

Kakkujen ja leivosten valmistusta työssä ja vapaa-aikana. Se mistä tykkää, sitä voi tehdä milloin vain. Blogin pitäminen on innostanut kokeilemaan kaikkea uutta ja joskus vähän erilaisempaa leivonnaista tai koristetta. Innostus kasvoi niin paljon että jatkoin opiskeluja ja suoritin kondiittorin ammattitutkinnon vuonna 2009. Kommentit ilahduttavat aina, joten jätä jälkesi kommenttilaatikkoon ja tule pian uudelleen!
Yhteydenotot:
kermaruusu @ gmail . com
Itä-Helsinki
KUVAT OVAT MINUN, JOTEN ETHÄN KOPIOI NIITÄ ILMAN LUPAA!!




Sain Biokialta tuotepaketin jossa oli kuivattuja, jauhettuja ja kuorrutettuja marjoja. Haluan niitä kovasti kokeilla konvehtien täytteisiin, mutta nyt joulun jälkeen ei ihan heti ole konvehdit mielessä.
Kokeilin kuitenkin tuotteita muffinsseihin.
1½ dl ruokokidesokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 dl maustamatonta jogurttia
100g voita
80g suklaata
½ dl kuivattuja karpaloita
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita jogurtin sekaan kananamuna. Lisää jogurtti-munaseos ja voi kuiviin aineisiin. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi suklaarouhe ja karpalot. Jaa massa vuokiin. Annoksesta tulee 8-9 kpl. Paista 175 asteessa 18 min.


Biokian tuotepaketti

Tuulihattujen ja macaronien kanssa meni samaan tilaukseen myös näitä koristeltuja muffineita. Muffinitaikinassa on karhunvadelmaa ja valkosuklaata makua antamassa.
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100g voita
3/4 dl maitoa
150g valkosuklaata
250g karhunvadelmaa
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokeriavaahtoon voisulan ja maidon kanssa. Rouhi joukkoon valkosuklaa. Lisää lopuksi karhunvadelma varovasti sekoittaen.
Annostele muffinivuokiin ja paista 200 asteessa n.15 min.
Pursotuksessa käytetty kermaa jonka sekaan lisätty tuorejuustoa.

Näitä lähti matkaan 90 kpl. Koriteeksi haluttiin vaaleanpunainen sydän, jonka tein kaulintamassasta. Pinnalle laitoin myös valkosuklaarouhetta ja punaisen eri sävyjä koristesokeria.

Viikon päästä saisin tehdä isomman määrän cupcakeja, joten nyt vähän testailin ohjetta. Toiveena olisi vadelma-valkosuklaan makuisia pieniä leivoksia. Koristelu on tässä erilainen mitä tulevissa on.
3 munaa
1 1/4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100g voisulaa
3/4 dl maustamatonta jogurttia
100g valkosuklaata
150g vadelmia
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaat kuivat aineet, voi ja jogurtti. Lisää lopuksu valkosuklaarouhe ja vadelmat. Annostele muffinivuokiin ja paista 200 asteessa n.20 min.

Tänään leipasin pikaiset muffinit päiväkahville. Eilen tekemäni pikeeritipuset pääsivät koristamaan muffinsseja.
100g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl mehua / maitoa / vettä
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100g minttusuklaata (esim. Marabou Premium dark mint)
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vuorotellen nesteen kanssa. Pieni suklaa aika isoiksi paloiksi ja lisää massaan. Jaa massa muffinivuokiin, paista 200´C, n.20 min. Koristele. Annoksesta tulee n.12-15 kpl

Lauantaipäivän ratoksi leipasin muutaman muffinssin. Haaparannan reissulta ostin kivoja minivaahtokarkkeja, joista osa päätyi näihin muffisseihin. Tällä ohjeella tulee 17 kpl.
100g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl appelsiinimehua / maitoa tms.
4½ dl vehnäjauhoja
1 dl turkinpippurirouhetta
1 dl minivaahtokarkkeja
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan mehun kanssa vuorotellen. Sekoita tasaiseksi. Annostele taikina muffinssivuokiin. Paista 200´C, n. 15-20 min. Kuorruta jäähtyneet muffinssin tomusokerikuorrutuksella ja koristele turkinpippurirouheella sekä minivaahtokarkeilla.

Mökillä jatkoin leipomista...päiväkahville tein muffineita, joihin käytin "makuaineeksi" pähkinä-suklaatäytteisiä karkkeja. Ohjeesta tulee 20 kpl.
150g voi
1½ dl sokeria
1 rkl siirappia
2 munaa
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
n.100g pähkinä-suklaarakeita (käytin Rainbow-merkkistä)
Vatkaa voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää lopuksi karkit (halutessasi, jätä muutama karkki koristeluun). Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n.15 min.
Kuorruta muffinit tomusokeri-vesikuorrutteella, koristele pähkinä-suklaarakeilla.
Tänään tein todella pikamuffineita, pieniin muffinivuokiin. Lapsivieraita tulossa joten näiden tekemiseen meni koristeluineen alle tunti. Lapsillehan pitää olla värikästä ja paljon koristeita. :) Kaapissani on montaa erilaista purkkia strösseliä ja nonparellia, joten niitä ripottelin päälle.
Taikinana perus tumma muffinitaikina. Ylläriksi muffineihin laitoin turkinpippuricrushia, geishaa ja mansikka-valkosuklaata.
Tein lapsosille myös vaahtokarkkeja, makuina mango ja mansikka. Bindi kyseli aiemmin että voiko glukoosin korvata siirapilla. Tänään testasin sitä ja onnistui.

100g voita
2½ dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100g tummaa suklaata
pätkis-/ dumlepaloja
Sekoita pehmeä voi, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan.
Jaa taikina muffinivuokiin. Paina suklaapala jokaiseen muffinivuokaan. Paista 200´C / 20 min.
Anna jäähtyä ja koristele suklaalla.
Annoksesta tulee n. 16 kpl.
Kermaruusu löytyy nyt myös facebookista!
"Tykkää"