Kaipaatko vinkkejä vaikka pikkujoulutarjoiluun tai joulunajan pikkusuolaisiin? Nämä muffinssit onnistuvat varmasti ja niiden tekemiseen ei kauan aikaan mene. Näihin et tarvitse mitään konetta, käsin sekoitus riittää.
Olin ystäväni kanssa lenkillä kun hän sitten kysyi, olisiko minulla antaa hyvää ohjetta suolaisiin muffinsseihin. Muffinssien tulisi olla myös gluteenittomia. Eihän minulla ollut ohjetta, lupasin kuitenkin laittaa reseptin mietintään. Muutama testiannos täytyi tehdä ennen kuin sain sellaisia mitä olin ajattelut tehdä. Olen tehnyt näitä myös gluteenittomana, samalla ohjeella, jauhot vain vaihtaen. Maku ei juuri eronnut ja ulkonäkö oli samanlainen.
Annoksesta tulee 12 isoa muffinssia.
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl yrttisuolaa
½ tl persillade- maustetta
ripaus mustapippuria
150g kinkkurouhetta
100g tacotuorejuustoa (tai jotain muuta tuorejuustoa)
1/3 suippopaprikaa
1/4 punasipulia
1/4 dl ruohosipulisilppua
1 dl emmental juustoraastetta
2 dl maitoa
2 kananmunaa
3/4 dl öljyä
Sekoita kulhossa jauhot ja mausteet.
Kuutioi paprika ja punasipuli. Sekoita keskenään kinkkurouhe, paprika, sipuli, ruohosipuli ja juustot.
Yhdistä lopuksi kaikki taikinan aineet keskenään ja sekoita vaan sen verran että menevät sekaisin.
Jaa taikina 12 muffinssivuokaan. Käytä tukevia "amerikanmuffinssivuokia" tai paista muffinssit vuoaissa muffinssipellillä.
Paista 225 asteessa n.20 minuuttia.
Kun tein gluteenittomia, jauhoina käytin 2 dl glut. kaurajauhoa + 2 dl glut. tummaa jauhoseosta.