sunnuntai 30. elokuuta 2020

Omenasipsit


Olen aikaisemminkin miettinyt, tekisinkö omenasipsejä. Olen aina aatellut, ei niitä varmaan saa täysin kuivaksi normi uunissa, täytyisi olla jokin kuivuri. Onneksi ajatukset olivat vääriä. 

Tänä vuonna en tehnyt omenahilloa ollenkaan ja siihen on se syy, pakastimeni on aivan täynnä marjoja. Ihanaa että marjoja on paljon talven varalle. En halunnut myöskään jääkaappia täyttää hillopurnukoilla. Omppuleivonnaisia ei myöskään halua ylenmäärin syödä. 

Omppusipsit tulivat taas mieleen ja päätin sitten kokeilla. Ja mikä yllätys olikaan, niistä tuli hyviä! Niistä tuli liian hyviä kun niitä voisi koko ajan napsia. En makeuttanut näitä millään, ovat siis pelkkää omenaa. Osaan ripottelin vähän kanelia mutta itse tykkään ehkä enemmän ilman kanelia olevista. 


Näiden tekeminen onnistuu varmasti jokaiselta. Riittää että viipaloita omenat pellille, leivinpaperin päälle. Laitat uuniin ja "unohdat" ne sinne neljäksi tunniksi.


Tee näin:

- pese omenat, paina omenaporalla siemenkota ja kannat pois

- viipaloi veitsellä ohuiksi viipaleiksi tai käytä mandoliinia niin kuin minä käytin.

- levitä viipaleet pellille, leivinpaperin päälle vieri viereen, yhdeksi kerrokseksi. 

- kuivatin kiertoilmalla, 100 asteessa. Laitoin kolme peltiä kerralla kuivumaan. Laita uuninluukun väliin puuhaarukka tmv, jotta luukun raosta pääsee kosteus pois. 

- kuivata n. 4 tuntia. Kun otat sipsit pois, ne voivat tuntua vielä aavistuksen pehmeiltä, laita lasipurkkiin ja kansi tiiviisti päälle. Omenat rapsakoituvat purkissa.


Olen tehnyt näitä jo kaksi uunillista. Ensimmäisen erän omppuviipaleista tein liian ohuita. Ne on kyllä rapsakoita mutta ne murenee liian helposti. Ne kyllä tulee syötyä, makuun se ei vaikuta.

maanantai 24. elokuuta 2020

Omenagalette

 


Kesä ja alkusyksy on ihanaa aikaa, aina uudet kotimaiset marjat ja hedelmät ovat sesongissa vuorotellen. Nyt olisi omenien vuoro. Sain käydä korillisen poimimassa omenia entisen työpaikkani läheltä. Paljon on tänä vuonna omia tulossa.

Omenapaistos. Se on se ensimmäinen herkku mitä pitää saada tehdä ensimmäisistä kotimaisista omenista. Toisena yhtä hyvänä tulee perässä omenapiirakka. Sitä olin nyt alkamassa tekemään mutta sitten tulikin mieleen galette. Vaniljakreemi, mantelilastu ja fariinisokeri maistuvat omenaviipaleiden alla. 


Pohja
170g voita
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
4½ dl vehnäjauhoja
n. ½ dl kylmää vettä

Vaniljakreemi
½ dl vaniljakreemijauhetta
1½ dl vettä

6 omenaa
1 dl mantelilastuja
n. 2 rkl fariinisokeria

Kuutioi kylmä voi. Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Nypi murumaiseksi. Lisää kylmää vettä sen verran, jotta saat taikinasta kiinteän taikinapallon.

Kääri taikina parin sentin paksuisena kelmuun ja laita kylmään n. puoleksi tunniksi.

Valmista vaniljakreemi. Sekoita kylmä vesi jauheen sekaan, laita kylmään tekeytymään.

Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi.



Kauli taikina suorakaiteen/pyöreen muotoiseksi levyksi, vajaa sentin paksuiseksi. Voit kaulia suoraan leivinpaperin päällä niin ei tarvitse siirtää kaulittua levyä. 

Levitä pohjalle vaniljakreemiä. Ripottele päälle fariinisokeria ja mantelilastut. Asettele omenaviipaleet haluamallasi tavalla pohjalle, jätä kuitenkin reunasta tyhjäksi n. 5cm. Käännä taikinan reunat täytteen päälle. 

Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.


Voit halutessasi ripotella täytteeseen kanelia. Ja ennen paistoa taikinan reunat voi voidella esim. kermalla ja pinnalle ripotella sokeria. Minä jätin sen tekemättä.


Vaniljakastike, jäätelö, kerma; kaikki hyviä kavereita omenagaleten kanssa. Ja jos haluat extrahyvää, kinuskikastiketta vielä kaiken päälle. 



sunnuntai 16. elokuuta 2020

Pätkisleivos


On pitänyt jo monena päivänä tehdä postaus siskoni häistä mutta vielä en ole sitä saanut tehtyä. Juhlissa tarjotusta pätkisleivoksesta olen saanut monta viestiä, reseptiä kaivataan niihin. Päätin nyt sitten ensimmäiseksi antaa sen, kirjoitan sen jälkeen häistä oman postauksen.

Resepti on yhdelle leivoslevylle. Levyn koko on 25*40cm. Siskoni oli tehnyt minulle pohjat valmiiksi. Pohjat tehtiin pellillä säädettävän kehikon avulla. Kun paistat pohjaa, muista taittaa leivinpaperin reunat kehikon sisäpuolelle, muuten taikina valuu pitkin peltiä.

Levystä leikkasin 40 leivosta. Leivokset olisi voineet olla ehkä vielä vähän pienempiä kun tarjolla oli muutakin makeaa. Olisi ehkä voinut saada yhdestä levystä 50 leivosta (leikattuna 5*10 leivosta)

Pohja on hyvä paistaa täyttöä edeltävänä päivänä. Pohjan voi myös tehdä hyvissä ajoin jo pakastimeen. Pohjaa on helpompi käsitellä kun se ei ole tuore.


 Pohja

190g voita

75g tummaa suklaata

1½ dl öljyä

3 dl vettä

2 dl ranskankermaa

4 kananmunaa

2 1/4 dl sokeria

2 1/4 dl fariinisokeria

7 dl vehnäjauhoja

1½ dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1½ tl soodaa

½ tl suolaa

1½ rkl vaniljasokeria

Sulata voi ja suklaa. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa, jottei taikina sitkisty.

Laita pellille säädettä kehikko ja säädä se kokoon 25*40cm. Laita leivinpaperi kehikon sisäpuolelle ja reunoille. Kaada taikina kehikkoon, 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Anna jäähtyä.


Täyte

200g pätkistä

1 dl kermaa

***

6 dl kermaa

1 prk tuorejuustoa

2 liivatetta


Laita kattilaan kerma ja pätkispalat. Sulata miedolla lämmöllä levyllä. Varo polttamasta suklaata. Jäähdytä.


Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Pehmitä tuorejuustoa kulhossa, lisää jäähtynyt pätkisganache. Sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatteen pieneen määrään kiehuvaa vettä, lisää tuorejuustosuklaaseokseen hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto.

Leikkaa pohjalevyyn yksi täyteväli.

Kostuta halutessasi pohjaa esim appelsiinimehulla. Levitä täyte, nosta kansi päälle. Laita kylmään hyytymään.

Kuorrutus

170g tummaa suklaata

1 dl 

Valmista ganache. Paloittele suklaa kattilaan, lisää kermaa. Sulata miedolla lämmöllä levyllä, varo polttamasta suklaata. Jäähdytä ganachea sen aikaa että se ei ole liian löysää kuorrutukseen. Kaada suklaa leivoslevyn päälle, tasoita esim.palettiveitsellä. Laita leivoslevy kylmään.

Leikkaa levy leivoksiksi. Leikkasin 4*10 palaan. Kasta pitkää sahateräveistä kuuman vesihanan alla, kuivaa veitsi kuivaksi. Tee näin jokaisen leikkauskerran jälkeen, leivoksen reunasta tulee tällöin siisti. Leikkaa ensin leivoksen reunat suoraksi, sen jälkeen jaa levy viivotinta apuna käyttäen oikean kokoisiksi paloiksi.

Koristele leivokset esim. tuoreella vadelmalla.