sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Leivontapäivä


Kuinka moni on koonnut ystäviä yhteen ja viettänyt aikaa leivonnan merkeissä? Minä sain viettää sellaisen päivän ja suosittelen sitä myös muille. Sen verran kiva päivä oli. Kirjoitin muutamia reseptejä, joita päivän aikana teimme. Päivän tekolistalla oli kinkkuvoileipäkakku, passionmoussekakku suklaasydämellä, mangotäyteiset macaronit. Jauhelihapiirakkaa salaatin kera söimme myös leipomusten välissä. 

Leipojat epäilivät omia taitojaan ennen päivää mutta kuten kuvasta näette, taitoa löytyy. :) Macaronien tekijä ei ollut koskaan aiemmin macaroneja tehnyt mutta ne onnistuivat täydellisesti! <3

Moussekakkuun toivottiin toista kakkua sydämeksi sisälle, joten sinne tehtiin suklaamoussesta pieni kakku. Kakusta tuli raikas, jota pehmensi mukavasti sisällä oleva suklaamousse. Kakun päälle spritsattiin valkosuklaasta koriste. Kakun päävastuussa oleva tekijä muisti päivän jälkeen monta asiaa joita on hyvä ottaa huomioon moussekakkuja tehdessä, ei siis päivä mennyt hukkaan. ;)

Voileipäkakussa oli maut kohdillaan. Koristelussa meinasi tekijällä olla aluksi ideat kadoksissa mutta sitten kun kolme viisasta päätä löivät yhteen niin alkoi koristelua syntyä tomaattiruusua myöten. :)

Päivän aikana teimme myös sokerimassasta ruusuja, lehtiä ja gerberoita. Tekijät saivat huomata että ei niiden teko niin vaikeaa olekaan. Syksyiset gerberat pääsivät koristamaan moussekakkua. 

Minä oli lähinnä päältä katsoja päivän aikana, joten kiitokset ystävilleni näistä herkullisista tarjottavista, joita illalla sitten nauteimme! 


tiistai 22. lokakuuta 2013

Koko perheen Kultaiset mustikkamuroleivokset



Sain viettää mukavan päivän pienten leipureiden kanssa. Vajaa kolmevuotias ja nelivuotias olivat näppäriä apulaisia leivosten teossa. Pienet kädet painelivat tarkkaavaisesti taikinaa vuokiin.

Murokuppileivokset ovat nopeita tehdä. Pohjia voi tehdä kerralla enemmän kuin mitä tarvitsee koska ne voi hyvin myös pakastaa. Taikina on helppo lastenkin kanssa tehdä koska siinä laitetaan kaikki aineet kulhoon ja sekoitetaan sähkövatkaimella sen verran että ovat hyvin sekaisin. Pohjataikinaan käytin Flora Kulta juoksevaa. Se on voinmakuinen kasviöljyvalmiste. .
Täytteeksi teimme poikien kanssa lasten suosikin, mustikkarahkatäytteen.

Muropohjat

1 dl Flora Kulta juokseva
2½ dl vehnäjauho
1 1/4 dl sokeri
½ tl leivinjauhe
½ kananmuna

Mustikka-rahkatäyte

1 dl kermaa
150g maitorahkaa
1½ dl mustikoita
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristelu
100g valkosuklaata
100g mustikoita
sitruunamelissan lehtiä

Laita kulhoon vehnäjauho, sokeri ja leivinjauhe. Sekoita. Lisää Flora Kulta juokseva ja kananmuna. Sekoita sähkövatkaimella sen verran että ovat hyvin sekoittuneet. Laita taikina muovin sisään ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin.
Jaa taikina 20 palaan. Taputtele palat leivosvuokiin. Pistele pohjat. Paista 180 asteessa 10-12 minuuttia. Anna vuokien hetken jäähtyä paistoin jälkeen ja kumoa pohjat vuoista pois.

Vaahdota kerma. Sekoita rahkaan joukkoon mustikat ja sokerit. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti sekoittaen. Laita täyte kylmään.

Sulata valkosuklaa. Laita sulaa suklaata noin teelusikallinen murokuppiin ja levitä  se pohjaan ja reunoihin. Laita murokupit vähäksi aikaa jääkaappiin, jotta suklaa kovettuu. Levitä loppu suklaa leivinpaperin päälle ja laita kylmään. Kun suklaa on kovettunut, pilko se veitsellä rouheeksi, joka käytetään sitten koristelussa.

Annostele rahkatäyte murokuppeihin. Koristele valkosuklaarouheella, mustikoilla ja sitruunamelissan lehdillä. 



Taikinasta pyöritellään jauhotetulla pöydällä pötkö, joka jaetaan 20 osaan. 


Pienet kädet painelevat taikinapalat vuokiin. 


Välillä mukaan tuli alle yksi vuotias leipuri, joka ei ymmärtänyt mitä pitäisi tehdä vaan taikina meni suuta kohta ja vuoka pysyi tiukasti nyrkissä. :)


Vuoat nostellaan pellin päälle.


Ja se oli tarkkaa että vuot laitetaan jonoon, ei vierekkäin. :) Sitten vuokien pohjat on hyvä pistellä pienellä haarukalla, jotta paistuvat hyvin.


Pohjista tulee rapsakoita, jotka paistetaan kauniin kullan väriseksi. 


Valmiit murokupit voidellaan sulatetulla valkosuklaalla. Sillä estetään murokupin pehmeneminen kun siihen tulee täyte päälle.


Mustikoiden ja muiden koristeiden asettelu oli tarkkaa puuhaa. :) Koristeeksi laitoimme valkosuklaarouhetta, pensasmustikoita ja sitruunamelissan lehden.







Leivontahetken päätteeksi pienet leipurit saivat syödä itse tekemiä leivoksia. :)













sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tex mex jauhelihapiiras



Ensimmäisessä blogissani oli jauhelihapiirakan ohje, joka on jäänyt ihan unholaan sinne. Nyt muistin sen ja tein uuden version siitä ja laitan ohjeen myös tänne toiseen blogiin.
Tällä ohjeella tulee pellillinen piirakkaa.


Pohja:
6 dl  vehjäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
1½ dl juustoraastetta
1½ tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
225g voita / margariinia
1½ dl vettä

Täyte:
400g jauhelihaa
2 rkl tex mex mausteseosta
ripaus mustapippuria
½ paprika
1 sipuli
(1 prk Snack vihreät oliivit ja valkosipuli salaattijuustoa)
10 kirsikkatomaattia
40g juustoisia tortillasipsejä
4 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
70g juustoraastetta

Sekoitan pohjan kuivat aineet ja juustoraaste keskenään. Nypi pehmennetty voi sekaan. Lisää lopuksi kylmä vesi. Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa että valmistat täytteen.
Ruskista jauheliha ja mausta se. Viipaloi sipuli. Sipulia voi käyttää hetken paistinpannulla. Kuutioi paprika pieneksi kuutioksi, Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita salaattijuustoseos liemineen valmiin jauhelihan sekaan. (Salaattijuustoa en laittanut tähän piirakkaan). Ota taikina kylmästä ja painele se pellin pohjalle ja vähän reunoille. Laita pohjan päälle jauhelihaseos, sipulirenkaat, käsissä murskatut tortillasipsit, paprikakuutiot ja tomaatit. Sekoita keskeknään ruokakerma ja kananmunat. Kaada piirakan päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa n.25-30 min.


perjantai 18. lokakuuta 2013

Kahvikissan suklaapiirakka


Ostin kokeeksi yksi päivä kahvisuklaa-Marianneja. Ne eivät oikein olleet minun makuuni hyviä, joten eivät sellaisenaan maistuneet. Leivonnaisiin on kätevä upottaa tällaisia, joita ei muuten tulisi syötyä. Nämä karkit murskasin siis tämän piirakan päälle. Tällä ohjeella onnistuu hyvin tehdä myös gluteeniton piirakka. Vaihda vehnäjauhojen tilalle gluteeniton jauhoseos.


Pohja:
2 dl vettä
200g voita
1 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1½ tl soodaa
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 prk kermaviiliä
2 kanamunaa

Kuorrutus:
2 rkl vahvaa kahvia
100g voita
250g tomusokeria
15 kahvisuklaa Mariannekarkkia

Keitä vesi, voi, kaakaojauhe ja suola kattilassa, jäähdytä. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää seokseen sokerien kanssa. Vatkaa kananmunat kermaviilin kanssa sekaisin ja lisää joukkoon. Kaada vuokaan (34x26cm) ja paista +200 asteessa n. 20 min.

Valmista kuorrutus sulattamalla voi, lisää siihen hyvin sekoitettaen tomusokeri ja kahvi. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle murskatut karkit

Jos haluat tehdä piirakkaa ison pellillisen, tee annos 1,5 kertaisena. 








lauantai 12. lokakuuta 2013

Ristiäiskakku tytölle



Tyttövauvan ensimmäiseen juhlaan pääsin taas tekemään kakkua. Kakusta haluttiin saman tyylistä mitä olen aiemmin tehnyt. Tossujen tilalle haluttiin perhosia, joiden jokaisen selässä on kirjain, joista tulee lapsen nimi eli Viveca.

Kakussa vadelma-vaniljatäyte, kuorrutus ja koristeet sokerimassaa.


perjantai 11. lokakuuta 2013

Kermakakkuja


Kylläpäs on tänään ollut pitkä, kakkujen täyteinen päivä. Viimeistä kakkua kun tänään kotona täytin niin kerman näkeminenkin jo niin ällötti, mutta silti se kakku oli täytettävä, jotta sen voi huomenna kuorruttaa. :)
Nämä viisi levykakkua tein päivällä huomenna pidettäville syntymäpäiville. Kävin nämä juhlapaikalla tekemässä. Pohjat näihin oli tehty valmiiksi, joten täytin ja kuorrutin ne. Täytteenä itse keitettyä mansikkahilloa ja kermaa. Kuorrute kermaa. Koristeeksi laitettin vain tuoreita mansikoita ja valkoisia helmiä.



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tuomas Veturi- kakku ja cake popsit


4- vuotias juhlii synttäripäiväänsä Tuomas Veturi- kakulla. En ollutkaan aiemmin tehnyt tätä "kaveria", joten google oli taas hyvänä apuna tämän teossa. Taas olen yhtä hahmoa viisaampi. ;)

Kakun täytteenä vadelma-valkosuklaamousse, kuorrutus sokerimassaa kuten myös koristeet.


Näiden hahmojen teossa kannattaa antaa osien kuivua ja sitten vasta yhdistää osat yhteen. Jotku osat kannattaa heti yhdistää mutta osa vasta kuivumisen jälkeen.


Muut koristeet tein toiveiden mukaan.


Synttäreille haluttiin myös cake popseja valkosuklaa kuorrutuksella, koristeiksi sinistä ja mustaa. Täytteenä näissä suklaakakkupohjasta tehty massa.


Päällystin styroxlevyn kertakäyttökankaalla, johon sitten tikut tökkäsin.

Onnea 4-vuotiaalle sankarille!!







torstai 3. lokakuuta 2013

Muistoja Espanjasta ja iltapalapiirakkaa


Eräänä iltana alkuviikosta kun villasukkia täytyi jo laittaa jalkaan, palasin ajatuksissani Espanjaan suuntautuviin reissuihini. Siellä olen saanut useamman kerran käydä. Se maa tuli tutuksi ensimmäisen kerran kun lähdin yksin ensimmäistä kertaa ulkomaille ja kahden kuukauden työharjoitteluun. Lähtö seikkailureissulle oli just näinä päivinä mutta siitä on muuten aika monta vuotta aikaa... :O Sillä reissulla tutustuin ihaniin ihmisiin, joiden kanssa saan vieläkin pitää yhteyttä. Heidän luona vierailin jälleen vajaa vuosi sitten. (Reissusta pääset lukemaan tästä *klik*) Heillä luona kun viikon lomailee niin siellä ei tarvitse nälkää nähdä. Ruoka on vaan niiiin hyvää ja sitä on riittävästi. Muistuu mieleen maut mm. tomaatista, valkosipulista, ilmakuivatusta kinkusta, oliiveista. Ihania makuja, ihanaa ruokaa, hyvä kokki!!

Jotain hyvää halutti tehdä kylmään iltaan, joten suolainen piirakka tuli taas vaihtoehdoksi. Tässä piirakassa käytin valmista pakasteena ostettua piirakkapohjaa. En muista milloin viimeksi olisin valmista pohjaa käyttänyt, mutta nyt sellainen sattui pakastimessa olemaan. Tässä siis ruispohja. Täytteeseen laitoin ilmakuivattua kinkkua, valkosipulia, sipulia, kirsikkatomaatteja, coctailkurkkuja. Oliivit olisivat kyllä kuuluneet tähän coctailkurkkujen tilalle mutta niitä ei jääkaapissa sattunut olemaan. Lisäksi laitoin yhden ruokakermapurkin ja pari kananmunaa. Mausteena pippurisekoitusta ja päälle tottakai juustoraastetta.