maanantai 28. helmikuuta 2011

Vadelma-karhunvatukkaleivos




Viikonloppuna sain olla viettämässä ystäväni kauniita häitä! Sinne oli ilo tehdä muutamia leivonnaisia, joista yhdet oli nämä murokuppiin valmistetut leivokset. Morsian valmisti murokupit valmiiksi, joten minulle jäi moussen valmistus ja pursotus sekä koristelu, jossa morsian oli suurena apuna valkosuklaalehtien valmistuksessa. Tuorejuusto-kermapohjainen mousse, jossa vadelma- ja karhunvatukkapyrettä. Kehittelin ohjeen tähän mousseen, mutta ohje on niin iso että harva alkaa tekemään 160 leivosta kerralla.  Leivokset koristelin karhunvatukoilla ja valkosuklaalehdillä. Leivokset laitettiin kauniisti esille ison peilin päälle.


Juhliin teimme myös passion-suklaamoussekakkuja. Morsiamen kanssa vietettiin yksi ilta mukava ilta ja tehtiin moussekakut pakastimeen odottamaan juhlia. Kuorrutin kakut suklaaganachella häitä edeltävänä päivänä ja aamulla kävin sitten koristelemassa kakut passionhedelmällä, punaherukkatertuilla ja suklaasikareilla.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Poikavauvan ristiäiskakku


Toiveena oli saada ristiäiskakku poikavauvalle, jonka koristeena olisi vain tennarit ja pari ruusua. Kakun alareunaan haluttiin myös valkoinen nauha.

6 munan kakkupohja
Täyte: valkosuklaa- ja mansikkamousset + mansikoita
Kuorrute: valkoinen marsipaani (joka on oikeasti luonnonvalkoista). Marsipaanin alla voikreemi.
Koristeet sokerimassaa


Tyttövauvan ristiäiskakku


Sain kivan pyynnön pari viikkoa sitten, täytekakku tyttövauvan ristiäisiin. En tiiä mikä siinä on että tällaisia hempeitä, vaaleanpunaisia kakkuja on niin kiva tehdä.  Vaikka onhan kaikkia kakkuja kiva tehdä. Kakuksi haluttiin saman tyylinen kuin aiemmin tekemäni kakku Eemil Aukustille.

6 munan kakkupohja
Täyte: passionmousse ja suomalaisia pakastevadelmia
Kuorrutus: kermaa
Koristeet: sokerimassaa


Onnea Maya Sofialle kauniista nimestä!



maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäiväpopsit



Siskoni synttärijuhliin tein myös popseja. Popseja on tehty useissa blogeissa. Itse laitoin näihin tummia täytekeksejä, tuorejuustoa ja minttusiirappia. Kuorrutus maitosuklaalla. Koristeena Dr.Oetkerin mansikkaströsseleitä sekä prinsessasekoituspurkissa olleita strösseleitä. Koristeena muutamia marsipaanisydämiä ja lehtiä.
Näiden myötä haluan toivottaa kaikille ystävilleni ja blogiystäville
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Kiitos,että olette olemassa!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Passion-valkosuklaaleivos




Erääseen tilaisuuteen sain tehdä tänään leivoksia. Makutoiveena oli passion. Leivoksessa on pohjana murokuppi.  Moussen valmistuksessa käytin hyydyttävänä aineena neutraalia hyydykejauhetta. Muut raaka-aineet olivat kerma, passionpyre ja valkosuklaa. Jos joku kaipaa ohjetta niin laita viestiä.
Leivokset koristelin hehkuvan punaisilla granaattiomenan siemenillä sekä spritsatulla suklaakoristeella.


sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Vadelmamoussetäyte


6 munan kakkupohja

Täyte: vadelmamousse

3½ dl kermaa
1 prk Sunnuntai rahkavalmiste
2 dl vadelmapyrettä
1½ dl suomalaisia pakastevadelmia
1 3/4 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
4 liivatetta (isoa)


6 munan pohja
Vadelmamousse:
4 dl kermaa
200g tuorejuustoa
250g vadelmapyrettä /-sosetta
4 liivatetta
½ dl sokeria
1½ rkl vaniljasokeria



Kakun halkaisija 28-29 cm
Vadelmamousse
7 dl kermaa
400g tuorejuustoa tms.
6 dl Modo vadelmapureeta
14 liivatelehteä
1 dl sokeria

Ruusuinen kermakakku


Tämän kakun vein erääseen kahvitilaisuuteen.

6 munan vaalea kakkupohja
Kostutus: sokerivettä, joka maustettu karhunvadelmasiirapilla

Täyte: vadelmamousse
3½ dl kermaa
1 prk Sunnuntai rahkavalmiste
2 dl vadelmapyrettä
1½ dl suomalaisia pakastevadelmia
1 3/4 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
4 liivatetta (isoa)
Kuorrutus: kermaa

Ruusut ja lehdet: valkosuklaamassaa, koristeena myös pehmeitä kultahelmiä




perjantai 4. helmikuuta 2011

Mansikka ja hello kitty


Kaksivuotias halusi synttäreilleen kakun, jossa olisi mansikka ja kissa. Tällainen kakku tuli näillä tiedoilla.
5 munan pohja

Täyte:
kerma-rahka-mansikkatäyte
Kuorrutus: marsipaania, hello kitty sokerimassaa