maanantai 21. toukokuuta 2012

Mansikkakara


Ystäväni pyysi kakkua syntymäpäivilleen ja sellaista kakkua jossa olisi mansikoita ja ei kovin paljoa kermaa. Tämä onkin sitten hyvä vaihtoehto tälle yhdistelmälle. Joka kesä olen mansikkakarakakun tehnyt, nyt jo toukokuun puolella. Eipä se mitään, täällä pk-seudulla kesä melkein jo onkin. 

Täyte:
mansikkahilloa
kerma + mansikka-raparperirahkaa
Päällä tuoreet mansikat ja kiille


lauantai 5. toukokuuta 2012

Mangomoussekakku mansikka- ja mangosydämillä




Sain osallistua Leivontafoorumin toukokuun extrahaasteeseen, jossa saimme Valiolta lahjakortin, jolla saisimme kokeilla Valion kahta uutta tuorejuustoa, mangoa ja sitruunaa. Tässä kakussa halusin kokeilla mangotuorejuustoa. Tuorejuustossa maistui kivasti mango ja siinä oli mukana myön mangon paloja eli tuorejuusto ei ollut ihan tasaista massaa. Ohje on monivaiheinen mutta ei mitenkään kovin haastava vaikka ensisilmäyksellä voi siltä näyttää.
Mangomoussen pidin yksinkertaisena raaka-aineiden suhteen, koska halusin että mangotuorejuuston maku tulee selkeästi esille.



Pohja

1  kplKananamuna
1/2  dlSokeri
4/5  dlVehnäjauho
1/5  dlKaakaojauhe

Mango-vaniljamelba

1  kplMango, tuore
1/2  dlVesi
1  rklsokeri
1  tlvaniljasokeri
2  kplliivatelehti

Mansikkamelba

200  gMansikka
1  rklsokeri
2  rklvesi
2  kplliivatelehti

Mangomousse

3  dlkerma
1  prkMangotuorejuusto
4/5  dlsokeri
12  gliivatelehti
2  tlsitruunamehu

Koristeluun


tuoreita mansikoita


Pohja

Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Laita irtopohjavuoan (halk.22cm) pohjalle leivinpaperi ja kaada massa vuokaa. Paista 200 asteessa 6-7 min.

Mango-vaniljamelba

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Kuori ja kuutioi mango. Laita kattilaan mangokuutiot, vesi ja sokerit. Keitä n.4 min, jotta mango pehmenee. Soseuta. Laita irtopohjavuoan (halk.18cm) pohjalle leivinpaperi. Sulata liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana mangososeen sekaan. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä n.1-2h. Vuoan voi laittaa myös pakastimeen, jolloin hyytyminen tapahtuu nopeampaa.

Mansikkamelba

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Laita kattilaan pakastemansikat, vesi ja sokeri. Keitä 2-3 min. Soseuta. Sulata liivatelehdet vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana mansikkasoseen sekaan. Laita irtopohjavuoan pohjalle (halk.18 cm) leivinpaperi ja kaada mansikkasose vuokaan. Anna hyytyä 1-2h. Vuoan voi laittaa myös pakastimeen hyytymään.

Mangomousse

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Laita kulhoon mangotuorejuusto, sokeri ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Sulata liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada se ohuena nauhana tuorejuuston sekaan. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.

Kakun kokoaminen

Laita irtopohjavuokaan (halk. 20-22cm) paistettu kakkupohja. Pohjan päälle laitetaan hyydytetty mansikkamelba. Kaada puolet mangomoussesta vuokaan. Tasoita pinta tasaiseksi. Nosta mangomoussen päälle, keskelle vuokaa hyydytetty mango-vaniljamelba. Kaada lopuksi loput mangomoussesta vuokaan ja tasoita pinta. Laita kylmään hyytymään 3-4 tunniksi.

Koristelu

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele tuoreilla mansikoilla.

Kakkua koristelin tuoreilla mansikoilla, sokerimassasta tehdyillä ruusunnupuilla, muutamalla sokerimassaperhosella ja kultaisilla kuulilla.

Tyttövauvan ristiäiskakku



Pienen tytön ensimmäiseen juhlaan sain tehdä kakun. Koristeluun toivottiin samanlaista tyyliä mitä aiemmin olin tehnyt. Täällä on metsät täynnä valkovuokkoja, joten niitä myös kakun päälle haluttiin.

6 munan kakkupohja
Täyte: vadelma- ja suklaamousse
Kuorrutus: vaahtokarkin makuinen sokerimassa
Koristeet: sokerimassaa



keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Twix-leivokset




Selasin tässä yksi päivä ulkomaisia leivontablogeja ja yhdestä blogista tarttui sitten mukaan tämä Twix-leivoksen ohje. Kaupoissahan myydään sitä Twix-patukkaa, joten sitä yritettiin jäljittää tällä ohjeella. Hyvää tuli vaikka ei ihan koostumukseltaan sellaista kuin olisin halunnut. Suklaan alla oleva kinuskimainen täyte olisi saanut olla kiinteämpää. Hyvin teki tämä kuitenkin kauppansa kun ystävien kanssa vietettiin vapunpäiväniltaa.

Pohja:
90g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/8 tl suolaa
60ml maitoa
1 tl vaniljasokeria
60g sokeria
60g suolatonta voita
1 muna

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan. Vuoraa leivinpaperilla vuoka jonka koko on n. 20 x 11cm. (tämän kokoinen on mm. leipävuoka). Kaada massa vuokaan ja paista 180 asteessa n. 20-25min.

Täyte:
1 cup (2,4dl) kermaa
1 tl vaniljasokeria
½ tl merisuolahiutaleita
160g maissisiirappia
200g sokeria
60g suolatonta voita

Laita kattilaan kerma, vaniljasokeri, suola ja voi. Kiehauta seos. Laita toiseen paksupohjaiseen kattilaan maissisiirappi ja sokeri, joka keitetään 150 asteeseen. Kun seos on saavuttanut tuon lämpötilan, lisätään sekaan kiehautettu kermaseos. Seoksen täytyy olla lämmintä. Kaada varovasti koska seos alkaa kuplimaan. Kun koko seoksen lämpötila on 120 astetta, se kaadetaan saman kokoiseen vuokaan mihin pohja tehtiin. Laita vuoan pohjalle öljytty leivinpaperi, jotta saat täytemassan sitten irti vuoasta. Laita kylmään hyytymään.

Kun täytemassa on hyytynyt, nosta se pohjan päälle. Leikkaa "kakku" pituussuunnassa kahtia. Valmista kuorrutus.

Kuorrutus
200g maitosuklaata
150g kerma

Rouhi suklaa. Kiehauta kerma ja kaada suklaarouheen päälle. Sekoita tasaiseksi. Anna kuorrutuksen vähän jäähtyä ja kuorruta. Kuorrutin ensin tasaisen kuorrutuksen. Annoin lopun kuorrutuksen vähän jäähtyä ja "roiskin" sitten vielä päälle epämääräisiä raitoja.

Tänään iloksen huomasin että blogissani on käynyt 4½ vuoden aikana miljoona kävijää.!!  laugh KIITOS kaikille!! Ehkä tässä joku päivä laitan tämän kunniaksi arvonnan pystyyn.