keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lakritsi-vadelmakakku, 4 kakkua


Lupasin kesäkuun alussa että antaisin teille myös toisen lakritsi-vadelmakakun ohjeen. Olen melkein unohtanut tämän lupauksen, joten nyt korjaan tilanteen. Tällä ohjeella tulee 4 kakkua.

Marenkipohjat
6 valkuaista
4½ dl sokeria

Täyte
2 l kermaa
700g suklaatuorejuustoa
10 isoa liivatelehteä (35g)
n.400g lakritsi / salmiakkimaitosuklaata
7 dl pakastevadelmia
2 prk lakritsikastiketta

Päälle 
vadelmia
marenkirouhetta

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää vaahtoon pienissä erissä sokeri koko ajan vatkaten. Piirrä leivinpaperiin kakun kokoinen ympyrä (halk.20cm). Pursota marenkivaahto ympyrän keskelle. Pursota muutama pieni marenki, jotka voit sitten murskata kakun päälle. Paista 100 asteessa n.1 h, jätä pelti uuniin kuivumaan. Sitten kun marenki irtoaa hyvin paperista, se on tarpeeksi kuiva.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Sulata suklaa. Pehmennä kulhossa tuorejuusto. Lisää juustoon sulatettu suklaa, kiehuvaan vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet ja lopuksi kermavaahto, vadelmat ja lakritsikastike. Laita irtopohjavuoan (halk. 20 cm) pohjalle leivinpaperi, kaada massa vuokaan, tasoita pinta. Hyydytä kylmässä vähintään 4 tuntia. Kakun voi hyvin myös pakastaa.

Nosta hyytynyt kakku marenkipohjan päälle. Levitä pinnalle vadelmia, murustele marenkia.


Tätä lakritsikakkua oli tarjolla siskoni ylioppilasjuhlissa.


Nyt on taas se aika vuodesta että on aika pitää lomaa tästä bloggaamisesta, aika nauttia kesästä ja kaikesta tekemisestä. Instagram-tilini päivittyy varmasti myös lomani aikana, @kermaruusu. 





lauantai 25. kesäkuuta 2016

Suklainen kakku ristiäisiin


Mukavaa juhannuksen aikaa! Tämä supersuklainen kakku tarjoillaan pienen tytön ristiäisissä. Tähän kakkuun löytyy ohje aiemmasta postauksesta, nimellä suklaahoukutus. Jos annoksen tekee 1,5 kertaisena, saat tehtyä kakun vuokaan jonka halkaisija on 23-24 cm.


Samoja suklaita ei ollut enää myynnissä mitä olin edellisellä kerralla käyttänyt tähän kakkuun. Voit siis vaihtaa mielisuklaan kinuskimurumaitosuklaan tilalle. Ahaa-suklaapusseja ei ollut myöskään enää myynnissä, laitoinkin Susu-paloja murskana kakkukerrosten väliin.




keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Raparperi-vaniljapullat


Raparperia päätyi tällä kertaa pullien täyteeksi. Vanilja ja raparperi sopii oikein hyvin yhteen. Sulatin näiden pullien päälle vielä valkosuklaata, jolla tein raitoja. Valkosuklaa sopii tähän yhdistelmään.
Tästä annoksesta tulee n. 20 pullaa.

Pullataikina
75g voita
5 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
½ tl suolaa
2 dl maitoa
25g hiivaa (½pkt)

Täyte
100g vaniljakreemijauhetta
3 dl vettä
muutama varsi raparperia

Voiteluun
kananmuna

Pinnalle 
raesokeria

Sekoita pehmeä voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon, kaada sekaan. Alusta taikina tasaiseksi. Kohota liinan alla. 

Valmista vaniljakreemi. Sekoita vaniljakreemijauhe kylmään veteen. Leikkaa raparperit pieniksi paloiksi.

Kauli kohonnut taikina n. 25x50cm levyksi. Levitä päälle vaniljakreemi ja raparperipalat. Kääri rullalle. Leikkaa paloja, laita palat paperivuokiin. Kohota. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200 asteessa 15-18 min.








maanantai 20. kesäkuuta 2016

Pannucookie




Tämä ohje näytti uudessä Liedellä-lehdessä niin houkuttelevalta että päätin kokeilla. Ihan en lehden ohjeen mukaan tehnyt vaan vaihdoin raaka-aineita sen mukaan mitä itsellä oli. Tästä paksusta cookiesta tuli kyllä mukavan suklaista ja pehmeää. 

Paistoin cookien valurautapannussa, johon laitoin ensin leivinpaperin. Jos sinulla ei ole uunin kestävää pannua, voit tehdä jossain vuoassa tms. Taikinaa riittää n. 20-22cm vuokaan, riippuen siitä kuinka paksun haluat.

Voit käyttää mitä tahansa suklaata ja karkkeja. Tässä käytin vadelma-lakumaitosuklaata ja karkkeina suklaisia "pääsiäisrakeita".

75g voita
½ dl sokeria
½ dl muscovadosokeria / fariinisokeria
1 kananmuna
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
80g vadelma-lakumaitosuklaata
50g suklaisia karkkeja

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmuna vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Leikkaa suklaa ja karkit karkeaksi rouheeksi. Lisää lopuksi taikinaan. Laita leivinpaperi pannun / vuoan pohjalle, kaada taikina päälle. Paista 200 asteessa n. 13-15 min. Leikkaa jäähtynyt cookie paloiksi.




lauantai 18. kesäkuuta 2016

Tyttövauvan ristiäiskakku


Ristiäiskakkuun oli toiveissa saada kukkasia, hempeyttä, pastellin sävyjä, helmiä, rusetti jne. Kaiken näiden lisäksi koristeeksi haluttiin Pikku Myy. Näillä toiveilla lähdin kakun koristeita kokoamaan.
Kakussa on täytteenä valkosuklaamousse tuoreiden mansikoiden kera. Kuorrutus ja koristeet sokerimassaa.



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Nimiäiskakku tuoreilla marjoilla


Nämä kakut ovat minulle niin mieluisia tehdä, koristeena tuoreet marjat. Nimiäisiin pyydettiin kakkua, jossa olisi neilikoita ja tuoreita marjoja. Kakun kuorrutteeksi toivottiin sokerimassaa.


Gluteenittomassa kakussa on täytteenä kuningatar- ja vaniljamousset. Neilikat on tehty sokerimassasta.





perjantai 10. kesäkuuta 2016

Lakritsi-vadelmakakku


Olen nyt tehnyt parilla eri reseptillä lakritsi-vadelma-suklaakakkua. Vapun aikaan tein tämän yllä olevan kakun. Kakku on pieni, tein maistiaiskakuksi kun silloin suunnittelimme ylioppilasjuhlien tarjoiluja. Laitan toisen kakun ohjeen tänne myöhemmin, sillä saa tehtyä isomman annoksen kakkuja.

Kakusta saa tehtyä gluteenittoman, tarkista vielä ettei suklaa sisällä vehnää tms. Kakussa on pohjana marenkipohja. Hyydytä kakku vuokaan ilman pohjaa. Nosta hyytynyt kakku vähän ennen tarjoilua vasta marenkipohjan päälle ettei pohja ala pehmenemään. 

Marenkipohja
1 valkuainen
1 dl sokeria

Täyte
2 dl kermaa
100g suklaatuorejuustoa
1 levy (75g) lakritsi-vadelmasuklaata
3 liivatelehteä

Koristeeksi
vadelmia
marenkimurua
lakritsikastiketta

Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi, lisää vaahtoon pienissä erissä sokeri koko ajan vatkaten. Piirrä leivinpaperiin kakun kokoinen ympyrä (halk.18cm). Pursota marenkivaahto ympyrän keskelle. Pursota muutama pieni marenki, jotka voit sitten murskata kakun päälle. Paista 100 asteessa n.1 h, jätä pelti uuniin kuivumaan. Sitten kun marenki irtoaa hyvin paperista, se on tarpeeksi kuiva.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Sulata suklaa. Pehmennä kulhossa tuorejuusto. Lisää juustoon sulatettu suklaa, kiehuvaan vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet ja lopuksi kermavaahto. Laita irtopohjavuoan (halk. 18 cm) pohjalle leivinpaperi, kaada massa vuokaan, tasoita pinta. Hyydytä kylmässä vähintään 4 tuntia. Kakun voi hyvin myös pakastaa.

Nosta hyytynyt kakku marenkipohjan päälle. Levitä pinnalle vadelmia, murustele marenkia ja valuta lopuksi pinnalle lakritsikastiketta. 





maanantai 6. kesäkuuta 2016

Siskon ylioppilasjuhlat


Niin taas tuli selvittyä toukokuusta kaikkien kakkujen kanssa. Tämä aika vuodesta on tällä alalla se hurlumhei-kuukausi, joka päättyy sitten tähän valmistujais- ja lakkiaisviikonloppuun. Tänä vuonna sain vielä olla laittamassa nuorimman siskoni ylioppilasjuhlia. Juhlien tarjoilua suunniteltiin ja eri kokonaisuuksia mietittiin. Minä otin vastuun kakuista ja muut siskoni ja äiti muista tarjoiluista.

Taas tuli eteen se tilanne että minkä verran kakkuja tehdään. Olen jo useammat juhlat kotona laittanut mutta en koskaan muista laittaa ylös että minkä verran on kakkuja tehty ja minkä verran niitä on sitten jäänyt. Nyt laitankin sitten tänne ylös määrät niin jos niistä olisi sitten apua kun joskus seuraavia juhlia laitamme. (Tarjoilut n. 90hlö)

Kuvat tuli otettu tosi kiireellä ja huolimattomasti kun oli niin paljon touhuamista. 


Tein kolmenlaista kakkua
- suklaa-appelsiinikakku, jossa kermkuorrutus sekä kinuskia (3x 22cm)
- punaherukka-jogurttikakku (4x 20cm)
- lakritsi-vadelmakakku (4x 20cm)

Kaikki kakut tein myös gluteenittomana, jotka ovat yllä olevassa kuvassa vasemmalla. Tuo lakritsi-vadelmakakku oli kaikille sama, koska siinä oli pohjana marenkipohja. Käyttämäni suklaa ei sisältänyt myöskään gluteenia.

Tarjolla oli myös 
- pullakranssi
- pikkuleipiä
- pätkistäytteisiä marenkiruusuja
- valkosuklaapannacottaa


Valkosuklaapannacotta oli tarjolla tällaisissa pienissä jalallisissa pikareissa. Olivat kyllä oikein hyviä, isompaa annosta ei olisi jaksanut syödä kun oli useampaa makeaa tarjottavaa. Pannacotan päällä on mansikkasosetta.


Suklaakakkupohjan välissä oli appelsiini-kermatäyte.



Tykkään niin paljon kun voi koristella kakkuja tuoreilla marjoilla. Jätin kaikista kakuista pois sokerimassakoristeet, käytin pelkästään tuoreita koristeita.

Hyvin harvoin vielä touko-kesäkuun vaihteessa luonnossa niin paljon kukkia mitä nyt oli. Tarjoilupöydässäkin oli ulkoa kerätyistä kukista tehty asetelma.


Suolaisena tarjottavana oli voileipäkakkua, jossa oli täytteenä kinkku- ja kurkkutäytteet. (7 kpl)


Vihersalaatin lisäksi oli tarjolla niin herkullisia lohitahnalla täytettyä ruisnappeja.


Sitten kun ei ollut vielä tarpeeksi hommaa näiden leipomusten kanssa niin otin vielä yhden projektin, ompelin itselleni mekon juhliin.  Hyvin harvoin ompelen itselleni mitään mutta joskus iskee sellainen inspiraatio että on kiva jotain yksinkertaista ommella.




Tuore ylioppilas, ihana siskoni! <3