keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ihana kesä!


Nyt unohdetaan leipomiset ja nautitaan ihanasta kesästä. Juhannuksen aikoihin sai olla käytössä melkein toppahousut mutta nyt onneksi saamma nauttia helteistä. Vietetään nyt aikaa ulkona ja leivotaan sitten kun ilmat joskus viilenee. :) 
Tietokonekki on nyt ihan lomalla mutta tuleepa kokeiltua miten postauksen tekeminen onnistuu puhelimella, puhelimen kameralla otettujen kuvien kera. :)



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesäinen mansikka-marenkirulla


Millainen on sinun kesäinen mansikkaherkkusi? Onko jokin sellainen leivonnainen, joka täytyy joka vuosi tehdä mansikka-aikaan?
Minä tein tähän yhden mansikkaleivonnaisen. Reseptiä suunniteltaessa ajattelin että kesällä mansikkaleivonnaisen olisi hyvä olla sellainen jonka tekemiseen ei menisi kovin kauan aikaa. Aurinkoisella kesäsäällä kukaan ei tahtoisi viettää kovin pitkään sisällä vaan silloin halutaan nauttia lämmöstä ulkona. Tämän rullan tekemiseen ei mene kauan aikaa. Tätäkin ohjetta voi vielä muokata helpommaksi, joista olen kirjoittanut vinkit kirjoituksen loppuun.


Pohja:
4 valkuaista
2 dl sokeria
½ tl sitruunamehua
1 dl (n.50g) mantelilastuja
2 rkl peruna- tai maissitärkkelystä

Täyte:
2 dl kermaa
100g creme fraichea
1 rkl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
300g tuoreita mansikoita

Pinnalle tomusokeria ja tuoreita mansikoita

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkauksen aikana sokeria pikkuhiljaa ja sitruunamehu. Lisää lopuksi mantelilastut ja tärkkelys varovasti sekoittaen. Levitä pellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa n. 15 min. Kumoa paistunut pohja heti leivinpaperin päälle ja irrota paperi pohjasta.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään creme fraiche ja sokerit. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja lisää creme fraichen sekaan hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja levitä lopuksi viipaloidut mansikat täytteen päälle. Kääri rullalle ja laita kylmään tunniksi, jotta vähän hyytyy. Rullaa on näin helpompi leikata. Siivilöi rullan pinnalle tomusokeria ja koristele mansikoilla.

Vinkki! Voit käyttää täytteeseen pelkkään kermavaahtoa (3dl) tai vaihda creme fraichen tilalle rahka. Silloin liivatetta ei välttämättä tarvitse käyttää. Rullan voi myös laittaa silloin heti tarjolle.






Lähdimme eräs päivä luontoon eväiden kera, jonne otin mukaan osan tästä marenkirullasta. Metsän keskellä kun olimme niin sielläpä oli jo mustikat poimittavia. Kävin kupillisen keräämässä ja lisäsin ne rullan päälle. Aijai, kun tuoreet mustikatkin maistuivat hyvältä. :)










tiistai 8. heinäkuuta 2014

Arvonnan tulos



Nyt ne kesäilmat tulivat meitä ilahduttamaan! Kyllä niistä nyt osaa nauttia kun piti välillä monta paitaa laittaa päällekäin että jotenki tarkeni keskellä kesää. ;) Kesäarvonnan laitoin pari viikkoa sitten käyntiin, jonka olen nyt arponut. Yhdistin osallistujat facebookista ja täältä blogista. Sattuikin käymään niin että kummastakin löytyi yksi voittaja, jonka random.org arpoi.

1. palkinnon voitti Päivi Aho

2. palkinto menee kommentille

Arvonnassa mukana!
-jennika

Laitatko Jennika yhteystietosi minulle piakkoin kermaruusu @ gmail.com

Kiitos kaikille osallistujille! Aurinkoisia päiviä, nautitaan kesästä ja lämmöstä! :)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mamman marjapiiras, mustikka-valkosuklaa


Hyllyssäni on useita reseptikirjoja, painettuja kirjoja ja käsin kirjoitettuja vihkosia. Nykyään kirjoja tulee harvoin otettua esille vaan reseptit syntyvät tehdessä tai netistä ideoita etsiessä. Nyt otin yhden käsin kirjoitetun vihkosen esille ja sieltä löytyi mamman marjapiirakan ohje. Tästä tulikin ihan sen näköinen mitä mamman marjapiirakka voisi olla, ei niin siloreunainen vaan vähän taisi jäädä vuoka liian pieneksi. Tein tästä gluteenittoman, joten sekin käyttäytyy vähän eri tavalla mitä vehnäjauhoilla valmistettu. Tästä tuli myös murenevampi, mutta hyvältä maistui. 

Vielä ei saada tuoreita marjoja metsästä, mutta pakastimessa on onneksi vielä viime vuotisia marjoja. Välillä on alkanut tuntumaan että kypsyyköhän ne marjat ollenkaan tänä kesänä kun on ollut niin sateista ja kylmää. Mutta eiköhän ne jossain vaiheessa kypsy niin saa taas talveksi käydä keräämässä pakastimeen.

200g voi
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl glut. jauhoseosta 
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta

Täyte
4-5 dl mustikoita
3 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
50 g valkosuklaata

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina isoon piirakkavuokaan (halk.28cm). Jos teet tällaiseen pitkän malliseen vuokaan, tee annos 1/4 pienempänä)

Ripottele mustikat taikinan päälle sekä rouhittu valkosuklaa. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada piirakan päälle. Paista 200 asteessa 25-30 min.


Taikinaa jäi vähän yli niin tein tällaisia pieniä piirakoita pahvisiin vuokiin.


Jos piirakkasi ei tarvitse olla gluteeniton, vaihda gluteenittoman jauhoseoksen tilalle vehnäjauho. Onnistuu kyllä ihan samalla ohjeella.


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kesäarvonta


Keskikesän juhla, juhannus, meni jo mutta kesää ei vielä näy. Lämpimiä päiviä odotellessa on hyvä laittaa arvonta käyntiin.

Arvontaan pääset mukaan jättämällä kommentin tämän kirjoituksen alle. Voit osallistua myös facebookin sivuilla, mutta yksi arpa/hlö. Muista jättää nimesi, anonyymikommentit eivät pääse osallistumaan. 
Tiedäthän että Kermaruusu löytyy myös Instagramista ( @kermaruusu ).
Osallistumisaikaa on 8.7.2014 asti.


Arvonnassa on kaksi palkintoa.
1. paperisia mehupillejä, muotteja (paita,housut,lippu,nappikset), kakkukynttilöitä
2. muotteja (teepannu, omena), suklaata

Onnea kaikille arvontaan! :)