tiistai 13. elokuuta 2019

Lasten synttärikakkuja


Kesäinen kukkakakku 1-vuotiaan synttäreille.



Ninjago- fanille teemaan sopiva kakku synttäreille. Kakun täytteenä on mustikka-valkosuklaamousse.


maanantai 12. elokuuta 2019

Suolainen pannukakku


Suolaisen pannukakun reseptiä ei vielä löytynytkään blogistani. Nyt olin kyllä alkamassa tekemään suolaista piirakkaa tai suolaista galettea mutta sitten muutinkin suunnitelmat. Tämä onkin paljon nopeampi tehdä näihin kahteen muuhun verrattuna, ei tarvitse tehdä erikseen pohjataikinaa ja täytteitä, kaikki saa laittaa sekaisin.

Voit muokata reseptiä täytteiden osalta mielin määrin, siihen käy melkein mitkä vaan maut. Kokeile rohkeasti! Tarjoa pannukakkua vaikka salaatin kera.


6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
200g palvikinkkurouhetta
8 kirsikkatomaattia
2-3 kesäsipulin vartta
(juustoraastetta)
mustapippuria

Sekoita maidon sekaan jauhot, kananmuna, suola, sokeri ja kinkkurouhe. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Leikkaa tomaatit neljään osaan ja leikkaa sipulinvarret ohuiksi viipaleiksi. Ripottele tomaatit ja sipulit taikinan päälle. Lisää halutessasi vielä juustoraastetta. Rouhi pinnalle vähän mustapippuria. Paista 225 asteessa n.23 minuuttia.



sunnuntai 4. elokuuta 2019

Hääpäivän valkoiset täytekakut


Sain tehdä täytekakut 25-vuotis hääpäivää juhliville. White party- juhlissa kakutkin toivottiin olevan valkoisia. Valkoisen lisäksi kakuissa sai olla vähän vihreää ja ripaus kultaa.



Kerroskakun täytteenä on mansikkamousse tuoreilla mansikanpaloilla. Kuorrutus marenkivoikreemiä. Tämän kakun koristeeksi tuli vielä juhlapaikalla vaneriset teksti-koristeet.


Yksittäisten suklaakakkujen täytteenä on suklaakreemi, kuorrutus marenkivoikreemiä. Lisäksi yksi kakuista on gluteeniton ja maidoton, jossa vitivalkoinen kuorrutus.