tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesäarvonta - voita ruusuryhmä!


Vielä tein viisi valkoista ruusua hääkakkujen päälle. Näistä tuli idea että laitanpa kesäksi arvonnan, jossa palkintona ruusuryhmä. Voittaja saa valita ruusujen värin, ruusut teen sokerimassasta. Ruusut postitan tai jos voittaja asuu pääkaupunkiseudulla, silloin nouto minulta.

Jätä kommentti tähän postaukseen. Sana on vapaa, ruusuja ja risuja saa antaa! :) Osallistua voi 23.7.2013 asti. Muista jättää nimesi ja sähköpostiosoitteesi! Anonyymikommentit eivät osallistu arvontaan.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Mansikkabritakakku


Mansikat kuuluvat ehdottomasti juhannukseen ja etenkin mansikkakakku. Perinteisen mansikkakakun tilalle tein britakakun, joka on enemmän omaan makuuni sopiva.

Juhannusaattoillan sain olla hyvässä seurassa, johon kuului myös herkulliset grilliruoat. Jälkiruoaksi tein pari kakkua. Makean nälkä saatiin näillä taltutettua ja lisäksi oli vielä vaahtokarkkeja ja mansikoita, joita dippasimme suklaaseen, nam. :)


Britakakkua olen usein tehnyt mutta ohjetta ei näköjään vielä sivuiltani löydy, joten tässä se olisi.

125g voi
1 dl sokeri
1 tl vaniljasokeri
2 keltuaista
1 dl maitoa
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Marenki 
2 valkuaista
1½ dl sokeria
mantelilastuja

Vaahdota ensin marenki. Laita kulhoon valkuaiset ja sokeri ja vaahdota kovaksi vaahdoksi.

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa vuorotellen. Sekoita tasaiseksi ja levitä taikina pellille. Levitä taikinan päälle marenki. Ripottele lopuksi päälle mantelilastut. Paista 200 asteessa n.13 min.

Leikkaa jäähtynyt pohja keskeltä kahtia. Laita pohjan päälle kermaa ja mansikoita tms. Nosta toinen pohja päälle. Koristele.



perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannuskakku, valkosuklaa-raparperi


Juhannuskakuksi tein tällä kertaa valkosuklaa-raparperikakun. Valkosuklaamoussen sekaan laitoin myös kokeeksi kuivattuja mansikkalastuja.  Tästä tuli vähän kevyempi kakku, kun valkosuklaaosassa on vaniljavaahtoa ja maustamatonta jogurttia. Kermaa ei siis ole ollenkaan koko kakussa.


Kakkua pääsivät koristamaan aiemmin tekemäni juhannusruusut.


Pohjana vaalea kääretorttupohja

Valkosuklaamousse
2½ dl vaniljavaahtoa
2 dl maustamatonta jogurttia
150g valkosuklaata
3 rkl sokeria
6 liivatelehteä
5g kuivattua mansikkaa

Pinta
1 dl raparperisosetta
½ dl vettä
2 liivatelehteä

Ota kääretorttupohjasta halkaisijaltaan 18 cm pohja kakulle.
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata valkosuklaa. Vaahdota vaniljavaahto. Sekoita keskenään jogurtti, sokeri ja kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana massaan. Lisää vaniljavaahto. Laita pohja 20cm irtopohjavuoan pohjalle. Kaada puolet massasta, ripottele pienityt kuivatut mansikat, kaada loppu massa. Laita kylmään hyytymään 3-4 tunniksi tai yön yli.
Valmista hyytyneen kakun päälle kiille. Käytin tässä raparperipyrettä, mutta raparperisoseen voi tehdä myös itse keitetyistä raparpereistä. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata pehmenneet liivatteet ½ dl kiehuvaa vettä. Kaada ohuena nauhana raparperisoseen sekaan. Kaada seos varovasti hyytyneen kakun päälle. Hyydytä kylmässä 1-2 tuntia. Koristele.



tiistai 18. kesäkuuta 2013

Juhannusruusu


Keskikesän juhla lähestyy kovaa vauhtia. Juhanuksen perinteisiin kuuluu olla mökillä, syödä hyvin ja vain olla. Juhannusruusut ovat jo kukkineet täällä etelässä. Tänään menin katsomaan ruusupuskaa, josko olisi saanut oksan taitettua mutta olivat jo ihan nuupahtaneita. Vielä on viikonlopun leipomukset tekemättä, mutta tein muutaman kukan jo valmiiksi, jos koristelis sen jonkin sitten näillä. :)


Kukat tein vaahtokarkin makuisesta sokerimassasta.




sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Valkosuklaakakku mansikkasydämellä


Ristiäisiin tein kaksi valkosuklaamoussekakkua mansikkasydämellä. Koristeeksi haluttiin marjoja ja vaaleansininen macaron. Kakun pohjana on gluteeniton tumma kakkupohja. Pohjan ei haluttu näkyvä ulospäin, joten se on sisällä olevan mansikkakakun kokoinen.


Kakuista haluttiin valkoisia, ilman mitään valkosuklaakoristeita tms. 


Kakkujen sisältä löytyy tällainen sisus.


Nämä olikin sitten viimeiset tilauskakut tällä erää. Seuraavat kakut teen vasta elokuussa.  Nyt on hyvä pitää lomaa ja nauttia kesästä. Ensi viikolla teen kylläkin vielä yhden annoksen macaroneja.
Blogini päivittyy nyt vähän harvemmin. Varmasti lomalla tulee leivottua itselle ja ystäville, joista teen päivityksiä.

Ihania, aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!! :)


1-vuotiaan uniriepukakku


1-vuotiaan rakas kaveri on vaaleanpunainen uniriepu, unikaveri. Tämä kaveri haluttiin myös synttärikakun päälle. Kakussa täytteenä mansikkahillo, vaniljainen mousse sekä suklaarouhetta. Kuorrutus vaahtokarkin makuista sokerimassaa, kuten myös koriste. Kakku on laktoositon.


Siskoni lapsilla on tätä samaa sarjaa erilaisia unikavereita. Ne on niin tärkeitä että ilman niitä ei halua mennä nukkumaan. "Hiiri" pitää olla aina mukana. :)


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kakut 60-vuotiaalle


60-vuotiaalle syntymäpäiviään viettävälle haluttiin kullan värinen kakku, jossa olisi päällä vanha pullo, ja pullossa etiketti, jossa kyseinen teksti.  Kakuissa on täytteenä vadelmamousse ja minttukrokanttimousse. Kuorrutus sokerimassaa, kuten pullokin.



perjantai 7. kesäkuuta 2013

Hempeä ristiäiskakku


Pienen tytön ensimmäiseen juhlaan toivottiin kakkua, jossa olisi koristeena vaaleanpunaiset kukilla koristellut tossut sekä pieniä kukkia ja helmiä. Kakun täytteenä on tyypillinen prinsessakakun täyte eli vadelmahillo ja diplomaattikreemi. Laitoin myös pakastevadelmia antamaan raikasta makua. Diplomaattikreemi sisältää itse keitettyä vaniljakiisseliä ja kermaa. Kuorrutus on sokerimassaa.



torstai 6. kesäkuuta 2013

Raparperi-marenkiherkku


Tiistaina vietimme ihanan illan ystävien kesken lammen rannalla uiden ja syöden. Sinne tein mukaan tämän raparperiherkun. Käytätkö sinä raparperin kuorittuna vai kuorineen? Itse lähes aina kuorin, en tiedä miksi. Jos ei kuorisi niin silloin raparperin hyvä punainen väri tulisi paremmin näkyviin. Väri lähtee kuoriessa kuorien mukana pois.

Pohja
200g voi
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl perunajauhoja
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte
6 dl raparperia
1 dl vettä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
2 rkl vettä

Marenki
3 valkuaista
1 dl tomusokeria

Pohja: vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi taikinaan hyvin sekoittaen. Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille (halk. 28 cm). Paista 200 asteessa 18 min.

Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Laita kattilaan raparperipalat, vesi ja sokerit. Keitä hiljalleen kunnes raparperit vähän pehmenevät, n.5 min. Sekoita perunajauho ja vesi keskenään ja kaada ohuena nauhana keitokseen. Anna täytteen pulpahtaa kerran ja nosta kattila pois liedeltä.

Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.

Kaada raparperitäyte paistetun pohjan päälle ja levitä viimeiseksi marenki pinnalle. Paista 225 asteessa n. 3 min tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesäiset leivokset


Aurinko on hellinyt meitä lämmöllään nyt useamman päivän. Eilen lähdimme viettämään päivää ulos eväiden kanssa, jonne otin nämä leivokset mukaan. Leivokset ovat oikeastaan "jämä" leivoksia, koska viikonlopun kakuista jäi vähän mansikkamoussea yli, joten pursotin sen muotteihin. Laitoin vaaleasta kakkupohjasta pohjan leivokselle. Päälle pursotin valkosuklaata ja koristeeksi tuoretta mansikkaa.



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Valkosuklaa-sitruunaleivos


Ylioppilasjuhliin toivottiin valkosuklaa-sitruunaleivoksia. Näitä tein viime vuonna myös siskoni juhliin.  


30 leivosta lähdössä juhlavieraille.





lauantai 1. kesäkuuta 2013

Poro- ja lohivoileipäkakut




Porovoileipäkakkua ylioppilasjuhliin. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun pääsin tekemään porosta voileipäkakkua.



Samoihin juhliin tein myös lohivoileipäkakun.



Skeittaajan yo-kakku


Skeittausta harrastavan uuden ylioppilaan kakkuun oli toiveissa saada koristeeksi skeittiramppi, rullalauta ja ylioppilas. Kakkuun toivottiin myös kermakuorrutusta. Päälle laitoin kuitenkin sokerimassalevyn, jotta koristeet säilyisivät vähän parempana. Täytteenä kakussa on mansikkamousse tuoremansikkaviipaleiden kera.

Onnittelut Juhalle!



Onnea!


Onnea kaikille valmistuneille ja uusille ylioppilaille! Mukavaa kesälomaa myös koululaisille. Pikkusiskolle onnittelut peruskoulun päättymisestä!! <3 :)