Pizza muutti muotoaan rullaksi. Joku aika sitten näin jossain sosiaalisen median kanavassa tällaisen rullan, joka jäi mieleeni kummittelemaan. En löytänyt enää sitä ohjetta joten tein omalla pizzapohjan ohjeella taikinan ja täyteeksi tuli aineita mitä kaapissa sattui olemaan.
Mietin että jääkö taikina sisältä pehmeäksi ja "raa'aksi mutta ei jäänyt, rullan pinta on rapea ja sisältäkin kypsyi hyvin. Kaulin taikina aika ohueksi. Muista käyttää kaulatella hyvin jauhoja, jotta taikina ei tartu alustaan kiinni.
Pohja
2 dl vettä
30g hiivaa / 2 tl kuivahiivaa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
n. 4½ dl vehnäjauhoja
Täyte
400g jauhelihaa
½ pkt pekonia
120g fetajuustoa
1 salottisipuli
1 valkosipuli
1 prk tuorejuustoa tomaatti-basilika
suolaa
chilijauhetta
mustapippuria
paprikajauhetta
juustoraastetta
1 pieni prk tomaattipyrettä
Valmista pizzataikina. Anna taikinan kohota.
Valmista täyte. Pilko pelkoni pieneksi ja ruskista se. Ruskista myös jauheliha ja sipulit. Mausta jauheliha. Sekoita keskenään jauheliha, pekoni ja tuorejuusto.
Kauli kohonnut taikina pellin kokoiseksi levyksi. Levitä pinnalle tomaattipyre. Levitä seuraavaksi jauheliha-pekonitäyte, ripottele fetakuutiot ja lopuksi juustoraaste. Kääri rullalle. Nosta pellille ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 25-30 min.
Mihin muuhun muotoon pizzan voisi laittaa? :)