Ystävien kanssa sain viettää erityisen kivan illan rapujen merkeissä. Emme olleet niitä koskaan aiemmin keittäneet ja maistaneet, joten nyt olemme yhtä kokemusta rikkaampia. :) Illalle tein jälkiruoaksi kakun. Tämän kakun idea lähti vilaukselta nähdystä mainoksesta. Kakusta jäi mieleen marenkikuorrutus, puolipallomuoto ja kakun sisällä oleva toinen kakku. Kakku jäi sen verran paljon ajatuksiin että päätin kokeilla tehdä oman version siitä muistikuvasta. Huomasin myös tukussa käydessäni että sinne oli tullut myyntiin granaattiomenapyrettä, joten sitä täytyi myös päästä kokeilemaan.
Granaattiomenpyrettä kun maistelin sellaisenaan niin se ei kovin houkuttelevan makuista ollut. Päätin kuitenkin kokeilla tehdä siitä sen pienen kakun tuon ison kakun sisälle. Moussen kun tein ja maistelin sitä niin maku ei ollut hyvä ja väri harmahtavan punertava. Ei yhtään hyvä. Lisäsin mousseen appelsiinituorejuustoa, jolla sain vähän peitettyä makua. Päätin kuitenkin käyttää pikkukakun. Toinen mousse minkä tein kakkuun on lempparini passionmousse.
Tässä kakku sisältä. Ei mikään houkuttevan näköinen. Olisin halunnut että sisällä oleva kakku olisi ollut punainen kuten granaattiomenan siemenet ovat mutta sitä se ei ollut. Kakun pohjaksi ja myös päälle laitoin cookies-keksimurskaa, jossa oli siis isompia suklaapaloja. Päällä on italialainen marenki, jonka pinnan "poltin" kaasutoholla.
Kakun päällisestä, ulkonäöstä tuli sellainen mitä lähdin tavoittelemaan mutta sisäosaa täytyy vielä kehitellä.
Näitä saksiniekkoja maistelimme. :)