perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016


Vuoden toiseksi viimeinen päivä. Nyt on hyvä hetki laittaa tämä vuosi pakettiin. 
Tähän vuoteen on mahtunut monenlaista. Mukavaa arkea, välillä juhlia ja muuten vain ystävien ja läheisten kanssa yhdessäoloa. Mitä sitä muuta kaipaakaan.

Yllä olevassa kuvassa ovat vuoden 2016 suosituimmat kuvat jotka olen itstagramissa julkaissut. Mukavia muistoja tuo mieleen jokainen kuva.

Ennen joulua julkaisemani resepti puolukka-rahkakakusta suolakinuskilla olikin mieluinen resepti teille lukijoille, niin monta tuhatta kertaa sitä reseptiä käytiin blogistani katsomassa.


Olipas kiva selata kuvakansioita ja muistella millaisia kakkuja on tullut tehtyä vuoden aikana. Jokainen kakku toiveiden mukaan tehty, kaikki erilaisia. 

Mitä reseptejä blogistani haettiin eniten vuoden aikana? Ei yllättänyt tänäkään vuonna, suosituin resepti oli jälleen kerran porkkanapiirakan resepti. Muut haetuimmat reseptit olivat


Vielä palaan joulunaikaan. Oli niin mukava ja rauhallinen joulunaika mökillä. Saimme ihastella lumista luontoa ja rauhoittua kaikelta kiireeltä.



Vielä jouluaattona ei lunta paljoa ollut mutta onneksi lunta satoi reippaasti muina päivinä. Jouluna syötiin niin hyvin että ei edes herkut kuviin päässeet. 



Blogini jää nyt vajaan kuukauden ajaksi hiljaiseloon. Jos seuraat minua Instagramissa niin sinne päivittyy jotain seuraavilta viikoista. :) @kermaruusu

Kiitos teille tästä vuodesta! <3 
Toivotan teille hyvää ja onnen täyteistä uutta vuotta 2017! 


lauantai 24. joulukuuta 2016

Jouluiloa


Toivotan kaikille tunnelmallista, rauhallista ja herkullista joulua! 

Jouluisin terveisin 
Anneli  

torstai 22. joulukuuta 2016

Piparikortteja


Tänäkin jouluna tuli tehtyä muutamia piparijuttuja,  kranssi ja kortteja. Oli ajatus tehdä piparitalokin mutta kuinkas taas kävikään, tekemättä jäi. 






keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Appelsiini-kaneliboston


Vielä tein uuden annoksen pullataikinaa, tällä kertaa täytteenä on appelsiini-kanelitäyte. Käytin samaa ohjetta millä tein aiemmin joulupullan. Lisäsin täytteeseen appelsiinikuoriraastetta, pinnan koristelin tomusokeri-vesikuorrutuksella ja pinnalle sirottelin vielä apppelsiinikuoriraastetta.

Taikina
2½ dl maitoa / vettä
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
½ tl suolaa
100g pehmeää voita
6-7 dl vehnäjauhoja
25g hiivaa

Täyte
100g pehmeää voita
1½ dl fariinisokeria
1½ rkl kanelia
1½ tl appelsiinikuoriraastetta

Kuorrutus
tomusokeria
vettä
appelsiinikuoriraastetta

Valmista pullataikina. Laita kulhoon lämmitetty neste, kananmuna, kardemumma, suola ja sokeri. Lisää jauhoja ja pehmennetty voi. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoja ja lisää taikinaan. Anna taikinan kohota liinan alla.

Sekoita täytteen aineet keskenään.

Kauli taikinasta levy. Levitä täyte. Kääri rullalle pitkältä sivulta. Leikkaa rullasta 16 palaa. Laita 8 palaa yhteen vuokaan. Anna kohota. Voitele kohoneet pullat kananmunalla. Paista 200 asteessa 15-20 min.




Osan pullista paistoin isoissa muffinssivuoissa.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kentakialainen kahvikakku


Kuuluuko teillä jotkut tietyt leivonnaiset joka jouluun? Minun kotonani jouluna on tarjolla kahvikakuista kentakialaista ja arabialaista maustekakkua. Onko nämä kakut sinulle tuttuja? Huomasin että blogistani ei löydy kumpaakaan ohjetta, joten nyt tänne tallentuu tämän kentakialaisen kakun resepti.

Tämä kentakialainen kakku on minun mummuni bravuurikakku. Tätä kakkua on aina tarjolla kun heillä käy kyläilemässä. Ja tiedättehän että mummun tekemä kakku maistuu aina.

Tein tällä kertaa pienemmän kakun, puolitin ohjeen. Tässä kuitenkin ison kakun ohje.

260g voita
4 dl sokeria
3 kananmunaa
6½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
1½ dl maitoa
1½ dl rusinoita
100g mantelirouhetta

Kuorrutus
1 dl kermaa
100g voita
2 rkl sokeria
300g tomusokeria

Vaahdota voi ja sokeria. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää jauhojen sekaan myös mantelirouhe ja rusinat. Lisää taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja kermamaitoa. Kaada taikina voideltuun (ja korppujauhotettuun) kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n. 50 min.

Kuorruta jäähtynyt kakku. Mittaa tomusokeri kulhoon. Laita pieneen kattilaan voi ja kerma, kiehauta. Ruskista sokeri paistinpannussa, varo polttamasta. Kaada ruskistetun sokerin sekaan osa kerma-voiseoksesta. Kaada sitten tämä seos kattilassa olevan kerma-voiseoksen sekaan. Kaada seosta tomusokerin sekaan, vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi kuorrutukseksi. Kuorruta kakku ja koristele.

Tässä kakussa ei ole rusinoita, joten jos et välitä niistä, ne voi hyvin jättää pois.






sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Piparminttu-suklaacookiet


Onko muilla samaa ongelmaa, pikkuleivät tuottavat aina päänvaivaa kun niitä pitäisi juhliin tai muuten vaan tehdä? Tuntuu aina ettei löydy hyvää reseptiä. Jos pitäisi valita että teenkö kakun vai pikkuleipiä niin voitte varmaan arvata kumman valitsen. Kakun.

Nyt kuitenki päätin jotain jouluksi tehdä. Selasin erilaisia reseptejä ja nämä piparminttucookiesit pääsivät testiin. Hyviä näistä tuli, mutta onhan näissä aika paljon suklaata joten voiko ne huonoja ollakaan. 


100g voita
170g tummaa suklaata
2 1/4 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 kananmunaa
1 keltuainen
150g fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 tl piparmintuaromia

Kuorrutus
180g valkosuklaata
½ tl öljyä
½ tl piparminttuaromia
3 piparminttukarkkikeppiä

Sulata kattilassa voi ja suklaa. Jäähdytä. Sekoita vehnäjauho, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään. Vaahdota kananmunat ja sokerit. Lisää vaahtoon jäähtynyt voi-suklaaseos, kuivat aineet ja piparminttu. Laita taikina jääkaappiin tunniksi. 

Ota lusikalla taikinasta nokareita ja pyöritä palloksi. Asettele pallot leivinpaperin päälle, jätä leviämistilaa. Annoksesta tulee 30-40 kpl. Paista 180 asteessa 8-9 min.

Koristele jäähtyneet pikkuleivät. Sulata suklaa. Lisää öljy ja aromi. Levitä suklaata noin teelusikallinen pikkuleivän päälle. Koristele piparmintturouheella.





keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Cinnamon roll - joulupulla


Tämä pulla on taas niitä reseptejä joka on ollut siinä "täytyy joskus tehdä"-listalla. Tahmea kanelipulla tuorejuustokuorrutuksella. Näitä pullia näkee hyvin usein ulkomaisilla nettisivuilla. Tässä on ihan perus pullataikina, täytettä on sitten mukavan paljon. Pullan täytettä tehdessä huomasin että kanelia ei olekaan tarpeeksi, laitoin tilalle piparimaustetta. 


Pullan paistoin kartonkisessa vuoassa. Tällainen olisi kiva jouluvieminenki kun pakkaa pullan vielä nätisti vaikka sellofaaniin.

Taikina
2½ dl maitoa / vettä
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
½ tl suolaa
100g pehmeää voita
6-7 dl vehnäjauhoja
11g kuivahiivaa ( 1pss) / tuorehiivaa 25g

Täyte
100g pehmeää voita
1½ dl fariinisokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
1 rkl kanelia

Kuorrutus
1 dl tomusokeria
½ dl maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl pehmeää voita

pähkinöitä
kuivattuja karpaloita

Valmista pullataikina. Laita kulhoon lämmitetty neste, kananmuna, kardemumma, suola ja sokeri. Lisää jauhoja ja pehmennetty voi. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoja ja lisää taikinaan. Anna taikinan kohota liinan alla.

Sekoita täytteen aineet keskenään.

Kauli taikinasta levy. Levitä täyte. Kääri rullalle pitkältä sivulta. Leikkaa rullasta 16 palaa. Laita 8 palaa yhteen vuokaan. Anna kohota. Voitele kohoneet pullat kananmunalla. Paista 200 asteessa 15-20 min.

Sekoita keskenään kuorrutuksen aineet. Levitä kuorrutus pullan päälle melkein heti kun olet ottanut uunista pois. Koristele pähkinöillä ja karpaloilla.




Jos et halua tehdä vuokapullaa, paista pullat muffinssivuoassa.





maanantai 12. joulukuuta 2016

Jauhelihagalette, gluteeniton


Tätä piirasta ei ole kauneudella kruunattu mutta laitan reseptin tänne kun piirakan syöjät sitä niin halusivat. Galette, niin helppo ja huoleton tehdä. Tästä galetesta tuli aika rosoinen, johtunee siitä että on gluteeniton. 

Pohja
3 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
½ tl leivinjauhetta
100g voita
½ prk (125g) rahkaa tai kermaviiliä
1 dl juustoraastetta

Täyte
400g jauhelihaa
1 salottisipuli
 150g salaattijuustoa
10 kirsikkatomaattia
½ prk yrttituorejuustoa
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
chilijauhetta

pinnalle salaattijuustoa
balsamicokastiketta

Sekoita kulhossa jauhoseos ja leivinjauhe ja nypi kylmän voin kanssa murumaiseksi. Lisää rahka ja juustoraaste. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun, anna olla jääkaapissa puoli tuntia.

Ruskista jauheliha ja sipulikuutiot. Mausta mielesi mukaan. Sekoita sekaan tuorejuusto.  Halkaise kirsikkatomaatit.

Kauli taikina leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi. Levitä jauhelihaseos taikinan keskelle, jätä taikinaan noin 5 cm:n reunat. Murustele pinnalle salaattijuusto ja lisää kirsikkatomaatit.
Taita taikinan reunat keskelle. Paista 200 asteessa n. 30 min.

Lisää halutessasi paiston jälkeen, ennen tarjoilua, pinnalle vielä salaattijuustoa (n.50g) ja balsamicokastiketta.



Tämä galette on kananmunaton ja gluteeniton. Jos galeten ei tarvitse olla gluteeniton, täältä löytyy ohje "normaaliin" pohjaan.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Puolukka-rahkakakku suolakinuskilla


Kahden viikon päästä olemme viettämässä jo joulupäivää. Nyt piti siis jo alkaa miettimään mitä sitä tekisi joulunajan kahvipöytään. Tarjottavat olisi hyvä olla sellaisia jotka pystyn tekemään hyvissä ajoin pakastimeen valmiiksi tai ainakin puolivalmiiksi.

Puolukkarahkakakku on yksi minun suosikkikakuista. En ole minkään kovin makean kakun ystävä, puolukka on raikkaudellaan juuri sellaista mitä haluan kakussa maistuvan. Tein kaksi kakkua, toisen laitoin pakastimeen odottamaan joulua, toinen pääsi jo kahvipöytään kun sain ystäviä kylään.

Kakun pohjaksi olisi hyvin käynyt piparimuru. En halunnut kuitenkaan sitä vaan jotain ihan muuta. Kakusta tein gluteenittoman, jotta sitä pystyisi kaikki syömään. Kaupassa osui silmiini gluteeniton browniemix (Lidl), siis valmis jauhoseos johon täytyi lisätä vain voi, kananmuna ja maito. Gluteeniton leivonta on minulle jokseenkin tuttua, suvussani on sen verran monta keliaakikkoa. Valmiit jauhomixit olen jättänyt yleensä kaupan hyllylle koska hyvin monen "tavallisen"  reseptin pystyy muuttamaan gluteenittomaksi hyvin helposti. Nyt kuitenkin ihan uteliaisuutta ostin tuota browniemixiä ja olin kyllä oikein positiivisesti yllättynyt sen hyvästä mausta. Tässä onkin hyvä vinkki ja apu sinulle jolle ei gluteeniton leivonta ole tuttua ja jotain gluteenitonta tarjottavaa täytyisi tehdä. 
Ja plussana tälle mixille oli sopiva hinta. Jos browniemixpaketin hinta on alle kaksi euroa ja saat tehtyä sillä kolmen kakun gluteenittomat pohjat niin se on jo halpaakin.



Tällä ohjeella tulee kaksi kakkua jotka on tehty halkaisijaltaan 18 cm vuokiin. 

Pohja
1 pkt browniemix (Lidl)

Täyte
3 dl kermaa
1 prk rahkaa (250g)
1½ dl maustamatonta jogurttia
5 dl puolukoita (3 dl survosta)
8 liivatelehteä / (4 isoa tukun liivatelehteä)
1 1/4 dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria

Suolakinuski
3 dl sokeria
125g voita
2 dl kermaa
pari pyöräytystä merisuolaa myllystä

Valmista pohjataikina paketin ohjeen mukaan. Taikinaa riittää kolmeen 18 cm vuokaan. Itse tein kaksi pohjaa, lopun taikinan jaoin muffinssivuokiin. Paista ohjeen mukaan. Jäähdytä pohjat.

Survo pakastepuolukat sauvasekoittimella. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään rahka, jogurtti, puolukat ja sokerit. Sulata liivatelehdet kiehautettuun veteen (n.½dl), kaada ohuena nauhana täytteeseen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada täyte pohjien päälle (kaksi 18cm kakkua). Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele kakku tomuosokerissa pyöräytetyillä puolukoilla.

Laita paksupohjaiseen kattilaan sokeri ja voi. Sekoita seosta puuhaarukalla keskilämmöllä (älä käytä muovista koska sokeri kuumenee niin paljon, muovi sulaa), kunnes seos saa kauniin kinuskimaisen värin. Ota kattila levyltä ja lisää kerma. Seos alkaa kuplia kovasti, varo polttamasta itseäsi. Sekoita kinuskia sen verran että siitä tulee tasaista. Jos kinuskissa on paakkuja, lämmitä kinuski uudelleen kunnes se on tasaista. Lisää lopuksi suolaa. Anna jäähtyä huoneenlämmössä. 
Kinuskin voi lämmitää uudelleen esim. mikrossa. Itse tarjosin lämmintä kinuskia kakun kanssa.



Suolakinuskin tekeminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaan, niin monessa blogissa sitä olen nähnyt. Nyt reseptin otin Peggyn pieni punainen keittiö- blogista.
Tämä kastike oli kyllä ihan älyttömän hyvää! Mutta voiko se huonoa ollakaan kun raaka-aineina on voi, sokeri ja kerma.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Vaahtokarkkikuusitikkarit


Viime viikolla kun tein piparitikkareita niin silloin tuli mieleen että mitä jos tekisi tikkareita myös vaahtokarkeista. En tiedä mistä tämä tikkari-innostus on tullut, on vain kiva kokeilla kaikenlaista. Nämä kuusitikkarit voi hyvin pakata sellofaaniin ja antaa pienenä jouluherkkuna.



Tällä ohjeella kuusia tulee n. 20-25, riippuen minkä kokoisia teet. Tikkuina käytin puisia grillitikkuja ja muovisia cake pops tikkuja.

4½ liivatelehteä
2 valkuaista
1½ rkl tomusokeria
1½ dl sokeria
1½ rkl glukoosisiirappia
1/3 dl vettä
1/3 dl vettä
vihreää väriä
makuaromia, esim. minttua tai päärynää

1 dl tomusokeria
½ dl perunajauhoja

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Laita kattilaan sokeri, glukoosisiirappi ja vesi (1/3dl). Keitä ja anna kiehua 127 asteeseen. Älä sekoita seosta, vaan anna itsekseen poreilla. Käytä lämpömittaria! Vaahdota samaan aikaan valkuaiset ja tomusokeri vaahdoksi. Kun siirappiseos on 127 astetta, kaada se ohuena nauhana valkuaisvaahtoon. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen (1/3dl) ja kaada seos vaahtismassaan. Lisää väri ja makuaine. Vatkaa seosta niin kauan että se on kiiltävää ja alkaa myös jäähtymään.

Sekoita tomusokeri ja perunajauho sekaisin. Siivilöi sitä leivinpaperin päälle. Asettele tikut pellille ja pursota kuuse tikkujen päälle. Käytin näissä ruusunlehtityllaa. Pursotuksen aloitin kuusen alaosasta.

Anna vaahtokarkkien kuivua huoneenlämmössä, siivilöi pinnalle tomusokeri-perunajauhoa. Säilytä vaahtokarkit ilmatiiviissä astiassa.


Jos haluat koristella vaahtokarkkeja nonparelleilla, ripottele ne pinnalle heti pursotuksen jälkeen, silloin pinta on vielä kostea.





tiistai 6. joulukuuta 2016

Pavlova kauden hedelmillä


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Marenkeja on tullut tehtyä usein ja hyvin monilla erilaisilla ohjeilla. Raaka-aineet ovat kaikissa pääosin samat, ainemäärät vain vaihtelevat. Nyt kokeilin Nigella Lawsonin marenkiohjetta. Tätä kakkua tehdessä pohjaa ei tarvitse kuivattaa uunissa montaa tuntia, siitä selviää yhdellä tunnilla. Pohja saa jäädä keskeltä vähän pehmeän sitkeäksi. 

Tämä kakku maistuu sitruksen lisäksi kauden hedelmiltä, persimonilta ja granaattiomenalta. Sitruunatahna tuo raikasta makua muuten niin makeaan marenkiin. Ja nämä ihanat granaattiomenan siemenet ovat väriltään ja maultaan minun lemppareita.

3 valkuaista
185g sokeria
1 tl sitruunamehua
(sitruunankuorta)
1 tl maissitärkkelystä

2 dl kermaa

4 rkl sitruunatahnaa (lemon curd)

1 persimon
1 granaattiomena
pekaanipähkinöitä

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vaahdota valkuaisia puhtaassa kulhossa. Lisää sokeria hiljalleen, useassa erässä. Jatka marenkin vatkaamista kunnes se on kovaa ja kiiltävää. Lisää sitruunamehu ja maissitärkkelys. Pursota leivinpaperin päälle kakun pohja (halk. n.24cm). Pursota lopusta massasta esim. näitä kuusikoristeita. 
Laske uunin lämpötila 120 asteeseen, laita marengit uuniin. Paista 1 tunti.

Vaahdota kerma, lisää kermaan 2 rkl sitruunatahnaa. Levitä toiset 2 rkl sitruunatahnaa marenkipohjan päälle. Levitä kerma sitruunatahnan päälle. Pieni persimon pieniksi kuutioiksi. Koristele kakku hedelmillä, pähkinöillä ja marengeilla.


Marenkipohjat voit tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin, säilyvät monta viikkoa.
Tämä kakkuhan on myös gluteeniton.







maanantai 5. joulukuuta 2016

Piparitikkarit lahjaksi



Joulu, se on ihan pian! Jouluna on mukava muista läheisiä, tärkeitä ihmisiä. Mikä onkaan parempi tapa muistaa kuin tehdä itse jotain herkkua lahjaksi. Pääsin mukaan Suomen Sokerin kampanjaan, jossa ideoidaan helppoja lahjoja.

Olen useana viime vuotena tehnyt lähellä asuville ystäville joulukortiksi syötävän joulukortin, piparikortin. Nyt pipari pääsi tikkarin muotoon. Iso pipari tikussa, jotka koristellaan herkuilla ja paketoidaan sellofaaniin.



Piparitaikinaan käytin Dan Sukkerin tummia sokereita, tummaa muscovado ruokosokeria ja ruokosokerisiirappia. Piparitaikinasta ei tullut kovin mausteista mutta tummat sokerit toivat hyvää makua siihen.

Piparitaikina

3/4 dl ruokosokerisiirappia
3/4 dl Dan Sukker taloussokeria
½ dl tummaa muscovado ruokosokeria
125g voita
1 rkl piparimaustetta
1 kananmuna
1/4 tl suolaa
3/4 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja

Laita kattilaan sokerit, voi ja piparimauste. Kiehauta. Jäähdytä. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää jäähtyneeseen seokseen kananmuna vatkaten. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.


Kääri piparitaikina kelmuun, anna olla kylmässä yön yli.


Kauli taikina vähän normaalia paksummaksi ja ota muotilla paloja. Nosta palat pellille.


Aseta jätskitikku tms. piparin päälle, laita pieni taikinapala tikun päälle ja käännä lopuksi pipari toisin päin, niin että tikku on piparin alapuolella.


Sitten alkaa se paras osio, pipareiden koristelu. Tässähän on vain mielikuvitus rajana. Karkit, strösselit, helmet, pähkinät yms sopivat hyvin koristeiksi. Kuorrutukseen käytin pikeeriä. Voit myös korisella suklaalla. Ja minäpä tein vielä yhtä herkkua, nimittäin kinuskia. Tästä kinuskista tuli ihanan tummaa ja hyvää koska käytin tummaa muscovadosokeria.


Tumma kinuski

½ dl kermaa
½ dl tummaa muscovadosokeria

Laita aineet kattilaan, keitä noin 10 min. Anna jäähtyä.
Laita kinuski pieneen pussiin, leikkaa kulmaan aukko ja pursota piparin päälle. 
Koristele piparit vielä pähkinöillä ja kuivatuilla karpaloilla.


Näistä tuli kyllä minun lemppareita. Olisiko nämä aikuisten piparitikkareita, lapsille karkkikuorrutettuja.


Lisäsin minä yhteen vielä lisäksi piparminttumurua.


Lumihiutalepipareihin saa "kimallusta" kun kastat pikeerillä koristellun piparin Siro sokeriin tai taloussokeriin.

Pikeeri tehdään valkuaisesta ja tomusokerista. Ihan tarkkoja määriä on hankala antaa koska valkuaisen koko vaihtelee. Lisää siis tarpeen mukaan tomusokeria tai jos tulee liian paksua niin laita tippa vettä sekaan.

1 pienen kananmunan valkuainen
n. 180g tomusokeria
pari tippaa sitruunamehua

Laita kulhoon valkuainen ja sekoita sähkövatkaimella rakenne rikki. Lisää siivilöyty tomusokeri ja sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita pienen pussiin, leikkaa kulmaan pieni reikä.



Kääräise tikkarit sellofaaniin ja sido narulla. Mukavia pieniä lahjoja joita on helppo tehdä lastenki kanssa.