perjantai 30. marraskuuta 2012

Enkeli


Mukavaa viikonloppua!  
Vielä tällaisen piparikortin tein. Enkelin siipiin ja helmaan ripottelin Siro-sokeria, joka vähän kimaltelee. Kuorrutus pikeeriä.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Puolukka-valkosuklaatryffelit


Kaapissa on ollut puolukkajauhetta, jolle en ole keksinyt järkevää käyttöä. Viime viikonloppuna innostuin tekemään tryffeleitä, johon tämä puolukkajauhe pääsi pintaa koristamaan. Pohjana siis valkosuklaatryffeli. Puolukkajauhe on aika kirpakkaa, joten sopii makean valkosuklaan kanssa.

140g valkosuklaa
0,8 dl kermaa
1 rkl suolatonta voita
2-3 rkl puolukkajauhetta


Rouhi suklaa. Kiehauta kerma ja kaada se suklaarouheen joukkoon. Anna olla minuutti ja sekoita tasaiseksi. Lisää huoneenlämpöinen voi pieninä kuutioina. Anna massan hetken olla, jotta massa vähän paksuuntuu (jotta voi pursottaa). Laita massa pursotinpussiin tai muovipussiin, johon leikkaat kulmaan pienen aukon. Pursota leivinpaperin päälle pieniä nokareita tai sen kokoisia mitä haluat tryffeleistä. Laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Ota tryffelipelti jääkaapista ja pyörittele palat puolukkajauheessa. 




tiistai 27. marraskuuta 2012

Piparikranssi


Edellinen piparikranssi lähti jo eteenpäin, joten uusia aloin tekemään. Tätä tuli koristeltua vähän enemmän. 


Lopputaikinasta tein sitten tällaisen suorakaiteen muotoisen. Olisi voinut tehdä ennen paistoa yläosaan reiät niin olisi saanut pudotettua nauhat ja saanut sitten seinälle roikkumaan. En vaan hoksannut sitä silloin. Voihan tämän kääräistä sellofaaniin tai laittaa narun erilailla koristeen ympärille. Katsotaan mitä keksin. :)


maanantai 26. marraskuuta 2012

Vihreä omena- vadelmamoussekakku


Eilen sain viettää lämpimän illan ystävien kanssa. Koti täyttyi naurusta, puheensorinasta ja iloisesta mielestä!

Tarjottavia miettiessäni ajatukset lensivät laidasta laitaan. Kaapista löysin onnekseni vielä yhden pullon vihreä omena pureeta. Siitä en olekaan pitkään aikaan tehnyt mitään, joten sen otin käyttöön. Sille täytyi saada jokin toinen maku kaveriksi, joten vadelma päätyi siihen.

Ohjeen kanssa kävi sitte niin että olen näköjään kirjoittanut vain sisällä olevan vadelmamoussekakun ohjeen ylös mutta tuosta omenamoussesta en olekaan sitte niin varma että miten se meni. Täytyy koittaa miettiä ja lisätä se tänne jos saan sen koottua.



Koristeeksi päätyi sokerimassasta tehty ruusu. Ruusun terälehdillä on isomaltoosista tehtyjä "vesipisaroita". Ruusun alla on kehrättyä sokeria, joka on myös isomaltoosia.


Kakku näytti sisältä tältä. 






Kiitos ystävät! <3




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ti-Ti nalle - kakku


Sisaruksille yhteinen synttärikakku. Kumpikin tykkää Ti-Ti nallesta, joten se haluttiin kakun päälle.

Täytteenä toiveesta mansikkamousse, päällinen sokerimassaa, reunat kermaa.


perjantai 23. marraskuuta 2012

Piparitalo


En kyllä muista olenko aiemmin tehnyt jo marraskuussa piparitaloa. Nyt kun on ollut niin pimeitä ja harmaita päiviä niin jotain täytyi keksiä, joten piparitalon tekoon aloin. Ajatuksissa oli tehdä iso talo mutta kaavat olivat hukkuneet jonnekkin, joten en alkanut uusia tekemään. Tyydyin nyt sitten vähän pienempään talon. Halusin tehdä koristelusta valkoisen, valkoisilla helmillä lisättynä.



Koristelu on pikeeriä. Kuuset ja aita myös pikeeriä.



Ikkunat on isomaltoosia.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ensimmäiset pipariharjoitukset


Kävinpäs tänään ostamassa piparitaikinaa. Laiskuus iski enkä tehnyt itse taikinaa. Olisi kannattanut kun erään valmistajan valmistaikina oli pettymys. Piparit ei maistuneet piparille ja paiston jälkeen pinnan väri jäi vaaleaksi. Paistoajan lisääminen ei auttanut asiaan. Mutta tein kuitenkin piparikranssin, jollaisia olen tehnyt aiemminkin. Siirsin muuten eilen vanhasta blogista piparitöitä tänne uuteen, löytyy kategoriasta piparityöt.



Nami-hiiren  inventaariosta hankin itselleni silikonimuotin, jolla ajattelin tehdä syötäviä joulukortteja lähempänä joulua. Kokeilin tänään muutaman kortin ja samalla muotin toimivuutta. Tein ensin piparista pohjan, jonka päälle tein suklaalla tuollaisen laatan. Vähän sormi sekoitti vahingossa suklaita joten jälki vähän epäsiisti, mutta idean sain testattua. Tässä voisi käyttää myös värjättyä suklaata. Nyt oli vain tummaa ja valkoista.

Piparitalon osat odottavat vielä pöydällä että saisin koristeltua ja koottua talon pystyyn.


maanantai 19. marraskuuta 2012

Mustikka-valkosuklaamuffinssi


Aiempaa hyväksi havaittua ohjetta muutin niin että sain tehtyä mustikka-valkosuklaamuffinsseja. Tänään iltapäivällä tuntui että mitä tässä alkaisi tekemään. Syksy on ollut niin tiivis remontin ja opiskelujen kanssa että nyt kun niitä ei ole enää niin ehtii tehdä jotain muutakin. Sitä ei osaa olla vaan, vaan aina pitää muka jotain tehdä. Miksi?

Yksi syy näiden muffinssien tekoon oli nuo ihanat kapselit, ihania tulip- vuokia. Tällä ohjeella ei tule sitten kuivia muffinsseja vaan ihanan kosteita. :)

100g voi
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1½ dl mustikoita
60g valkosuklaata


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Lisää lopuksi mustikat ja paloiteltu suklaa. Sekoita varovasti nuolijalla, jotta mustikan rakenne ei menisi rikki. Annostele massa vuokiin (tällä tuli 6 iiisoa muffinssia). Paista 200 asteessa 20-25 min.


Valkosuklaa jäi mukavan isoiksi paloiksi muffinssin sisään.



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ristiäiskakku


Ristiäiskakku pienelle tytölle. Sain kuvan halutusta kakusta, jonka yritin sitten toteuttaa.
Täytteeksi haluttiin marjainen täyte, joten tein mansikkamoussen mustikoilla.
Pinta sokerimassaa, kuten myös koristeet.


Mukaan lähti myös macaroneja valkosuklaaganach täytteellä.



lauantai 17. marraskuuta 2012

Kaksostyttöjen ristiäiskakut


Sain tehdä kaksostyttöjen ristiäisiin kakut. Muutamia toiveita sain koristeluun ja täytteisiin. Koristeeksi haluttiin nimipalikat. Näistä palikoista piti tehdä suht pieniä, jotta sain kummankin tytön nimet mahtumaan kakun päälle.

Täytteenä Fazerina- ja passionmousset
Pinta sokerimassaa, reunat kermaa.
Koristeet sokerimassaa





Toiseksi kakuksi haluttiin aiemmin tekemäni yllätyksellinen vadelmamoussekakku, jonka ohje löytyy täältä. Tein tästä kakusta isomman mitä ohjeella tulee. Koristeeksi haluttiin jotain vauvoihin liittyvää, joten tein ruusun sisään kaksi vauvaa.

Onnea pienille prinsessoille, Mette ja Noomi!

torstai 15. marraskuuta 2012

Kondiittorimestari!!


Yksi syy blogin viime aikaiseen vähäiseen päivitykseen on tässä. Olen uurastanut kondiittorimestarin erikoisammattitutkinnon kanssa. Tänään vihdoin tuli se päivä eteen että yksi haaveeni toteutui, mestaritutkinto on suoritettu!! :D Paljon työtä se vaati mutta nyt on hyvä mieli! :) Yllä olevassa kuvassa on tuotteita, joita valmistin arvioitsijoille.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Sokerikellot



Toiveesta siirsin vanhasta blogista sokerikellojen ohjeen tänne. Olen tämän julkaissut aiemmin 14.12.2010. Yhtä kuvaa en löytänyt josta olisi näkynyt valmistuksesta kuvaa mutta laita kommenttia jos jokin valmistuksessa mietityttää.


Helppoja ja näyttäviä koristeita sokerista ja vedestä. Kellot valmistetaan vähän kuten hiekkalaatikolla tehtävät hiekkakakut.  :)  Näiden tekemiseen tarvitset sellaisen kuusenkoristekellon, jota olikin vaikea löytää kaupasta kun itselläni ei sellaista aiemmin ollut. Monta kauppaa jouduin kiertämään ennen kuin löysin. Näiden tekemiseen tarvitset

1dl sokeria
1 tl vettä

Koristeluun pikeeriä ja kultaisia helmiä.


Sekoita vesi sokerin sekaan ja sekoita tasaiseksi. Täytä kello sokerilla, paina lusikalla tiiviiksi. Koverra lusikan toisella päällä kellon sisusta tyhjäksi sokerista. Anna olla muutama minuutti muotissa ja kopauta sen jälkeen muottia pöytää vasten, jolloin kello lähtee muotista pois. Anna kuivua kellojen pöydällä 2-3 tuntia tai yön yli, jonka jälkeen kellot ovat kovia ja niitä pystyy silloin siirtelemään. Koristele. Yhteen kelloon suihkautin vähän kultasprayta. Myös tomuväreillä voi antaa kelloille uudenlaista ilmettä.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä!



Hyvää isänpäivää! 

Erityisesti omalle isälleni isänpäiväonnittelut! 



Tänä vuonna en isänpäiväkakkua päässyt tekemään mutta juhlistakaamme tätä päivää virtuaalisesti viime vuoden kakulla.

maanantai 5. marraskuuta 2012

1-vuotiaan pikkuautokakku


1-vuotiaalle haluttiin kakkua, jossa olisi koristeena pikkuauto, ikä ja nimi. Kakku saisi olla yksinkertainen. Tällä 1-vuotialle olen saanut tehdä viime vuonna myös ristiäiskakun, joten oli kiva tehdä nyt kakku uudelleen. Kakun väriksi toivottiin vihreää.
Täytteenä mansikka- ja valkosuklaamousse


Kakun kanssa sävysävyyn tein myös macaroneja, 40 kpl passionganachella täytettyjä.

Onnittelut 1- vuotiaalle!! :)


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Päärynä-suklaakakku



Tukussa käydessäni ostoskoriini sujahti päärynäpyrettä. En ole aiemmin käyttänyt sitä joten halutti kokeilla. Eilisen pyhänpäivän lounaan jälkiruoaksi tein päärynä-suklaakakkua.
Päärynäpyre oli aika miedon makuista, vaikka mielestäni laitoin sitä ihan reilusti niin päärynä ei maistunut tarpeeksi. Maistoi kyllä että päärynää siinä on mutta olisin halunnut voimakkaaman maun siitä.


Koristeeksi laitoin kaakaonibsejä, värisokerikiteitä ja minimacaroneja.


Pohjana on keksipohja.







lauantai 3. marraskuuta 2012

Yhteisjuhlat


Tänään haluttiin juhlia montaa asiaa kerralla, joten kahdesta kakusta tehtiin erilaiset. Toiseen kakkuun haluttiin teemaksi tupaantulijaiset, väreinä valkoinen ja veden sininen.


Toiseen kakkuun haluttiin harrastukset ja siinä oli toiveena metsää, suunnistuksen rastilippuja ja pallo.
Tämän kakun pinnan värin sain kynäruiskua käyttäen.



Veden sinisiä ja

valkosia macaroneja meni kumpiakin 40 kpl. Sinisissä täytteenä maitosuklaatäyte ja valkoisissa valkosuklaa-vadelma.