perjantai 29. syyskuuta 2017

Ihanat omenamuffinssit


Sain syödä näitä omenamuffinsseja ensimmäisen kerran ystäväni luona ja voin kertoa että ihan meinasi kieli mennä, niin herkkuja olivat. Harvoin tekee mieli ottaa toinen mutta nyt olisi tehnyt mieli. Maltoin kuitenkin mieleni, en ottanut. ;) 


Nämä onnistuu hyvin myös gluteenittomina. Ystäväni oli tehnyt gluteenittomia ja voisin ehkä sanoa että niistä tuli vielä pehmeämpiä mitä näistä mihin käytin vehnäjauhoja. Kotimaisia omenia on joillakin yllin kyllin, näihin niitä saat käytettyä mukavasti. Päällä oleva kaurahiutale-fariinisokeriseos kruunaa muffinssin.


Muffinssit maistuu sellaisenaan tai jos haluat vielä herkullisempaa, kaada päälle vaniljakastiketta tai pallo vaniljajäätelöä.

Minä lähdin metsään kuvaamaan leivonnaisia, nämä muffinssit pääsivät myös kuvauskoriini. Ihana oli istuskella mättäällä syksyisessä metsässä. Kahvi ja muffinssi maistui arvatenkin hyvältä siellä.

Alkuperäinen ohje näihin on Vaaleanpunainen nonparelli-blogista.

125g voita
1 dl sokeria
3 rkl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
½ tl soodaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl jogurttia (esim. maustamatonta tai vaniljaa)

Täyte
3 omenaa
1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

Muruseos
75g voita
½ dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja

Aloita muruseoksesta. Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi ja muut muruseoksen aineet.

Pieni omenat kuutioiksi ja sekoita niihin fariinisokeri ja kaneli.

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan jogurtin kanssa. Jaa taikina 12 isoon muffinssivuokaan. 
Painele taikinan pinnalle omenakuutioita ja lopuksi levitä päälle muruseosta.

Paista 175 asteessa n. 20 min. 








maanantai 25. syyskuuta 2017

Täysi kymppi! Puolukka-toffeekakku


Niin kaunis ja lämmin syyskuun lauantaipäivä. Ihan oli pakko aloittaa aamu leipomisella ja pakata leivonnaiset koriin ja lähteä luontoon kuvaamaan niitä. 
Korissa voisi olla myös kymmenen vuotta bloggaamista, tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisestä blogikirjoituksesta. Koriin on sinä aikana kertynyt paljon uuden oppimista, mukavia tapaamisia, yhteistyötä, blogiyhteisöihin kuulumisia, ilon ja onnistumisen hetkiä ja myös ahdistuksen tuntemuksia koko hommasta. Vaikka monenlaisia tuntemuksia on ollut, silti tämä on osa elämääni, rakas harrastus. 




Mitä leivonnaisia koristani sitten löytyikään, ainakin tämä puolukka-toffeekakku, jonka kuorrutin vielä suolakinuskilla. Piirakan koristelin loppuun vasta metsässä, tuoreet puolukat ovat ihania ja maistuvaisia. 

Käytin tähän samaa pohjaohjetta millä tein päärynäkakunki. Käytin muscovadosokerin tilalla tavallista sokeria.


Tähän piirakkaan tuli sen verran paljon täytettä että nehän päätti sitten tipahtaa pohjalle. Mutta sehän ei haitannut, piirakasta tuli hyvin kostea, ei ollut kuivaa palaa kenelläkään. Piirakan tein myös gluteenittomana, joten taikina oli hieman pehmosempaa. Jos et tarvitse gluteenitonta kakkua, laita vehnäjauhoja 1 3/4 dl.

Pohja
100 voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl gluteeniton vaaleaa jauhoseosta
3/4 dl kaurajauhoa
½ tl leivinjauhetta

Täyte
reilu 1 dl puolukoita
1 rkl sokeria
4 neliön muotoista toffeepalaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina vuokaan (halk.18cm). Sekoita puolukoihin sokeri. Leikkaa toffeepalat pienemmiksi paloiksi. Laita täytteet taikinan päälle, paista 175 asteessa 35-40 min.

Voi halutessasi koristella kakun suolakinuskilla, ohjeen löydät täältä. Ripottele pinnalle vielä puolukoita.





Mitään uutta ei ole suunnitelmissa bloggaamisen suhteen. Jatkan ihan samalla tavalla reseptien kehittelyä ja jaan niitä sitten teille. Olen huomannut että mitä tavallisempi resepti on, sitä enemmän sitä käydään blogistani hakemassa. Edelleen ylivoimaisesti suosituin resepti on porkkanapiirakan resepti. Se pysyy läpi vuoden ykkösenä.


Pieniä muutoksia on tullut bloggaamiseen viime viikkojen aikana. En kuulu enää blogiyhteisöön vaan jatkan sillä tavalla millä olen aloittanutkin, eli itsenäisesti omana blogina. Foodlover-blogiyhteisössä oli mukava olla mutta nyt tuntuu että näin on vielä parempi tällä hetkellä.


Juodaan yhdessä 10-vuotiaan blogini synttärikahvit. Leikatkaa siitä itsellenne palanen puolukka-toffeekakkua.

Kiitos teille lukijoille näistä täyden kympin vuosista! 💛














perjantai 22. syyskuuta 2017

Porkkanapataleipä


Miten pitkään olenkaan ajatellut tehdä pataleipää, se on kuitenkin aina tyssännyt siihen kun en omista pataa. Nyt sain sitten siskoltani lainattua padan niin pääsin kokeilemaan leivän tekoa. Ja voi kerrassaan miten hyvää tästä tuli!! En osannut edes kuvitella miten ihanan rapea kuori leipään tulee ja leipä oli täynnä makua. Ja kaiken lisäksi tämä on ihan tosi helppo tehdä. Aikaahan tämän tekemiseen menee, ei itse taikinan tekoon kauan mene mutta kohotusaika on pitkä. Mutta kohotus tapahtuu vähän kuin itsestään kun teet illalla taikinan valmiiksi ja paistat sitten aamulla. Taikinan on hyvä kohota 12-24 tuntia. Minä kohotin tätä ehkä 15 tuntia.

Reseptiä voi muuttaa oman maun mukaan, kunhan jauhomäärän pitää samana. Minä käytin tässä  porkkanaraastetta ja siemen-täysjyvähiutaleita.

Jos et omista pataa niin minä sain Instassa vinkkiä että leivän teko onnistuu myös kattilassa tai uunikulhossa. Kattilassa ei tietysti saa olla muoviosia, uunikulhon voi peittää kattilan kannella.



3½ dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
2 dl siemen-täysjyvähiutaleita
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
2 porkkanaa raastettuna

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää lämmin vesi (+42 astetta) ja porkkanaraaste. Sekoita nopeasti tasaiseksi, älä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-24 tunniksi. Mitä pidempään kohotat, sitä enemmän leipään tulee makua.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Muotoile pyöreä leipä, älä vaivaa taikinaa. Peitä leipä leivinliinalla ja anna kohota puoli tuntia.

Laita kannellinen uunipata kylmään uuniin, laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kun puoli tuntia on kulunut, ota pata uunista ja laita kohonnut taikina sinne. Pöläytä leivän päälle vähän jauhoja ja Tee pinnalle muutama koristeviilto. Laita padan kansi päälle, paista leipää ½ tuntia. Ota sen jälkeen kansi pois, jatka paistamista vielä 15 minuuttia.


Niin nätti leipä löytyi kannen alta.


Nyt lähdenki tekemään uuden leivän, tämä leipä katosi yksin syötynä liian nopeasti. Mitähän aineita uuteen leipään laittaisi?



keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Päärynäkakku suolakinuskilla


Kutsuin ystäviä kylään eräs ilta. Suolainen tarjottava oli jo päätetty mutta jotain makeaa täytyisi tehdä. Hedelmäkorissa olevat pääryvät innostivat tekemään niistä jotain. Päärynä ja kinuski sopivat vallan mainiosti yhteen eli niistä tuli kaverit myös tähän kakkuun. Ja tähän ei tullut tavallinen kinuski vaan herkumpi versio siitä, suolakinuski!

Tämä kakku on gluteeniton mutta onnistuu siis tehdä myös tavallisesti vehnäjauhoistakin. Kannattaa käyttää kypsiä päärynöitä. Itsellä päärynät olivat vielä vähän raakoja, eivät pehmenneet edes uunissa vaikka niin ajattelin. Piirakka sai sitten enempi purutuntumaan kun päärynäkuutiot olivat rapsakoita.


Pohja
100g voita
1 dl muscovadosokeria / fariinisokeria / sokeria
2 kananmunaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja / gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
½ tl kanelia
½ tl leivinjauhetta

3 kypsää päärynää
½ dl muscovadosokeria / fariinisokeria

Suolakinuski
1½ dl sokeria
60g voita
1 dl kermaa
pyöräytys merisuolaa myllystä

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan. Taputtele taikina irtopohjavuokaan (halk. 18 cm).
Kuutioi päärynät pieniksi, sekoita sekaan sokeri. Levitä päärynät taikinan päälle. Paista 175 asteessa n. 40 min.

Keitä suolakinuski. Laita paksupohjaiseen kattilaan sokeri ja voi. Sekoita seosta puuhaarukalla keskilämmöllä kunnes seos saa kauniin kinuskimaisen värin. Ota kattila levyltä ja lisää kerma. Sekoita kinuskia vain sen verran että siitä tulee tasaista. Jos kinuskissa on paakkuja, lämmitä kinuski uudelleen. Lisää lopuksi suola. Anna jäähtyä huoneenlämmössä.
Kinuskin voi lämmittää uudelleen esim. mikrossa.

Kaada kinuskia jäähtyneen kakun päälle. Koristele päärynöillä ja viikunoilla.





torstai 14. syyskuuta 2017

Porkkanakakku syksyn iloksi


Syksy on saapunut sateineen ja harmaine päivineen. Onneksi olemme myös saaneet aurinkoisia päiviäkin. Vaahteranlehdet ovat vaihtaneet väriään ihanan kirkkaan värisiksi. En ole täysin syksy-ihminen mutta on siinä mukaviakin juttuja. Syksyn tullen tekee mieli käpertyä villasukat jalassa viltin alle, sytyttää kynttilöitä ja olla vain kotona yksin tai ihanien ystävien kanssa. <3


Tämä kakku lähti toivottamaan hyvää syksyä ja antamaan kiitosta. Ystävällisiä, auttavaisia, hyväsydämisiä, iloisia ja huolehtivaisia ihmisiä on onneksi osunut tielleni. Monet, monet kerrat olen viimeisen vuoden aikana kulkenut hammaslääkärin ovesta sisään. Oven takana on ollut juuri sellaisia ihmisiä mitä kuvailin. 
Toivottavasti tämä kakku välitti kiitokseni. Kiitos Länsi-Vantaan hammaslääkärit!


Porkkanakakku kätkee sisäänsä sitä ihanaa porkkanapiirakan tuorejuustokuorrutetta sekä passionmelbaa. Kostutus ananasmehulla. 



Aurinkoisia ja iloisia syyspäiviä!






tiistai 12. syyskuuta 2017

Ananashillo


En olekaan koskaan aikaisemmin tehnyt itse ananashilloa. En ole kyllä oikeastaan ostanutkaan valmista ananashilloa. Nyt jääkaapissa oli kokonainen tuore ananas, jota ei jostain syystä tullut kuorittua ja syötyä sellaisenaan. Näin sitten yhden kakun kuvan, jossa oli täytteenä ananashilloa. Siitäpä sitten idea että keitän ananaksen hilloksi. 

Hillosta tuli kauniin keltaista ja ehkä enemmän makeaa kuin vähemmän makeaa. Lisäsin kyllä ananaksen sekaan sitruunamehua mutta ehkä sitä olisi voinut laittaa vielä vähän enemmän. Jos tätä käyttäisi kakun täytteenä niin muut täytteet voisi olla sitten vähemmän makeita.

Hillo maistuu myös keksien päällä tai vaikka paahtoleivän.

 ******
1 tuore ananas (hedelmää n.500g)
2 dl vettä
1 rkl sitruunamehua
vaniljaa vaniljamyllystä
250g hillosokeria

Kuori ja pilko ananas. Laita kattilaan ananaspalat ja vesi. Keitä noin 20-30 min, kunnes ananas on pehmeää. Soseuta ananakset. Sekaan voi jättää sattumia ettei hillo ole täysin sileää.
Lisää soseeseen hillosokeri, sitruunamehu ja muutama pyöräytys aitoa vaniljaa vaniljamyllystä, keitä n. 10 min.
Kaada hillo puhtaaseen, kuumennettuun lasipurkkiin.



sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Vadelma-valkosuklaagalette


Nyt tulee näköjään toinen galetten ohje peräkkäin mutta tämä ei ole suolaista vaan raikkaan makeaa. Nämä ranskalaiset piiraat ovat niin älyttömän helppoja tehdä ja näistä ei tule mahdottoman suuria, joten ei tarvitse monta päivää syödä samaa piirakkaa.

Tämä galette sai täytteeksi vadelmia ja valkosuklaata, klassinen yhdistelmä. Valkosuklaata on vadelmien alla sekä päällä. En lisännyt vadelmien sekaan yhtään sokeria, jotta täytteestä ei tulisi liian makea. Vadelmat jäivät juuri sopivan raikkaiksi. Tämän galetten kanssa täytyy tietysti tarjota vaniljajäätelöä, joten vadelmatäytteen raikkaus sopi siihenkin hyvin.

Tein tämän piirakan gluteenittomana. Blogissani on nykyisin hyvin usein gluteenittomia reseptejä, koska lähipiirissäni tarvitaan sellaisia leivonnaisia. Useat leivonnaiset voi hyvin tehdä myös "tavallisina" versioina eli vaihtaa jauhojen tilalle esim. vehnäjauhon.


Pohja
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl kaurajauhoa
½ dl kookosjauhoa
½ dl maissitärkkelystä
100g voita
3 rkl fariinisokeria
ripaus suolaa
½ dl kreikkalaista jogurttia
1/4 dl kylmää vettä

Täyte
200g vadelmia
1 rkl maissitärkkelystä
50g valkosuklaata

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Nypi sekaan kuutioitu voi. Lisää lopuksi jogurtti ja kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin noin 20 minuutiksi.

Sekoita vadelmien sekaan maissitärkkelys, jotta vadelmista ei valu mehut pois.

Kauli taikinasta pyöreä pohja leivinpaperin päällä. Raasta pohjalle valkosuklaata. Levitä päälle vadelmat ja lopuksi vielä valkosuklaarouhetta. Käännä galetten reunat. Paista 200 asteessa n. 20 min.



perjantai 1. syyskuuta 2017

Kesäkurpitsagalette


Olin ystävän luona kylässä, jossa sain syödä ihanaa kesäkurpitsagalettea. En muistanut tarkalleen mitä kaikkea siinä oli, ainakin kesäkurpitsaa, pekonia ja juustoa. Tästä tein oman versioni, joka osoittautui myös hyväksi. Tätä galettea oli syömässä tokaluokkalainen, joka ei ensin oikein ollut halukas maistamaan ollenkaan. Saatiin leikattua pieni pala maisteltavaksi ja siinä kävi sitten niin että hän halusi ottaa pari kertaa lisää, maistui siis!

Minulla on ollut blogissa yksi galetten pohjaohje jota olen usein käyttänyt. Nyt kokeilin vähän erilaisemmalla ohjeella, jota taidankin jatkossa käyttää enenmmän. Tästä tuli rakenteeltaan parempaa taikinaa.

Pohja
2 dl vehnäjauhoa
1 dl hiivaleipäjauhoa
100g voita
½ dl kermaviiliä
1/4 tl suolaa
½ dl kylmää vettä

Täyte
1 kesäkurpitsa
1 pkt Schwarzwaldin kinkkua
100g feta-/salaattijuustoa
50g sipuli-yrtit tuorejuustoa

Sekoita kulhossa jauhot ja suola. Paloittele voi ja nypi se jauhojen kanssa. Lisää kermaviili ja lopuksi kylmä vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääsi taikina muoviin ja laita kylmään n. 20 minuutiksi.

Leikkaa kesäkurpitsa ohueksi viipaleiksi. "Itketä" kurpitsoita. Levitä viipaleet talouspaperin päälle. Ripottele pinnalle suolaa. Anna olla viipaleiden pöydällä n. 20 minuuttia. Painele viipaleiden päältä neste talouspaperiin.

Kauli taikinasta pyöreä levy. Levitä pinnalle tuorejuusto. Leikkaa juusto ja kinkku paloiksi. Lado lopuksi kesäkurpitsaviipaleet peittämään galeten pinta. Käännä galetten reunat. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.


"Itketä" kesäkurpitsaviipaleita talouspaperin päällä, jotta ylimääräinen neste lähtee pois.


Lado kesäkurpitsaviipaleet täytteen päälle.