keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Munkit - possut ja munkkirinkilät


Munkkirinkilöitä, possumunkkeja, hillomunkkeja, donitseja...näiden aika on nyt. Vapun aikaan öljykattila lämpenee monessa kodissa. Minä tein jo viime viikonloppuna satsin possumunkkeja ja munkkirinkilöitä. Ei siitä mihinkään pääse, kyllä ne vaan joka kerta maistuu yhtä hyvälle kun tuoreita ovat.


Munkkitaikina

150g sokeria
1 kananmuna
1 tl suolaa
½ rkl kardemummaa
1 pala hiivaa
½l vettä
125g voita
n. 1 kg vehnäjauhoja

Omenahilloa possumunkkeihin
2l öljyä

Laita kulhoon sokeri, kananmuna, suola ja kardemumma. Vatkaa kevyesti. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sulata voi pehmeäksi. Laita aineet kulhoon ja lisää jauhoja. Vaivaa taikinaan hyvä sitko. Kohota taikina.

Pyörittele tai kauli taikinasta haluamiasi munkkeja. Kohota munkit uudelleen. 

Kuumenna öljy (käytin rypsiöljyä) 180 asteeseen. Minä pidän lämpömittaria koko ajan kattilassa, siitä on hyvä seurata lämpötilaa ja säädellä lieden lämpöä sen mukaan.

Minä sain tällä reseptillä tehtyä 20 munkkirinkilää ja 9 possua.



Instan puolella moni kysy että miten tein possumunkit. En muistanyt ottaa tekovaiheessa kuvaa mutta tein näppäränä paperista malliesimerkin. :D


Kaulin taikinasta levyn josta leikkasin suorakaiteen muotoisia paloja. Laitoin omppuhilloa aika reippaasti (keltainen suttu piirroksessa) ja taitoin sitten toisen puolen päälle. Painelin vähän reunoja kiinni, jotta hillo pysyy sisällä.


Sitten nipistä sormilla possuille jalat. Se ei haittaa vaikka jokaisesta possusta tulee erinäköinen, niin se tuli minullakin. Sitten kun ovat kohonneet, paistumaan vaan.





Maistuuko kermapossut? Halkaistun munkin sisällä vielä kermavaahtoa.




Iloista vappua kaikille! Juhlitaan poikkeuksellisesti sisällä tai omassa pihapiirissä!!





torstai 23. huhtikuuta 2020

Herkuttelijan juusto-valkosipuli-tomaattileipä


Alkuun varoituksen sana! Kun otat valmiin leivän uunista niin varo, voi olla että syöt samalta istumalta puolet leivästä. Tämä oli kyllä niin herkkuleipä! Valkosipulin tuoksu leijui kodissa koko illan.

Kakkuviikari oli tehnyt blogissaan niin hyvän näköistä juusto-valkosipulileipää, jota oli minun myös kokeiltava. Muokkasin ohjetta jonkin verran, alla ohje millä minä tein.

En laittanut määrää aurinkokuivatulle tomaatille, laita makusi mukaan. Yhdestä purkista käytin sitä alle puoli purkkia.

3 dl vettä
7,5 dl vehnäjauhoja 
3 rkl oliiviöljyä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna

Voiteluun
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä 

Täytteeksi
1 pallo mozzarellaa
aurinkokuivattua tomaattia
tuoretta persiljaa tai ruohosipulia

Sekoita kaikki taikinan aineet keskenään ja vaivaa noin 10 minuuttia. Taputtele tai kauli taikina pyöreäksi, littanaksi leiväksi leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla noin 15 minuuttia. 

Raasta valkosipulinkynnet oliiviöljyn sekaan. Voitele kohonnut leipä sillä. 
Leikkaa mozzarellapallo suikaleiksi ja aurinkokuivattu tomaatti pieniksi paloiksi. Leikkaa leipään ristikon malliin suht syviä viiltoja. Paina täytteet viiltoihin. Ripottele lopuksi pinnalle tuoretta yrttiä. 

Peitä leipä muovilla tai kelmulla (leivinliina sotkeutuu) ja anna kohota noin puoli tuntia. 
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia

Täytteet saa painaa syvälle leivän sisään.



Tästä riittää useammallekin syötävää mutta syötävää ei ole liikaa yhdellekään kun jatkaa seuraavana päivänä.


tiistai 21. huhtikuuta 2020

Soodaleipä kinkulla ja tomaatilla


Onko tuttu tunne, haluttaisi nopeasti tuoretta ja lämmintä leipää? Tämä Irlannista lähtöisin oleva soodaleipä valmistuu kyllä tosi nopeasti. Tätä leipää ei vaivata eikä kohoteta. Rakenteeltaan tämä on ihan erilaista mitä normaalisti kohotettu leipä, tämä on murenevaisempaa. 

Laitoin taikinan sekaan ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaatteja ja basilikaöljyä. Tähän olisi ehkä paremmin sopinut aurinkokuivatut tomaatit, niitä ei kuitenkaan sattunut olemaan, joten laitoin kirsikkatomaatteja. 

Leipä kannattaa muotoilla mieluummin matalaksi kuin kovin korkeaksi. Jos on korkea niin vaarana on että leipä ei kypsy keskeltä hyvin. Päälle tehtävät suht syvät viillot auttavat vähän kypsymisessä mutta omassa leivässä huomasin, että olisi voinut vähän matalammaksi leiväksi jättää.

4½ dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
2 dl piimää
1 kananmuna
½ dl öljyä
4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua tms.
5 kirsikkatomaattia (tai aurinkokuivattua tomaattia)
1 tl Luomu liquid basilika (Rajamäen)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää piimä, kananmuna, öljy ja basilikamauste. Leikkaa kinkku pieniksi viipaleiksi, halkaise kirsikkatomaatit neljään osaan ja lisää kaikki taikinaan. Sekoita taikinaa sen verran että se on tasaista. 

Muotoile taikinasta jauhotetuilla käsillä pyöreä leipä leivinpaperin päälle. Tee leivän pintaa kaksi syvää viiltoa ristikkäin.

Paista leipää 200 asteessa noin 30 minuutti. Kokeile leivän kypsyyttä koputtamalla leivän pohjaa. Jos pohja kumisee, leipä on kypsä.

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Cantuccinit


Cantuccinit eli biscottit eli italialaiset mantelikeksit vai italialaiset korput. Näillä taitaa olla monta nimeä. Ihan tuttu nimi on tuo cantuccinit vaikka en ole tainnut niitä koskaan ostaa, saatikka leipoa. Nyt on aikaa ja intoa kokeilla kotona jotain erilaista. Näistä tosiaankin tulee ihan korpun kovia. Nämä paistetaan kahteen kertaan. Ensimmäisen paiston jälkeen nämä viipaloidaan ja nostetaan pellille sivuttain. Toisen paiston jälkeen sivutkin ovat kuivuneet.

Voit käyttää näihin mitä vaan manteleita, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Minulla oli Lidlistä ostettu pussi, joka sisälsi mantelia, pähkinää ja kuivattuja hedelmiä. Laitoin lisäksi myös suklaapaloja, voit jättää nekin pois ja lisää sitten manteli-hedelmäsekoitusta.


100g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl manteli-saksanpähkinä-kuivattu karpalo-rusina sekoitusta
8 palaa maitosuklaata

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Pieni mantelit, pähkinät, rusinat, karpalot ja suklaa. Sekoita lopuksi kaikki aineet keskenään. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan. (Jos haluat pieniä keksejä, jaa kolmeen osaan) Taputtele pellille pötköjä, paksuus n.1 cm. Paista 180 asteessa n. 25 min. Ota uunista ja leikkaa sahateräveitsellä n.1½ cm paksuisia viipaleita. Kääntele korput sivuttain pellille ja paista vielä 10 minuuttia.



sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Mango-limerahkapiirakka





Nautitaan nyt yhdessä palmusunnuntain virtuaalikahvit. 💛 Tarjolla on mango-limerahkapiiraita. Tein ne tällä kertaa annosvuokiin. Eilen aamulla olin vielä sängyssä kun tuli mieleen että tänään on pakko saada rahkapiirakkaa. Blogissani on usein hyväksi todettu mango-passionrahkapiirakan ohje. Oten saman ohjeen esille mutta muokkasin sitä koska kaikkia samoja raaka-aineita ei ollut kaapissa. Nyt korona-aikana kun täytyy välttää tuota kaupassa käyntiä, reseptejä voi siis oikein hyvin muokata sen mukaan mitä aineita kotona sattuu sillä hetkellä olemaan. Jos mietit että miten voisit korvata jonkun ainesosan etkä osaa itse siihen vastata niin laita viestiä, mietitään yhdessä.

On ollut ihana huomata miten ihmiset ovat alkaneet leipoa kotona tosi paljon. Leipomista harrastavat isot ja pienet kotona aikaa viettävät. 

Tällä annoksella tulee kuusi piirasta.

100g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl maitoa / vaaleaa mehua

Täyte
½ prk rahkaa (100g)
1 dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
½ limen mehu
½ limen kuori
½ dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria

½ tuore mango (tai säilykemangoa)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää vaahtoon kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele vuoat ohuelti vuokaspraylla tai muulla rasvalla. Taputtele taikina vuokiin.

Pieni puolikas mango pieniksi kuutioiksi. Jaa kuutiot vuokiin. 

Sekoita täytteen aineet keskenään, kaada täyte mangojen päälle. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.






Pääsiäisen ehdoton herkku on kyllä rahkapiirakat, johon minä lisään sekaan aina vähän myös jogurttia.