lauantai 7. maaliskuuta 2020

Maukkaat voisämpylät





Miten en ollut aikaisemmin kuullut näistä voisämpylöistä ennen kuin työkaveri mainitsi näistä. Nämähän oli ihan herkkusämpylöitä, mutta onko ihmekään kun näihin tulee voita taikinaan sekä voiteluun. Näistä kuulemma tulee rapeakuorisia mutta mun muisti on ollut niin katkonainen että unohdin täysin suihkuttaa uunin vedellä tai laittaa vesikipon uuniin.
Reseptin otin LeonardoDaVinkki-blogista. 

4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria

1 tl suolaa
25g pehmeää voita
n. 9 dl vehnäjauhoja

Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi, kuivahiiva ja sokeri. Anna seistä kulhossa n.10 min, seos alkaa kuplimaan. Lisää suola ja 8 dl jauhoja. Vaivaa taikinaa. Lisää pehmeä voi ja loput jauhoista. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja sen verran että taikina alkaa irtoamaan reunoista.  Nostata taikina liinan alla.

Voitele vuoka (22x30cm). Paloittele taikina 12 osaan, pyörittele palat palloiksi. Asettele pallot vuokaan, nostata. Voitele kohonneet sämpylät voisulalla. Suihkuta uuniin sumutinpullolla vettä, paista 225 asteessa 18-20 minuuttia.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Valoa, kevättä, sisustusta


* yhteistyö Poster Store *

Miten ihanaa onkaan kun päivät täyttyvät enenevissä määrin valosta. Ei ole aamusta iltaan pimeää, valoa riittää jo pitkälle iltapäivään. Minulla ainakin tulee näin alkukeväästä innostus sisustaa kotia, tuntuu että valo näyttää kaikki epäkohdat ja pölyt. 

Pääsin tutkimaan Poster Storen julisteita ja vielä niitä sieltä uutuudet- katogoriasta. Olipas siellä taas vaikka mitä kivoja ja laadukkaita julisteita. Heille tulee muuten uutuuksia joka viikko. 


Olohuoneessa on ollut jo jonkin aikaa tällainen kollaasi seinällä. Vaihtelen siihen kehyksiä ja kuvia. Olohuoneeni saakin ihan pian uuden sohvan, ilme kirkastuu kun tumman tilalle tuleekin vaaleampi sohva. Tykkään.


Millaisista julisteista sinä haaveilet? Nyt sinulla on mahdollisuus tilata julisteita alennettuun hintaan. Saatte julisteista -30% alennuksen koodila "kermaruusu_30". Tämä alennuskoodi on voimassa 14 päivää.
(ei koske Selection-osion julisteita)