lauantai 30. heinäkuuta 2016

Nimiäiskakku marjoilla ja eläimillä


Ihanan kakkutoiveen sain, nimiäiskakku Havu-pojalle. Toiveena oli että kakussa voisi olla marjoja sekä eläimiä, myös Havu-nimen voisi ottaa huomioon. Kakun kuorrutuksen toivotiin olevan kreemiä. 


Kakun täytteenä on raikas punaherukkamousse. Kuorrutuksen tein hieman naked cake tyyliin, pohja sai paistaa kuorrutuksen läpi. Valkoisen kreemin päälle sipaisin vielä hennon vihreäksi värjättyä kreemiä.


Jotenkin halusin havun tuoda kakkuun, laitoin sitten oksan rosmariinia koristeeksi.





lauantai 23. heinäkuuta 2016

Mustikkapiirakka (gluteeniton)


Lähdin vielä käymään mökillä, jonne tein piirakan. Piirakan tein kartonkivuokaan, jottei tarvitse lasivuokia kuljettaa paikasta toiseen. Mustikka-aikaan täytyy aina tehdä mustikkapullaa, mustikkapiirakkaa kermaviilitäytteellä ja mustikkakukkoa. Nyt olen  pullat ja piirakan tehnyt. 

Tämän piirakan tein gluteenittomana. Lisäsin taikinaan kardemummaa joka toi mielestäni hyvän maun pohjaan.

Pohja
100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl vaaleaa glut.jauhoseosta
1 dl karkeaa glut.jauhoseosta
½ dl maissijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Täyte
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

mustikoita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuoan pohjalle ja vähän reunoille (halk. n.20 cm). Sekoita täytteen aineet keskenään. Lisää mustikat pohjan päälle ja kaada kermaviiliseos päälle. Paista 200 asteessa 20-25 min.


Kartonkivuoka oli sen verran pienempi että taikinaa jäi vähän yli. Tein sitten tällaisen maistelupiirakan pieneen lasivuokaan. Laitoin täytteeseen myös muutaman vadelman.








keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Mustikkaisia pullia


Ei se auttanut kuin lähteä taas marjastamaan. Oli hyvä lähteä sillä asenteella että löydetään mustikkametsä jos löydetään. Jos ei tällä kerralla löydy niin käydään joku päivä uudelleen. :) Nyt tärppäs heti ensimmäisen metsän kohdalla minne pysähdyimme. Ja voi mikä yllätys siellä olikaan, mustikkaa oli ihan tosi paljon! Metsään päin kun katsoi niin näytti siltä että mustikkaa ei olisi mutta varvut oli niin pitkiä että niitä piti nostaa jotta näki kuinka paljon marjaa niissä roikkui.


Näissä varvuissa ei ole vielä edes paljoa marjaa. Oli mukava poimia kun oli mitä poimia.



Jotenkin se tulee joka kerta mustikka-aikaan mieleen että pullaa täytyy tehdä johon mustikoita laitetaan. Niimpä nytkin tein. En muista olenko koskaan tehnyt täytepitkoa. Nyt oli tietynlainen visio päässä pitkosta millaisen haluan. Vaniljakreemi oli yksi raaka-aine jota halusin myös pitkoon laittaa täytteeksi. Eipä siihen sitten muuta tarvinutkaan mustikan lisäksi. 


Näin tein pitkon. Tein 2½ dl pullataikinan. Kauli taikinasta puolet levyksi. Levitä levyn keskiosaan vaniljakreemiä (jätä kreemistä 1/4 pitkon päälle), lisää mustikat. Leikkaa taikinalevyn reunat suikaleiksi. Kääntele suikaleet ristikkäin. Anna kohota. Voitele kananmunalla, ripottele reunalle sokeria. Pursota pitkon keskelle vaniljareemiä. Paista 200 asteessa 25-30 min.


Täyte
Vaniljakreemi
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl vettä

tuoreita mustikoita

Voiteluun 
kananmuna

Pinnalle 
sokeria
vaniljakreemiä

Koristeeksi 
tuoreita mustikoita
valkosuklaata


Laita jäähtyneen pitkon päälle tuoreita mustikoita. Sulata valkosuklaata, pursota pinnalle raitoja.




Lopusta taikinasta tein vuokapullia. 


Kauli levyksi. Levitä levyn päälle voita, muscovadosokeria ja mustikoita. Kääri rullalle, leikkaa paloiksi, nosta vuokiin. Kohota, paista ja koristele valkosuklaalla. Laitoin osaan pulliin vielä vaniljakreemiä päälle kun sitä jäi pitkosta.


Nämä etelän metsät on hyviä kun ei ole sääskiä! :D Voi ihan rauhassa poimia. Kärpäsiä ja jotain muita surraajia on mutta ne pistävät sääsket eivät ole eksyneet näihin metsiin.


Kesä <3













sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kesälomailua


Kesä on jo pitkällä mutta onneksi se vielä saa jatkuakin. Lomaa olen viettänyt, joka sekin saa vielä jatkua jonkin aikaa. Monenlaista on tullut jo lomalla tehtyä, reissua sinne ja tänne, ihan koto-Suomessa. Lomaa en yleensäkään paljon suunnittele etukäteen, se onkin niin parasta koska silloin voi tehdä mitä tykkää ja mikä tuntuu sillä hetkellä mieluistalta.
Kamera minulla on kulkenut ahkerasti mukana mutta en ole sitä kertaakaan ottanut esille, eli kaikki kuvat on otettu puhelimella.

Loman aluksi pakkasin auton täyteen (joo, yhden ihmisen tavaroita kertyy ihan liian paljon kun ei tiedä mitä lomalla tekee, kaikkea täytyy varalta ottaa mukaan. ;) ). Lähdin kahden ystäväni kanssa etelästä pohjoista kohti. Matka alkoi mukavasti kunnes se sananmukaisesti tyssäsi kolmen sadan kilometrin jälkeen. Aloin ajaessa kuuntelemaan että mikä kumma ääni kuuluu. Pysäytin auton tien varteen ja lähdin tarkistamaan tilanteen. Kiersin auton kunnes tulin viimeisen renkaan kohdalle, huomaan että se on tyhjä. :/ 


Ei ole vielä koskaan aiemmin tullut tällaista tilannetta eteen että autosta olisi rengas puhjennut. Autossani ei ole vararengasta, sitä ei siis voinut vaihtaa alle. Olen joskus kuullut liima-aineesta jolla renkaan saisi väliaikaiseti paikattua. Itse en ollut sellaista autoon ostanut, aloin kuitenkin tutkimaan auton peräkontin alaosaa josta löytyi renkaan paikkauksen välineet. Soitin tutulle "autotohtorille", jolta sain neuvoja miten laitetta käytetään. Aikamme yritimme laittaa liimaa ja ilmaa renkaaseen mutta kun irrotin laitteen, alkoi vaan suhina kuulumaan, ilma tuli renkaasta ulos. Seuraavaksi soitto vakuutusyhtiöön. Onni onnettomuudessa, minulla oli sellainen vakuutus jolla sai hinausauton tilattua vakuutusyhtiön piikkiin. Hinauspalvelu toimi kyllä hitaasti, onneksi kuitenkin auto saatiin hinattua rengasliikkeeseen jossa rengas paikattiin. 
Onneksi en ollut yksin liikenteessä, kolme tuntia odottelua olisi voinut tuntua ikuisuudelta. Kiitos ystävät! <3


Pohjoisen reissulla kävin päiväselti Luleåssa. Ei meillä ollut sinne mitään "asiaa", shoppailua ja yhdessäoloa. Kävimme Luleån vanhassa kaupungissa. Paikka oli ihana. Pieniä punaisia taloja oli vieri vieressä tosi paljon. Talojen väleissä meni kapeita katuja. Ei sitä ennen ole ollut isoja pihoja, niin lähekkäin talot olivat.




Lomaan kuuluu että joku päivä sataa vettäkin mutta silloinhan on hyvä syy leipoa. ;) Eräs leivontapäivä leivoimme yhdessä kasan rieskoja, ohrarieskoja. Osa rieskoista päätyi pappani 90-vuotisjuhliin.


Tuoreita mansikoita marenkirullassa, maistuu! Marenkirullan ohje löytyy täältä.


Tämä pieni vauva, vain viikon ikäinen tyttö, vei kyllä niin tädin sydämen. Aivan rakas <3




Tätä en olisi osannut ennen loman alkua ajatella että löytäisin itseni hillasuon laidalta. Lapsena tuli käytyä isän kanssa useamman kerran hillassa mutta en ole nyt ainakaan kymmeneen vuoteen siellä käynyt. Tänä vuonna hillat kypsyivät hyvin paljon etuajassa. Isäni on kova hillastaja, sinne on hänen joka vuosi päästävä ainakin kerran, usein useammankin kerran. Nyt päätimme sitten äidin ja siskoni kanssa lähteä isän mukaan. Marjastuspäiväksi sattui heinäkuun helteisin päivä, lämmintä varmaan +25 astetta ja hyttysiä paljon. Suo oli märkä kun vettä oli satanut niin paljon. Ei voinut ihan hellevaatteilla olla koska hyttyset olisivat syöneet ihan täysin.


Tyylikkäänä ollaan. :D Tämä hyttystakki oli kyllä ihan pelastus, ei itikat juurikaan syöneet. Hiostavahan tuo takki oli hupun kanssa mutta mieluusti tuota pidin.




Kyllähän näitä poimi, vielä jäi paljon raakoja mättäille.


Ruokatauko. Ruoka maistui vaikka ei se mitään herkkua ollut, keittoon ehti mennä hyttysiä kuolemaan joita sitten lusikalla poimittiin pois ennen kuin taas hörpättiin kupista keittoa. :D




Kyllä näitä on kiva talvella kaivaa pakastimesta. :)


Kesän aikana on ainakin kerran päästävä käymään isovanhempieni mökillä Kalajoella. Siellä on tullut lapsuudessa vietettyä paljon aikaan. Nyt on mukava päästä käymään mummun ja papan luona, jotka asuvat siellä kaikki kesät. Aurinko paistoi Kalajoki-päivänä lämpimästä, lähes pilvettömältä taivaalta. 



Kalajoella hiekkaa riittää hiekkaleikkeihin. Veljen tyttö teki oikean lomakakun, kakku luonnon aineista; hiekkaa, vettä, käpyjä ja kukkia. :)



Kummipoikani <3


Mökki ja mummun lätyt kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ne ovat vaan niin hyviä! Tälläkin kerralla mummu oli tehnyt lättytaikinan valmiiksi, veljen poika pääsi tällä kertaa mummun oppiin lätyn paistossa. Nämä maistuivat, nam!

Voisi melkein sanoa että tämä on helpoin kakku mökillä tehtäväksi. Tee kotona valmiiksi marenkipohjat, ota ne mukaan ja lisäksi kermapurkki. Tarvitset lisäksi tuoreita marjoja. voit käydä poimimassa ne mökkimetsästä (jos mökki on metsän keskellä) tai ottaa sitten tuoreta marjoja mukaan. Jos marenkipohjat sattuvat menemään matkan aikana rikki, se ei haittaa. Minullakin oli nämä pohjat aika palapeliä mutta hyvin niistä sai kakun koottua.
Marenkipohjien tekoon löytyy ohje videon kera täältä.




Vielä kesä ja loma jatkuu, nyt ihan omassa kodissa. Nautitaan aurinkoisista päivistä ja keksitään mukavaa tekemistä sadepäiviin.

















lauantai 9. heinäkuuta 2016

90-vuotiaan juhlat


Saimme viettää pappani syntymäpäiviä, hän täytti 90-vuotta.  Juhlat olivat Wanhassa Aapiskukossa Kalajoella. Juhlapaikka oli kyllä kaunis juhlien pitoon. 


Sain tehdä juhliin kermakakut. Marja-aikaan ei ollut vaikea päättää kakkujen koristelua, tuoremarjat pääsivät koristeeksi. Vielä ei ollut näillä mailla mustikat kypsiä, joten niitä en saanut. Mansikat, vadelmat ja boysenmarjat löytyivät kaupan hyllyltä, kaikki suomalaisia marjoja.
Kakut oli laitettu tarjolle kuljetusalustoilla. Hyvin ne pystyi niistäkin leikkaamaan vaikka mielellään olisin nähnyt kakut lasilautasilla. 


Kakkujen täytteeksi keitin mansikkahilloa. Täytteenä on myös kermaa, kuorrutus on kermaa.