sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kakut 80-vuotiaalle


Saimme viikonloppuna viettää mummuni syntymäpäiviä, jonne sain tehdä täytekakkuja. Toiveissa kermakakkua. Ruusujen väriä ei tarvinut miettiä koska keltainen on lempiväri.

Täytteeksi laitoin hilloja (lakkoja) ja kermaa. Kuorrutus on kermaa. Ruusut ja lehdet sokerimassaa.


Tein kolme kakkua, joista yksi oli gluteeniton.


torstai 19. huhtikuuta 2012

Aurinkoiset marenkiruudut



Uusimmassa Leivotaan- lehdessä oli ohje tähän piirakkaan. Piirakan valmistuohje oli hieman vaillinainen lehdessä. Ohjeessa kananmunia ei lisätty ollenkaan ja paistoaika oli epäselvä. Lehden ohjeen lopussa luki että paista vielä 30-35 min. Siis luki vielä mutta aiemmin ohjeessa ei lukenut että pitäisi paistaa. Tein siis alla olevaan ohjeeseen oman lisäyksen. Paistan piirakkaa ennen marengin laittoa ja sitten vielä vähän aikaa marengin lisäyksen jälkeen.
Tässä ohje lehdestä. Tykkäsis piirakan mausta, sitruuna maistui ja pinnalla rapea marenki.

250g voita
3 dl sokeria
2 sitruunaa, yhden kuori raastettuna ja molempien mehu
3 kananmunaa
3 keltuaista
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Marenki
3 valkuaista
1½ dl sokeria

Vuoraa uunipelti n. 30 x 24 cm leivinpaperilla. (Käytin säädettävää reunavuokaa koska normaali uunipelti on liian iso.)
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää taikinaan yhden sitruunan raastettu kuori ja kahden sitruunan mehu. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut vehnäjauho ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina pellille. Paista 175 asteessa n. 20 min.

Marenki: vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sokeri sekaan. Marengista tulee kiiltävää ja kovaa massaa. Levitä marenkimassa uunissa olevan piirakkataikinan päälle ja paista n. 10 min.


Tällaista säädettävää reunavuokaa käytin.


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Poikavauvan ristiäiskakku ja muut tarjottavat


Poikavauvan ristiäisiin haluttiin tutulla koristelumallilla kakku. Toiveena oli tumma kakkupohja, täytteeksi vadelmamousse, jossa käytetettäisiin Modon vadelmapureeta. Kuorrutus haluttiin valkoiseksi, joka on tässä sokerimassaa.

30h tumma kakkupohja

Täyte:

Vadelmamousse
7 dl kermaa
400g tuorejuustoa tms.
6 dl Modo vadelmapureeta
14 liivatelehteä
1 dl sokeria

Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston sekaan sokeri ja vadelmapuree. Sulata pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan veteen ja kaada ohuena nauhana vadelma-tuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi kermavaahto. Täytä kakku. Tällä ohjeella tulee reilut täytevälit.

Kourrutus: sokerimassaa, alla kreemi.

Koristeet: sokerimassaa


Kakun päälle haluttiin Adidaksen tennarit.


Mukaan lähti myös 40 kpl jalkapohjapikkuleipiä nimen kera. Kuorrutus pikeeriä, jota maustoin vaniljasiirapilla.


Myös kinkkutäytteisiä tuulihattuja meni ristiäisiin 60 kpl.

Onnea Max Benjamin!



maanantai 2. huhtikuuta 2012

Sitruuna-suklaamousseleivos- / kakku




Tätä ohjetta lähdin kokoamaan siitä lähtökohdasta että siinä täytyi käyttää keltuaista, kermaa, sitruunaa ja sitrusjugurttia. Näitä löytyi jääkaapista, joista piti päästä eroon. Ohjeella saa tehtyä kakun, jonka halkaisia on n.26 cm. Itse tein yhden pienemmän kakun ja muutamia leivoksia. Kakusta kuvaa sitten pääsiäisen jälkeen.


Pohja
tumma kääretorttupohja
1 muna
½ dl sokeria
1/4 dl vehnäjauhoja
1/4 dl kaakaojauhetta

Suklaamousse
4 dl kermaa
2 keltuaista
1½ dl tomusokeria
200g suklaata (käytin maito- ja tummaa suklaata)
2 liivatetta
1 rkl sitruunamehua

Sitruunamousse
3 dl kermaa
2 prk sitrusjugurttia (á 180g)
1 pieni sitruuna
1-1½ dl sokeria (laita maistelemalla)
1 rkl vaniljasokeria
4 isoa liivatelehteä (n.16g)

(40g kuorittuja hassel- ja macadamipähkinöitä)

Valmista pohja kuten kääretorttu. Paista irtopohjavuoassa eli siinä mihin kokoat sitten kakun.
Suklaamousse. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata suklaa. Vaahdota kerma. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. Lisää keltuais-sokerivaahtoon jäähtynyt suklaa ja kiehuvaan vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Lisää lopuksi kermavaahto. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on tumma kääretorttupohja. Laita jääkaappiin hyytymään 1-2 tunniksi. Jos haluat käyttää pähkinöitä niin rouhi pähkinät ja ripottele suklaamoussen päälle.

Valmista sitruunamousse. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää jugurtin sekaan sitruunasta puristettu mehu ja sokerit. Sulata liivatelehdet ja kaada jogurtin sekaan. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada massa hyytyneen suklaamoussen päälle. Laita kylmään uudelleen hyytymään 3-4 tunniksi.








sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sitruunainen pumpulikakku


Mukavaa huhtikuun alkua kaikille! Se on kevät ja kesää odotellaan kovasti. :) Kahvikakkuja tulee leivottua aika harvoin. Tämä on yksi hyvä kakku, jota olen aiemminkin tehnyt ja tänne postannut. Tähän kakkuun lisäsin sitruunan makua eli on "tuunattu" pumpulikakku. :) Kakusta tein myös gluteenittoman, jotta kaikki voivat sitä pääsiäisenä sitten syödä. Tässä ohje ei gluteenittomaan kakkuun. Jos haluat tehdä gluteenittoman niin vaihda vehnäjauhojen tilalle gluteeniton jauhoseos.

4 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
250g voita

Kuorrutus:
60g voita
100g tuorejuustoa / sulatejuustoa
4 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sulata voi. Lisää vaahtoon siivilän läpi kuivat aineet ja voi. Kaada massa isoon kahvikakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n.50 min.

Valmista kuorrute jäähtyneen kakun pinnalle. Laita kulhoon huoneenlämpöinen voi ja pehmennä sitä sähkövatkaimella lisää. Lisää tuorejuusto, siivilöity tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Levitä kakun pinnalle. Koristele esim. sitruunan kuorella, pääsiäisrakeilla, valkosuklaalehdillä.




Suolainen piirakka





Ajattelin saada illaksi vieraita, joita en sitten saanutkaan. Tein kuitenkin suolaista piirakka kun jääkaapissa oli suolalihapaketti, jota voisi siihen käyttää.

Pohja:
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl leseitä
½ dl kaurahiutaleita
½ tl leivinjauhetta
75g voita
½ dl vettä

Täyte:
150g suolalihaa
2 coctail suolakurkkua
30g paprikaa (pieni puolikas)
4 kirsikkatomaattia
½ pieni punasipuli
juustoraastetta
mustapippuria
½ prk yrtti& valkosipuli creme fraichea
1½ dl maitoa
1 kananmuna





Tykkään niin tästä suorakaiteen muotoisesta vuoasta. Piirakan saa kätevästi nostettua vuoasta pois irrallisen pohjalevyn avulla.