maanantai 29. helmikuuta 2016

Ihan kuin kevät olisi!


Nyt tuntuu että on ollut talvea ja kevättä sekaisin. Kyllä se niin taitaa olla että vielä on ihan talvi mutta kun aurinko on paistanut niin komeasti ja linnut laulaa niin tuntuuhan se ihan keväältä. Jo parin viikon aikana olen kuullut mustarastaan virittävän lauluaan kotipihani puussa. Eräänä aamuna kun töihin lähdin, mustarastas istui pihapenkin selkänojalle, eikä sillä ollut siitä mihinkään kiire vaan antoi sävelien kaikua töihinlähtijän korviin. :)

Viime viikolla pidin muutaman talvilomapäivän ja suuntasin pohjanmaalle. Luonto oli kyllä niin kaunis kun sitä sain katsella ajomatkalla. Lunta oli koko ajan, välillä enemmän, välillä vähemmän. 


Yhtenä päivänä suuntasin kulkuni Reisjärvelle. Siellä kävin pitämässä muutaman tunnin kakkukurssin tai lähinnä opettelimme kermapursotuksia. Ennen kurssin pitoa kävin mökillä, joka myös Reisjärvellä sijaitsee. Voi miten monet mukavat muistot tämä mökki tuo mieleen. Siellä on vietetty aikaa jokaisena vuodenaikana, ystävien tai perheen kanssa. Mökki on tilava, joten sinne on mahtunut isompikin ystäväporukka yökylään. Ja kaiken parastahan on tuo ihan järven rannalla sijaitseva rantasauna. 


Tämä mökki/huvila voisi olla nyt myös sinun koska tämä on myynnissä. Käy katsomassa lisää kuvia Etuoven sivulta


Kermaa pussiin ja ruusukkeita pursottamaan kakun pinnalle. Iloisia kurssilaisia! :)


Nyt on jäänyt leipomiset vähälle tai tulihan sitä kotona leivottua viikonloppuna pullaa ja jotain piirakkaa mutta niistä ei tullut kuvia otettua ja ihan perinteisellä linjalla menin niiden suhteen. :)

Nautitaan näistä ihanista aurinkoisista päivistä, hymyillään auringon kanssa kilpaa.  






lauantai 20. helmikuuta 2016

Lehtikaalipitsa


Tällainen pitsa tuli mieleen sen jälkeen kun olin käynyt antamassa melkein kaikkeni jumppamatolle ja steppilaudalle. ;D Kyllähän sitä pitää saada täydennettyä energiavarastoja sellaisen jälkeen. ;) En tehnyt pitsaa kuitenkaan sinä iltana vaan siirsin seuraavalle päivälle. Muistatko kun tein lehtikaalipiirakkaa? Silloin tykästyin lehtikaaliin mutta jotenkin sen käyttö on unohtunut. Tässä pitsassa tuli paremmin esille lehtikaalin rapeus. Tämä pitsa on myös valkoinen pitsa, pohjassa ei ole tomaattia vaan ranskankermaa. Tuntuu siltä että tykkään enempi tästä ranskankermasta mitä tomaatista.


Pohja
1 dl vettä
1/3 palaa hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
2½ dl vehnäjauhoja

100g lehtikaalia
1 rkl öljyä
12 kirsikkatomaattia
80g ilmakuivattua kinkkua
1 prk ranskankermaa (120g)
1 valkosipulinkynsi
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl suolaa
juustoraastetta

Murenna kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää muut aineet. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Anna kohota.

Poista lehtikaalista paksu keskiruoto, suikaloi lehdet. Laita paistinpannulle öljyä, kuullota lehtikaalia vähän aikaa pannulla. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita ranskankerman sekaan valkosipulimurska ja mausteet. 

Kauli pellille ohut pohja. Levitä pohjalle ranskankermaseos. Lisää lehtikaali, tomaatit ja ilmakuivatusta kinkusta tehdyt ruusukkeet. Ripottele pinnalle lopuksi juustoraastetta. Paista 225 asteessa n. 15 min.




Ai että minä olen syönyt näitä etelän hedelmiä, kauden hedelmiä. :) Appelsiini, veriappelsiini, mango, kiivi, ananaskirsikka...ihana tuorehedelmäsalaatti. Kokeileppa sekoittaa vielä turkkilaisen jogurtin sekaan muscovadosokeria ja laita hedelmien sekaan lusikallinen sitä. Maistuu! :)








sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Suklaata ystävälle



Mietin mitä pientä antaisin ystävilleni ystävänpäivänä. Tiedän että he tykkäävät makeasta. ;) Suklaata ei ole tullut käsiteltyä pitkään aikaan, otin sitten suklaatyövälineet esille ja tein pienet makeat paketit ystävilleni.


He, jotka seuraavat blogiani Instagramissa pääsivät jo eilen seuraamaan näiden tekoa.
Näiden patukoiden idea lähti ulkonäöstä. Halusin päälle kuivattua vadelmaa ja pistaasipähkinöitä. Onneksi löysin kaupasta pakastekuivattua vadelmaa, suolaamattomia pistaasipähkinöitä löytyi myös samasta kaupasta. Pistaasipähkinöissä on ihana vihreä väri, joka sopii hyvin tähän.


Näissä patukoissa on täytteenä vadelmaganache.



Ihanaa ystävänpäiväiltaa! 
Hyvät ystävät ovat aarteita <3




lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän aaton nopea kakku


Tämä kakku tuli tehtyä ilman minkäänlaisia suunnitelmia tai erikseen leipomisia. Lähdin ystävieni kanssa istumaan iltaa, jonne otin tämän mukaan.

 Muistatteko tekemäni Spiderman-kakun, josta jäi kakun kantteja? Laitoin isoimman kantin silloin pakastimeen, jonka nyt otin sulamaan.


Kakkua varten vatkasin ainoastaan kermaa, muut aineet oli toisesta tekemisestä jo pöydällä.
Käsittelin tänään pitkästä aikaa suklaata. Lopusta temperoidusta suklaasta olin tehnyt suklaalastuja, niitä siis kakun reunoille. Vadelmaganachea oli jäänyt vähän pussin pohjalle, siitä raitoja kakun päälle. Pakastekuivattua vadelmaa ja suolaamattomia pistaasipähköitä oli myös esillä, joten nehän kävi oikein hyvin tähän kakkuun.


Aina ei kannata suunnitella tarkkaan tekemisiä, joskus on vaan kiva tehdä sellainen mikä nyt sattuu tulemaan. Olen myös usein huomannut että mitä vähempi suunnittelee, sitä parempi leivonnaisesta saattaa tulla. Luovuus vain käyttöön.


Kakussa on kostea suklaakakkupohja, täytteenä vadelma- ja pätkismousse.




keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Sydämelliset toscapullat


Pullaa on nyt tullut leivottua monen näköiseksi, joten tässä vielä yksi ohje sydämellisiin pulliin. Olin tekemässä sydämen muotoisia pullia ja teinkin mutta tekohetkellä ajatuksiini tulikin että laitan pullan päälle toscakuorrutteen. Toscakuorrute tottakai sitten peitti pullan muodon mutta muotohan ei makuun vaikuta. ;) Jos sinä haluat sydänpullia, jätä kuorrute pois ja laitan päälle vain sokeria.

Pullataikina:
2½ dl vettä
½ palaa hiivaa (25g)
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
100g voita
n. 7 dl vehnäjauhoja

Toscakuorrute:
100g voita
1 dl sokeria
100g mantelilastuja
½ dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja

Laita kulhoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vatkaa niitä vispilällä jonkin aikaa. Mittaa kädenlämpöinen vesi  ja liota siihen hiivapala. Kaada neste muna-sokeriseokseen. Sekoita sekaisin. Sulata voi melkein sulaksi. Lisää lopuksi jauhoja ja voi. Vaivaa taikinaa hyvin, jotta siihen tulee sitkoa. Kohota taikina.

Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Aloita kiehauttaminen heti kun olet laittanut pullat uuniin.




Kauli kohonneesta taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä levylle pehmeää voita, ripottele sokeria ja halutessasi myös kanelia. Itse laitoin näihin myös vähän vaniljasokeria.
Kääri levy rullalle.
Leikkaa rullasta paloja ja leikkaa palat vielä osittain kahtia, jätä yläosasta kiinni.
Avaa palat ja muotoile sydämet.
Kohota pullat liinan alla. Paista 225 asteessa n. 5 min. Levitä toscakuorrute päälle ja jatka paistamista vielä 5-7 min.






sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Laskiaissunnuntain pullat


Leppoisaa laskiaissunnuntaita! Ei nyt ole oikein mäenlaskukelit, taivaalta tulee jotain veden näköistä, märkä keli on. Huono keli ei onneksi vaikuta siihen että ei voisi laskiaispullia tehdä. ;) Kermatäytteisiä pullia voisi tehdä vuoden aikana useamman kerran mutta mikä siinä on että näitä pullia tulee tehtyä vain laskiaisena.

Ikuinen puheenaihe on se että laitetaanko pullan täytteeksi hillo+kerma vai manteli. Minun ei tarvitse sitä miettiä ollenkaan, siihen on vain yksi vastaus: hillo+kerma! :D 

Laskiaispulla on saanut monelaista muotoa: pitko, kakku, tuutti, "hot dog", tortilla... ja tietysti tämä perus pyöreä pulla. Täytteisiin on tehty myös useita muunnelmia, tänä laskiaisena Nutella täytteiset pullat taitavat olla se "in-juttu".


Mikä koristelu pullan päälle kuuluu? Onko se raesokeri ja tomusokeri, mantelilastu / mantelirouhe vai jotain muuta? Minä laitoin muutamaan pullaan toscakuorrutteen ja vielä kaiken päälle tummasuklaaraidat. 


Täytettä täytyy pullassa olla, näissä mansikkahilloa ja kermavaatoa.


Viime vuonna tein tämän mallisia pullia.


Pullien leipomisesta löydät toisen päivityksen muutaman vuoden takaa, täältä.





lauantai 6. helmikuuta 2016

My Little Pony- kakku ja voileipäkakku


Kesäinen kakkutoive talven keskellä, ihana toive. Kesästä on aina mukava haaveilla. :) Kakun tilaaja laittoi minulle kuvan kakkutoiveesta, jonka heti tunnistin Mansikkamäen tekemäksi kakuksi, sieltä siis idea koristeluun. Jokaisella tekijällä on kuitenkin omanlainen käsiala koristeiden teossa ja  koristelussa, joten samanlaista kakkua ei saa tehtyä eikä tarvitsekaan tehdä. Nämä kakut kun ovat jokainen yksilöitä.


Kakussa on täytteenä mansikkamousse sekä mustikkahillo ja valkosuklaamousse. Kuorrutus sokerimassaa.


Synttäreillä tarjotaan myös kinkkuvoileipäkakkua.


Onnea synttärisankarille!