Suklaamunamuotti on ollut kaapissa vain kolme vuotta odottamassa kokeilua. ;) Eilen innostusta tuli sen verran että pikaisesti kokelin miten se toimii. Eli valkosuklaasta tehty muna ja reunalla on sokerimassakukkia.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Ideoita pääsiäisleivontaan
Keräsin usean vuoden ajalta leivottuja pääsiäisleivonnaisia tähän yhteen postaukseen. Klikkaa kuvan alla olevaa linkkiä niin pääset kyseiseen ohjeeseen.


Täytekakun kuorruttaminen massalla
Usein on tullut kyselyitä kakun kuorruttamisella massalla eli miten kuorruttaminen kannattaisi tehdä. Tapoja on varmasti monia mutta tässä yksi tapa miten itse kuorrutan kakkuni.
Levitä kakun pinnalle tasaisesti ohut kreemikerros. Tällä estät kakun sisältä tulleen kosteuden siirtymistä kuorrutukseen. Laita kakku massan kaulimisen ajaksi kylmään, jotta kreemipinta kovettuu.
Jos massa (sokerimassa / marsipaani) täytyy värjätä niitä se onnistuu parhaiten pastaväreillä. Älä värjää kerralla koko massamäärää vaan laita väri pienempään palaan ja sekoita se ensin siihen.
Sekoita massat yhteen ja jos väri näyttää vielä liian vaalealta niin lisää väriä. Toki koko massan voi myös värjätä kerralla mutta silloin täytyy vaivata massaa enemmän jotta värin saa sekoittumaan kunnolla. Jos haluat massan väristä marmoroidun niin älä sekoita värejä keskenään loppuun asti.
Käytä massan kaulimisessa tomusokeria, jotta ei jää alustaan kiinni. Erinomainen alusta on silikoninen alusta. Jos sellaista ei ole niin onnistuu kaulaus myös pöydän päällä. Silikoninen kaulin on hyvä mutta tähän käy myös puukaulin.
Kauli massa 2-3 mm paksuiseksi.
Nosta kaulittu massalevy kahden käden avulla kakun päälle tai kääri levy kaulimen ympärille ja nosta sen avulla kakun päälle.
Huom! massa saa mennä reilusti kakun yli, jotta reunoista saa helpommin tasaiset. Kun usein kuorruttaa kakkuja niin pienemmälläkin massamäärällä pärjää eli on oppinut kuorruttamisen tekniikan.
Tasoita kakun pinta tasoittajalla tai kädellä.
Vedä kämmenellä reunalla olevaa kuorrutetta alaspäin jotta kakun reunaan ei synny vekkejä. Tasoita kakun reuna kokonaan kämmenellä tai käytä apuna tasoittajaa.
Leikkaa ylimääräinen massa pois kakun alareunasta. Alareunaan voi tehdä myös koristereunan eli jätä silloin alareunaan ½-1 cm ylimääräistä massaa ja paina siihen marsipaanityövälineillä kuvioita.
Massaa jää tässä vaiheessa aina mutta älä heitä sitä roskiin vaan kääri ilmatiiviisti muoviin ja käytä se myöhemmin uudelleen.
Valmis kuorrutettu kakku. Tähän kakkuun painoin vielä päälle kuvioita.
Sitten vain laittamaan kakun päälle koristeita. :)
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Ristiäiskakun koriste tytölle
Pienen tytön ensimmäiseen juhlaan toivottiin koristetta, jossa vauva makaa lehden päällä peiton alla. Myös pari ruusua ja nimi haluttiin. Koriste on kokonaisuudessaan sokerimassaa.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Paluu arkeen
Viikon talviloma vierähti liian nopeasti ohi. Onneksi sain viettää sen viikon poissa Suomesta, lämpimässä, siellä missä aurinko paistoi, ruoka maistui ja maisemat olivat kauniita. :)
Blogi on viettänyt hiljaiseloa jonkin aikaa mutta eiköhän tänne taas ala jotain päivittymään. Huomenna on ainakin tulossa ristiäiskakun koriste.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Smurffit synttäreillä
Smurffit juhlivat synttäreitä kakun päällä, ilmapallojen alla. :) 4-vuotias synttärisankari halusi kakun päälle smurffeja, muita toiveita ei ollut. Mietin mitä muuta koristelua siihen laittaisin, kunnes näin kuvan että sankarille oli tehty ilmapalloista tuollainen kaari, joten siitä nappasin idean tähän.
Kakun täytteenä mansikka- ja passionmousse. Kuorrutus sokerimassaa kuten myös koristeet.
Synttäreille tein myös kinkkuvoilepäkakun.
Suuret onnittelut 4- vuotiaalle Andreakselle!!
Martti monsteriauto- kakku
3- vuotias halusi kakun päälle Martti monsteriauton. Taas olen vähän viisaampi näiden autojen kanssa. :) Kakkuun ei haluttu massakuorrutusta, joten kerma laitoin päälle. Täytteenä kakussa mansikka- ja suklaamousse. Kakun pinnalla myös raastettua suklaata. Koriste sokerimassaa.
Max 3 år!!
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Dart Vader synttärit
40-vuotias juhlii syntymäpäiviään Dart Vader teemalla. Kakuksi haluttiin muotokakku, josta pitäisi riittää 30:lle. Haastavaa tehdä noin isoa muotokakkua. Alustakin meinasi loppua kesken, alaosa kakusta olisi saanut vielä vähän olla leveämpi.
Kakussa on tumma kakkupohja, täytteenä vadelma- ja kinuskimousset. Pinta marsipaania.
Iso kakku täytyi myös pakata vähän erilailla, mutta hyvin onnistui pahvin ja sellofaanin avulla.
Tuttuja macaroneja tein myös. Näistä haluttiin punaisia kuten teeman mukaiset valomiekat ovat. Macaronien pinnalle ripottelin ennen paistoa kultatomua. Näissä on kinuskinen täyte.
Sitten tein myös lohivoilepäkakun. Täytteessä mm. loimulohta.
1-vuotiaan jalkapallokakku
1- vuotiaalle haluttiin kakku, jossa olisi päällä FC Barcelonan pelipaita ja logo. Pelipaitaan haluttiin synttärisankarin nimi ja numeroksi ikä.
30 hlö pohja, täytteenä vadelma- ja suklamousse. Kuorrutus sokerimassaa.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Koristeelliset kakut- lehti
Sain luettavaksi julkaisijalta uuden lehden, Koristeelliset kakut. Lehti on tulossa pian myyntiin.
Lehti on selkeä, hyvin kuvitettu värikkäin kuvin. Lehdessä on selkeitä, yksinkertaisia ohjeita. Ajattelisin että lehti olisi hyvä aloittelevalle leipojalle tai joka haluaa ohjeita perusleivontaan. Jokaisen lehden mukana tulee myös jotain leivontaan liittyviä tarvikkeita.
Lisätietoja lehdestä saa nettisivuilta ja facebookista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)