Vuosi 2012 alkaa olemaan ohi, on aika laittaa vuosi pakettiin. Vuoteen on mahtunut paljon asioita. Itselläni myös suuria, merkittäviä asioita. Vuoteen on mahtunut myös paljon leipomista, kakkuja, leivoksia, suolaista ja makeaa. Kakkuja on tullut tehtyä niin monta että yksi kakku viikossa ei riitä. Jokainen kakku on erilainen ja tehty sen mukaan mitä kakun saaja on halunnut.
Macaroneja on saanut tehdä monen värisiä ja makuisia. Niitä on edelleen yhtä kiva tehdä.
Vuoteen on mahtunut monen makuista leivonnaista, koristeita yms. Tämä vuosi poikkesi vähän edellisestä, nimittäin täksi jouluksi en tehnyt yhtään ainutta konvehtia. Edellisinä vuosina niitä on tullut tehtyä mutta nyt ei ollut innostusta tehdä niitä, joten jäi tekemättä.
Vuoteen 2012 sisältyi myös oman kodin ostaminen. Ennen kesälomalle lähtöä nimi paperiin ja loman jälkeen alkoi pakkaaminen. Uuteen kotiin halusin tehdä heti keittiöremontin, joten sitä täytyi alkaa suunnittelemaan. Se olikin aika vaikeaa kun kerrankin olisi saanut tehdä juuri sellaisen millaisen halusi mutta sitten ei osannutkaan. Mutta kun aikani kääntelin ja siirtelin kaappien paikkoja tietokoneohjelmalla niin pikku hiljaa alkoi kaapit loksahtamaan paikoilleen. Keittiöni koki täydellisen uudistuksen. Purimme keittiön siihen asti että enää ei ollut kuin betoniseinät ja -lattia. Onneksi näin teimme koska lattiasta löytyikin kosteutta, jota sitten kuivateltiin lähes kaksi viikkoa.
Kurkistus uuteen keittiööni. Tässä on myös kuvat vanhasta, ennen remonttia olleesta keittiöstä. Keittiö ei oikein ollut minun makuuni. :) Muutamia toiveita minulla oli, mitä haluan että remontin jälkeen keittiöstä löytyy. Uunin halusin erillisuunina, joka tulisi korkeammalle. Nyt se löytyykin (kuva vasemmassa alalaidassa, ihan vas. reunassa oleva musta kohta. ) Toinen mitä halusin oli että saan laitettua leivontavälineet /koristeluvälineet yhteen paikkaan. Nyt ne ovatkin suurin osa. Halusin myös tuohon pitkän puutason alle jättää paikan tuolille, koska siinä on sitten kiva tehdä koristeita. Enää ei tarvitse levittää tavaroita keittiön ruokapöydälle vaan nyt on kaikki tarvittava tuossa ihan vieressä. :)
Oli aika kiva laittaa tavarat uuteen keittiöön, jotka olivat olleet laatikoissa yli kolme viikkoa. Se on aika pitkä aika tällaiselle, jolle keittiö on aika tärkeä paikka. Sinä aikana ei sitten leivottu eikä tehtyä paljon mitään muutakaan. Mutta keittiön lopputulokseen olen ollut erittäin tyytyväinen. Arvatkaas mitkä tavarat laitoin ihan ensimmäisenä uuteen keittiöön..? Pienet leivosvuoat ja muotit! :D Näissä kuvissa näköjään vielä puuttuu liesituuletin ja kaapinovi mutta hoidossa ovat nyt. :)
Tähän vuoteen mahtui myös vielä kondiittorimestarin erikoisammattitutkinnon suorittaminen. Paljon työtä se vaati mutta sekin haave toteutui tänä vuonna!
Voisi kait sanoa että hyvä vuosi on ollut! :) Toivottavasti tuleva uusi vuosi sisältäisi myös paljon hyviä asioita. ehkäpä asioita joista en osaa vielä edes kuvitella. Onneksi emme etukäteen voi tietää mitä päivät tuovat tullessaan!