keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Ystävän laskiaispullat


Tämä viikko voisi olla herkuttelijan viikko, tälle viikolle, itse asiassa samalle päivälle osuu ystävänpäivä ja laskiainen. Tästä yhdistelmästä lähdin miettimään jotain hyvää ja kermaista. Niimpä tein niinkin yksinkertaista kuin sydämen muotoisia laskiaispullia. Ihan pikkujutuilla saa tutustakin tuotteesta ihan uudenlaisen.

Tein peruspullataikinan. Kohotin ja sitten kaulin siitä n.2 cm paksuisen levyn. Painoin levystä piparkakkumuotilla sydämiä, isoja ja pieniä. Onhan meillä monilla myös niitä rakkaita pieniä ystäviä, jotka eivät ehkä jaksaisi syötä sitä isoa pullaa kokonaan.

Ennen paistoa voitelin pullat kananmunalla, en laittanut sokeria  tai mitään muutakaan päälle. Pullien jäähdyttyä leikkasin sydämestä "hatun" pois ja täytin kuten laskiaispullat täytetään. Laitoin vadelmahilloa, pakastevadelmia ja kermavaahtoa.



Kuorrutusta varten sekoitin tomusokerin sekaan pakastevadelmista sulanutta vadelmamehua, siitä kuorrutuksen vaaleanpunainen väri. Lisäsin mehun lisäksi tilkan myös vettä, jotta sain kuorrutuksesta levittäytyvää. Levitin kuorrutteen pullan päälle ihan vain teelusikalla.

Koristelin pinnan lopuksi sulalla valkosuklaalla.








perjantai 5. helmikuuta 2021

Kristalliset rahkapullat

 


Kristallipulla, rahka, sitrukset; niin hyviä kaikki, yhdessä ja erikseen. Lähdin ystävieni kanssa mökille viikonlopunviettoon. Sinne laskiaispullien lisäksi jotain muutakin pullaa mukaan. Kyllähän päiväkahveille täytyy olla jotain makeaa herkkua.

Mukavan pehmoinen tuli tuosta rahkatäytteestä. Joskus on syönyt sellaisia rahkapullia, jossa täyte on kuivaa. Pehmeä rahka ja vaniljakreemi tekivät näistä pehmeitä.


Tämä täyte riittää 14:ään isoon pullaan. Puolenlitran pullataikinasta sain tehtyä nämä 14 rahkapullaa ja 8 pyöreää laskiaispullaa. Pullareseptin löydät aiemmasta postauksesta.


Täyte
1 prk pehmeää rahkaa
2½ rkl vaniljakreemijauhetta
2 rkl sokeria
1 veriappelsiinin mehu (tai jotain muuta sitrusta)
1 kananmuna

Tein ensin pullista solmupullia, joihin laitoin täytteeksi voita ja sokeria. Voit myös tehdä niitä perinteisempiä rahkapullia eli pyörittele pyöreitä pullia

Paina kohonneen pullan keskelle syvennys täytteelle tai pyöreän pullan keskelle voit painaa lasilla kuopan. Laita täyte pulliin. Paista 225 asteessa n.10-12 min.

Sulata voita ja voitele pullan reunat paiston jälkeen voilla. Kastele sen jälkeen reunat sokerissa. 
Voit myös voidella reunat perinteisesti kananmunalla ennen paistoa ja sirotella sokeria päälle.