Maitosuklaa-suolakinuskidonitsit uunissa



On se aika vuodesta kun mietitään tehtäisiinkö munkkeja ja donitseja öljyssä paistaen vai donitseja uunissa paistaen. Ei siitä mihinkään pääse, kyllä ne öljyssä paistetut maistuvat herkullisimmille. 
Jos ei ole ajatuksissa leipoa monta munkkia tai donitsia niin silloin en viitsi alkaa paistoöljyn kanssa käryyttämään. Nämä uunissa paistetut ja kunnolla kuorrutetut donitsit maistuivat kyllä myöskin. Näistä ei jää suuhun rasvaista makua, sen verran kevyempi versio verrattuna öljyssä paistettuun.

Näiden uunissa paistettavien donitsien alkuperäinen ohje on Ranteita myöjen taikinasa-blogista. Hieman muutin ohjetta, jonka annan nyt teillekin.

Tein lähes samalla ohjeella myös gluteenittomia donitseja. Ulkonäöstä ei kyllä ollenkaan huomannut kummat ovat gluteenittomia, sen verran hyvin onnistuivat.

Donitsit 12 kpl

4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
5 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
½ limen mehu
1 dl öljyä
2 dl kermaviiliä
2 kananmunaa

Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa.
Voitele donitsvuoka vuokaspraylla tai kevyesti öljyllä.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipellin koloihin.
Paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.
Kumoa paistuneet donitsit jäähtymään.

120g maitosuklaata kuorrutukseen

Suolakinuski
1½ dl sokeria
60g voita
1 dl kermaa
pyöräytys merisuolaa myllystä

Keitä suolakinuski. Laita paksupohjaiseen kattilaan sokeri ja voi. Sekoita seosta puuhaarukalla keskilämmöllä kunnes seos saa kauniin kinuskimaisen värin. Ota kattila levyltä ja lisää kerma. Sekoita kinuskia vain sen verran että siitä tulee tasaista. Jos kinuskissa on paakkuja, lämmitä kinuski uudelleen. Lisää lopuksi suola. Anna jäähtyä huoneenlämmössä.
Kinuskin voi lämmittää uudelleen esim. mikrossa.


Kasta donitsit sulaan maitosuklaaseen. Laita kylmään kovettumaan. Valuta suklaakuorrutuksen päälle vielä suolakinuskia. Koristele.


Minä kokosin donitsit päällekäin ja valutin vielä kaiken päälle suolakinuskia, jotta sitä oli oikein paljon.


Gluteenittomat donitsit

2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl riisijauhoa
1 dl sokeria
5 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
3/4 dl öljyä
2 kananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia / 1 prk kermaviiliä

Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa.
Voitele donitsvuoka vuokaspraylla tai kevyesti öljyllä.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipellin koloihin.
Paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.
Kumoa paistuneet donitsit jäähtymään.

Kasta donitsit sulaan maitosuklaaseen. Laita kylmään kovettumaan. Valuta suklaakuorrutuksen päälle vielä suolakinuskia. Koristele.







Kommentit

  1. Herkullisen näköisiä <3 hyvää vappua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinunkin vappusi oli herkullinen ja mukava! Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Nam! Näitä haaveilen testaavani. :)

    VastaaPoista
  3. Ai että herkullisen näköisiä. Voisin noita gluteenittomia maistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppas tehdä gluteenittomia, helppoja ja kuulemma hyvän makuisiakin. :)

      Poista
  4. Pitäispä itsekin testata, vaikuttaa suht helpolta tehdä. Ensin vaan pitäisi ostaa donitsivuoka 😅

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!