Omenat ja omenaherkut!


Eilen oli odotettu omenapäivä! Muistatko kun toukokuussa kirjoitin omenatarhasta, jossa kävimme ihastelemassa omenapuiden kukintaa. Eilen oli se päivä, jolloin sieltä sai käydä poimimassa syksyn satoa. Omenoita ei ollut tänä vuonna yhtä paljon mitä viime vuonna, joten emme kovin paljon saaneet poimittua. Sain kuitenkin sen verran että muutaman omenapaistoksen tai piirakan saa tehtyä. Jospa vielä jostain saisin lisää omenoita, koska niistä olisi kiva tehdä myös hilloa talveksi. Jos sinulla tai  tiedät että jollain on ylimääräisiä omenoita täällä pk-seudulla niin vinkkaa niistä minulle, käyn ilomielin poimimassa. :)


Heti täytyi päästä tekemään näitä täytettyjä uuniomenoita. Nämä ovat helppoja ja nopeita tehdä.

8  omenaa
1½ dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
3/4 dl voisulaa
kanelia 
muscovadosiirappia

Poista omenista omenaporalla siemenkota. Sekoita kaurahiutaleet, fariinisokeri ja voisula keskenään. Laita täytettä omenan sisään ja loput omenien päälle. Ripottele pinnalle kanelia. Lopuksi tee siirapilla raitoja omenien päälle. Paista 200 asteessa 25-30 min.



Eikö tämä ole sitä parempaa mitä enenmmän on tuota kauraryyni-sokeritäytettä. 


Omenat kaipaavat ehdottomasti kaveriksi vaniljajäätelöä!








Kommentit

  1. Tuu hakemaan meiän pihalta ;) Ihan ei saada yksinään käytettyä koko puuvanhuksen satoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä omenapuusi on? :D Tulen kyllä jos ei hirveen kaukana ole! Laita halutessasi sähköpostia kermaruusu @ gmail.com :)

      Poista
  2. Hei,Miten hyödynnät pihlajanmarjoja ... leivonnassa ... onko hyviä ohjeita ? Olisi kiva kokeilla ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa että en ole koskaan tehnyt pihlajanmarjoista mitään. Mutta tänä syksynä on käynyt mielessä että kokeilisin tehdä hilloa ja käyttää sitten sitä johonkin leivonnaiseen. Katsotaan saanko tehtyä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!