Muropohja, yksittäisellä muotilla



Tein pakastimeen valmiiksi kahdenlaisia leivospohjia muromassasta. Pohjia tulee nopeasti paljon (jos vaan vuokia on riittävästi ü). Kuvasssa olevat bebevuoilla tehdyt pohjat ovat halk.7cm. Pienillä mazariinivuoilla tehdyt pohjat ovat halk. 5 cm. Sain lahjaksi nämä vuoat ja olen tykännyt niistä juuri sen takia että ovat niin pieniä.


Muromassaohjeita on todella paljon. Itse olen tehnyt myös moneella ohjeella. Laitan tähän yhden ohjeistani.

200g voi
150g sokeri
50g kananmuna
3g leivinjauhe
300g vehnäjauho

Laita kaikki raaka-aineet kulhoon. Sekoita massa tasaiseksi. Laita massa kylmään, mielellään yön yli. Jos haluat käyttää massan samana päivänä, laita se pakastimeen joksikin aikaa.

Tässä ohjetta kuvien kera pohjien tekoon.

Järjestä vuoat pöydälle vierekkäin (vuokia ei tarvitse voidella)

 Kaulaa murotaikina levyksi, ja nosta kaulinta apuna käyttäen vuokien päälle.

Painele kämmenellä taikina vuokien päälle.

Painele vielä sormilla taikina vuokiin, pistele haarukalla, nosta vuoat pellille. Paista 180 astetta, 8-14 min vuoan koosta riippuen.

Irrota pohjat vuoista kun ovat hetken jäähtyneet. Lähtevät paremmin irti kun ovat vielä vähän lämpöisiä.


Kommentit

  1. Hei!

    Montako leivospohjaa taikinasta tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määrä riippuu siitä minkä kokoista vuokaa käytät. On paljon eri kokoisia vuokia.

      Poista
  2. Hei,
    Voisikohan näitä kuppeja tehdä alumiinisiin leivosvuokiin, minulla kun ei tuollaisia hienouksia ole kuin sinulla nuo vuoat? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!