Omena-mantelikierteet


Jotain leipomista "täytyi" tällekin lauantaille keksiä. Pullaa ei ole tullut tehtyä aikoihin. Vähän vaihtelua pullan täytteeseen, omenaa ja mantelia tällä kertaa. 

Pullataikina:
1 kananmuna
1 dl sokeria
1½ tl kardemummaa
½ tl suolaa

2½ dl vettä/maitoa
½ pkt hiivaa
75g voita
n.8 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 iso omena
100g mantelirouhetta
½ dl fariinisokeria
½ dl sokeria
1 tl kanelia
1 rkl voita
½ tl sitruunamehua
-----
50g voita
1 kananmuna
raesokeria

Koristelu
2 dl tomusokeria
4 rkl vettä


Vatkaa kulhossa kevyesti kananmuna, sokeri, kardemumma ja suola. Liota kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva, kaada kananmuna-sokeriseokseen. Lisää voisula sekä jauhot. Vaivaa taikinaan hyvä sitko. Peitä kulho liinalla, anna kohota.

Kuori omena, kuutioi pieneksi kuutioksi. Laita kattilaan kaikki täytteen aineet. Keitä muutama minuutti, sen aikaa että omena vähän pehmenee.



Kauli kohonneesta taikina suorakaiteen muotoinen levy. Levitä levylle  esim. nuolijan avulla 50g pehmeää voita. Levitä voin päälle täyte. Kääri levy rullalle. Leikkaa levystä n. 20 palaa. Nosta palat paperivuokaan. Anna kohota liinan alla. Voitele kohonneet pullat kananmunalla, ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa n. 15 min.

Koristele jäähtyneet pullat tomusokerikuorrutteella. Sekoita tomusokerin sekaan vesi. Kaada kuorrute esim. muovipussiin, jonka kulmaan leikka reikä. Pursota täyte pullien päälle.


Täytteeseen sopii myös erilaiset pähkinät.




Kommentit

  1. Nam! Tuleeko tällä tavalla leivotusta pullasta pehmeämpää vrt perinteisellä tavalla tehtyihin? Kuulostaa ja näyttää kyllää tosi herkuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt tällä tavalla pullan jo monta vuotta, Kyllä siihen tulee kuohkeutta enemmän kun aluksi vatkataan kevyesti kananmunat ja sokeri. Ei toki mitään tosi isoa eroa.

      Poista
  2. Onpa komeita ja tasalaatuisia pullia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä siellä taisi olla joku eri kokoinenkin pulla seassa. ;)

      Poista
  3. Kauniita. Onpas jännä tapa tehä pullataikina, kohoaako hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pullat kohoavat hyvin. Olen oppinut tämän taikinantekotavan kummitädiltäni. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!