Lohi-fetapiirakka


Tämä on taas sellainen piirakka kun alkaa illalla haluttamaan jotain muuta syötävää kuin leipää, joten suolainen piirakka on sille syömiselle hyvä vaihtoehto. Tähän ei ole ostettu raaka-aineita vaan ennen piirakan tekemistä täytyy alkaa kaivamaan kaappeja ja pakastinta, mitä täyteaineita mahtaisi löytyä. Tällä kertaa löytyi lämminsavulohta, fetaa, kirsikkatomaatteja. Ruokakermaa, juustoa ja kananamunia löytyy lähes aina kaapista. Tähän olisi sopinyt hyvin myös tuore tilli mutta sitä ei ollut.

Pohja:
150g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja 
1 rkl kylmää vettä

Täyte
150g lämminsavulohta
120g fetakuutioita
7 kirsikkatomaattia
juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa / kermaa
2 kananmunaa
yrttisuolaa
mustapippuria




Olettehan muistaneet napata kaupasta ostoskoriin näitä ihanan pirteitä ja raikkaita sitrushedelmiä?! Niiden aika on nyt! Minä olen ihan ihastunut verigreippiin, nam! Sitrushedelmistä puristettu maistuu maistuu kun ulkona pakkanen paukkuu.


Kyllä on ollut niin mukava kun ollaan saatu tänne ihan eteläiseen Suomeen lunta ja kunnon, oikea talvi! Lunta on satanut monena päivänä mutta ei me vielä siihen hukuta. ;)


Aurinko on myös paistanut täydeltä terältä monena päivänä. :)


Nautitaan talvesta, puetaan lämpimästi vaatetta päälle! <3






Kommentit

  1. Nam, herkullisen oloinen piirakka:-) olen samaa mieltä lumesta, ihanaa:-)

    VastaaPoista
  2. Oi nam! Kyllä talvi on kaunis! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana piirakka, harvemmin tulee tehtyä muuta kuin juhliin näitä suolaisia piiraita mutta nyt olen koittanut tehdä asiaan muutoksen. Ja nämä kaapista löytyy-piirakat (ja ruoat) ovat yleensä parhaita. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva ohje aikalailla perusvärkeistä! :)
    Ja ihana talvi siellä etelässäkin näkyy olevan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!