sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pannarirulla jauhelihasta


Tämä on sellainen rulla joka aika ajoin palautuu mieleen, jota tulee sitten tehtyä usein. Sitten se taas häviää unholaan pitkäksi aikaa. 

Hyvin ruokaisa tarjottava illanistujaisiin tai vaikkapa lounaaksi. Täytteeksi voi laittaa melkein mitä vaan sattuu jääkaapissa olemaan. Creme fraichea tai tuorejuustoa löytyy monen makuista, joten niillä saat hyvin muokattua täytteen makuakin. Itse unohdin tällä kertaa kummankin purkin kauppaan, joten käytin kermaviiliä jota sattui jääkaapissa olemaan. Maku jäi vähän vajaaksi mutta siis hätätapauksessa kermaviilikin käy, silloin pitäisi vaan käyttää rohkeammin mausteita.

Pannari
6 dl maitoa
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä / voisulaa
1 tl suolaa

Täyte
400g jauhelihaa
½ kesäkurpitsa
1 porkkana
1 pieni sipuli
½ paprika
voita / öljyä
1 prk maustettua creme fraichea / tuorejuustoa
suolaa
mustapippuria
yrttisuolaa

juustoraastetta

Tee ensin pannukakku. Kaada maito kulhoon, vispaa sekaan kananmunat, lisää muut aineet. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille, paista 200 asteessa 25-30 min.

Kuutioi kasvikset pieneksi kuutioksi. Kuullota kasviksia paistinpannussa sen aikaa että pehmenevät. Siirrä pehmenneet kasvikset kulhoon. Ruskista jauheliha. Sekoita lopuksi kaikki täytteen aineet keskenään. Levitä täyte paistuneen pannarin päälle, ripottele täytteen päälle juustoraastetta ja kääri kääretortun tapaan rullalle. Laita rullan päälle vielä juustoraastetta. Laita rulla uuniin noin kymmeneksi minuutiksi kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä.



10 kommenttia:

  1. Täällä pannari uunissa ja jauheliha levyllä ruskistumassa. Ai että tää onkin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä maistuu joka kerta, ens kerralla muistan vaan ostaan unohtuneen purkin kaupasta. ;)

      Poista
  2. Ooh, herkullisen näköinen. Kiitos muistutuksesta, täytyy tosiaan valmistaa tätä meilläkin pian taas.

    VastaaPoista
  3. Täytyispä joskus kokeilla, näyttää hyvältä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaisa rulla maistuu, kokeileppas joskus.

      Poista
  4. En ollutkaan pitkään aikaan tätä tehnyt, mutta nyt taas tein sinun innoittamana reseptilläsi ja oli kyllä tosi hyvää :) Kaveriksi salaattia, niin katosi nopeasti parempiin suihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että nappasit täältä ohjeen mukaan. Kyllä, salaatti maistuu tämän kanssa. :)

      Poista

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!