Vadelmaiset vaahtokarkit


Pitkästä aikaa vaahtokarkkeja. Blogistani löytyy jo yksi vaahtokarkkien resepti mutta laitan tähän vähän erilaisemman sekä yksinkertaisemman valmistuohjeen.

3 valkuaista
200g sokeria
½ dl vettä
7 liivatelehteä
1 dl vettä / vadelmasosetta
1½ dl maissitärkkelysta (Maizena)
1½ dl tomusokeria

- Laita liivatelehdet kylmään veteen
- erottele valkuaiset keltuaisista puhtaaseen kulhoon
- mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Keitä liemi 127 asteeseen, älä sekoita yhtään!!
- sillä aikaa kun sokeriliemi kiehuu, vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kun liemi on 127 asteista, kaada se ohuena nauhana koko ajan vatkaten valkuaisvaahdon joukkoon.
- kiehauta vadelmasose ja lisää siihen pehmenneet liivatelehdet. Kaada seos ohuena nauhana valkuais-sokerivaahtoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vielä 5 min.
- sekoita maissitärkkelys ja tomusokeri keskenään. Siivilöi seos leivinpaperoidulle pellille.
- kaada vaahtokarkkimassa pursotinpussiin jossa on suora tylla tai pakastepussiin johon leikataan kulmaan aukko. Pursota massa pellille tangoiksi.
- laita pelti jääkaappiin hyytymään 1-2 tunniksi.
- leikkaa hyytyneet tangot saksilla paloiksi. Kierittele palat tomusokeri-maissitärkkelyksessä. Anna palojen kuivua jonkin aikaa huoneenlämmössä ennen purkittamista. Tällä estetään että tomusokeri-maissitärkkelys ei sula vaahtiksen pinnalta.
- säilytä vaahtokarkit tiiviissä purkissa huoneenlämmössä. 

Kommentit