Omena-vaniljataskut
Erään kaupan paistopisteellä on herkun makuisia, omentäytteisiä leivonnaisia. Omenat parvekkeella olevasta kassista ei meinaa millään loppua, joten päätin kokeilla saisinko saman makuisia tehtyä. Rahkavoitaikina kätkee sisäänsä omena ja vaniljaa.
600g rahkavoitaikinaa
Ohje:
200g voita
200g rahkaa
200g vehnäjauhoja
Kuutioi voi pieneksi. Sekoita kaikki aineet nopeasti keskenään. Laita kylmään muutamaksi tunniksi.
Omenakompotti
4-5 omenaa
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 rkl vettä
Poista omenista siemenkodat. Kuutioi pieniksi kuutioiksi. Laita kattilaan vesi, fariinisokeri ja kaneli. Kuumenna ja lisää omenatkuutiot. Keitä n.4 min. Jäähdytä.
Vaniljakreemi
½ dl vaniljakreemijauhetta
1½ dl vettä
Sekoita kylmä vesi kreemijauheeseen ja laita hetkeksi kylmään.
Kauli rahkavoitaikina ja ota siitä pyöreällä muotilla paloja. Laita ympyrän toiselle laidalle n.1 tl vaniljakreemiä ja sen päälle omenakompottia. Leikkaa ympyrän toiseen laitaan 3-4 viiltoa ja taita taikina täytteen päälle. Nipistä reunat kiinni. Voitele kananamunalla. Paista 225 asteessa n. 15 min. Annoksesta tulee n. 20 kpl.
Nyt on kyllä blogit pullollaan kaikenlaisia ihania omenaherkkuja! Voi, kun ei aika millään riitä testaamaan kaikkia. Tämä ohje on kuitenkin pakko napata mukaan. Voihan näitä leipoa sitten vaikka talvipakkasilla :)
VastaaPoistaNämä näyttävät ja kuullostavat kyllä niin herkullisilta, että menee kyllä kokeiluun.
VastaaPoistaHerkullisen kuuloista ja hienoja kuvia!
VastaaPoista