Nopeat ja herkullisen rouheiset teeleivät


Teeleivät ovat olleet minun lemppareita kun haluttaa nopeasti saada jotain lämmintä leipää. Blogissani onkin ollut teeleipäresepti jo pidemmän aikaa, jolla olen tehnyt. Ne teeleivät ovat oikeinki hyviä mutta halusin toisenlaisen reseptin joka olisi vähän kevyempää. Olen kokeillut muutamaa eri reseptiä mutta niistä ei ole tullut sellaisia millaisia toiveissa oli. 

Täällä on kesäloma ohitse, työarki on alkanut. Ihanat lämpimät hellesäät alkoivat tietenkin juuri silloin kun minä lähdin töihin. Mutta olen niistä nauttinut työpäivieni jälkeen. Tällä viikolla laitoin uunin lämpeämään vaikka lämpöä sisällä riittää ilman uunin lämmittämistäkin. Vielä aattelin kokeilla yhtä teeleipäreseptiä, jos nyt tulisi sellaisia mitä haluan. Kodin Kuvalehden sivuilta nappasin yhden ohjeen, jota kyllä muutin hiukan mieleisekseni.

Tällä ohjeella saat tehtyä 5 isoa teeleipää tai noin 10 pienempää.

2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
1 dl leseitä (käytin kolme viljan leseseosta)
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl juustoraastetta
3 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl öljyä

Pinnalle
1 dl juustoraastetta
siemensekoitusta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet sekaan. Jaa taikina nokareiksi pellille, leivinpaperin päälle. Taputtele nokareet noin puolen sentin paksuisiksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja siemeniä.
Paista 225 asteessa n. 13 minuuttia.



Kommentit

  1. Mulla on ollut käytössä yläasteen kotitalouskirjan teeleipien ohje, vaikka harvoinpa kyllä on tullut tehtyä.. :D Tämä vaikuttaa kokeilemisen arvoista ohjeelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tehnyt usein sillä yläasteen kotitalouskirjan ohjeella. Muistan kun ensiimäisellä köksän tunnilla teimme teeleipiä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!