Juhannuskakku, valkosuklaa-raparperi


Juhannuskakuksi tein tällä kertaa valkosuklaa-raparperikakun. Valkosuklaamoussen sekaan laitoin myös kokeeksi kuivattuja mansikkalastuja.  Tästä tuli vähän kevyempi kakku, kun valkosuklaaosassa on vaniljavaahtoa ja maustamatonta jogurttia. Kermaa ei siis ole ollenkaan koko kakussa.


Kakkua pääsivät koristamaan aiemmin tekemäni juhannusruusut.


Pohjana vaalea kääretorttupohja

Valkosuklaamousse
2½ dl vaniljavaahtoa
2 dl maustamatonta jogurttia
150g valkosuklaata
3 rkl sokeria
6 liivatelehteä
5g kuivattua mansikkaa

Pinta
1 dl raparperisosetta
½ dl vettä
2 liivatelehteä

Ota kääretorttupohjasta halkaisijaltaan 18 cm pohja kakulle.
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata valkosuklaa. Vaahdota vaniljavaahto. Sekoita keskenään jogurtti, sokeri ja kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana massaan. Lisää vaniljavaahto. Laita pohja 20cm irtopohjavuoan pohjalle. Kaada puolet massasta, ripottele pienityt kuivatut mansikat, kaada loppu massa. Laita kylmään hyytymään 3-4 tunniksi tai yön yli.
Valmista hyytyneen kakun päälle kiille. Käytin tässä raparperipyrettä, mutta raparperisoseen voi tehdä myös itse keitetyistä raparpereistä. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata pehmenneet liivatteet ½ dl kiehuvaa vettä. Kaada ohuena nauhana raparperisoseen sekaan. Kaada seos varovasti hyytyneen kakun päälle. Hyydytä kylmässä 1-2 tuntia. Koristele.



Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!