Vuosi 2013

Nopeasti vuodet menevät. Tuntuu että vastahan tein vuoden 2012 yhteenvedon tänne. Jokainen vuosi on niin omanlaisensa. Viime vuonna tapahtui isoja asioita, oma koti, opiskelut päätökseen, remontti yms. Viime vuodesta voit lukea täältä. Tämä vuosi on ollut ainakin ystävien täyttämä, erityinen siksikin. Jotain leivonnaista on myös vuoden aikana tullut tehtyä. Tämä on erittäin mukava harrastus työn vastapainoksi. Näitä tehdessä saa ajatukset laittaa "vapaalle" ja antaa luovuuden tehdä tehtävänsä.


Jokainen kakku on erilainen, juuri sellainen mitä kakun pyytäjä on toivonut. Vaikka joskus pyydetään samanlaista kakkua minkä olen voinut aiemmin tehdä, mutta silti kakusta tulee vähän erilainen. Jokaisen massan kun lähden yleensä värjäämään valkoisesta massasta, joten värjäyksestä tulee joka kerta eri sävyistä vaikka kuinka yrittää samanlaista. Mutta näissä kakuissa saa näkyä kädenjälki, koska käsin on kaikki tehty.


Liha- ja kalavoileipäkakkuja. Taitaa joukossa olla myös yksi porokakkukin.


Erilaisia hyydytettyjä kakkuja.


Pieniä suupaloja; macaroneja, cake popseja, konvehteja, leivoksia...

Lämpöinen kiitos blogini lukijoille tästä vuodesta! Tehkäämme ensi vuodesta yhtä hyvä kuin tästä vuodesta tai vieläkin parempi!

Toivotan kaikille hyvää tulevaa uutta vuotta 2014!

- Anneli -




Kommentit

  1. Ihanat kollaasit ♥ Tein jouluksi sinun ohjeella puolukka- rahkakakun ja olihan se hyvää :)

    Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014

    VastaaPoista
  2. Hyvää vuotta 2014 ja kiitos monista ihanista herkkuohjeista!

    Seia H

    VastaaPoista
  3. Nämä kuvat sai taas minut haikailemaan uutta kameraa :) Iloa ja inspiraatiota leivontavuoteen 2014!

    VastaaPoista
  4. Hyvää alkanutta uutta vuotta 2014 !
    Osasinpa hakea oikeilta sivuilta hyvää pullataikinan ohjetta, löysin juhlavehnäsen ohjeen.
    Mariannepullista tuli todella herkullisia, kiitos taas kerran hyvästä ohjeesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!