keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Porkkana-mangokääretorttu


Porkkanapiirakka on ollut blogini suosituin ohje jo muutaman vuoden ajan. Nyt on olen nähnyt monella sivulla ohjeita porkkapiirakan eri muodoista, kääretortusta donitseihin. Porkkanakääretorttu pääsi nyt ensimmäisenä testaukseen. Pohjassa on tutut maut porkkana ja kaneli. Jotain uutta kuitenkin halusin perinteisen porkkanapiirakan makuun. Nyt se muutos tuli pakostakin kun jääkaapissa ei ollut maustamatonta tuorejuustoa kuin puolikas rasia mutta mangotuorejuustoa löytyi rasiallinen.

Pohja
2 kananmunaa
2 dl sokeria
100g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl porkkanaraastetta

Täyte
200g mangotuorejuustoa
100g maustamatonta tuorejuustoa
100g voita
3½ dl tomusokeria

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista 200 asteessa n. 10 min.
Ripottele puhtaan leivinpaperin päälle sokeria, kumoa uunista otettu pohja paperille. Anna jäähtyä.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tuorejuustot, lisää tomusokeri. Levitä jäähtyneen pohjan päälle, kääri rullalle.


Jos et halua mangon makua, käytä vain maustamatonta tuorejuustoa.






13 kommenttia:

  1. Voi nam, tämä on taatusti herkkua! Reseptin otan visusti talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä resepti pysyy tallessa, joten löydät kun on tämän kääretortun leipomisen vuoro. :)

      Poista
  2. Oi miten ihana! <3 Enpä ole tajunnutkaan, että porkkanakakun voisi tehdä kääretortun muotoon. :)
    T: Serkusten suklaaunelma -blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin "taipui" porkkanakakku kääretortuksi. :)

      Poista
  3. Tänään juuri kaivelin muovitaskua jossa vino pino kokeiltavia reseptejä. Siellä olikin porkkanakääretortun ohje, joka on ollut jo ties miten pitkään kokeiltavien listallani.. :) Kuulostaa herkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt resepti vaan käyttöön. :)

      Poista
  4. Ihania ohjeita blogisi täynnä! Porkkanatorttua on kyllä pakko kokeilla, vaikka joskus tuntuu, ettei osaa enää leipoa mitään. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tämä ei ole monimutkainen tehdä joten uskon että onnistuu oikein hyvin!

      Poista
  5. Oi, tämä makuyhdistelmä kuulostaa ihan superhyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mango sopi kyllä oikein hyvin tähän täytteeseen.

      Poista
  6. Onkohan kuinka paljon kaloreita per pala elikkä (epä)terveellisyyttä mietin, niin osaa "laihikseen" vähän suhteuttaa. Voita, sokeria ja tuorejuustoa.. :D

    VastaaPoista

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!