Joulun koristeet soodataikinasta


Joulun jutut alkaa pikkuhiljaa hiipiä ajatuksiini. Tykkään joulun ajasta; joululeivonnaisista, askarteluista, valoista, kynttilöistä, joululauluista...tunnelmallista aikaa.
On juttuja joita on ajatellut tehdä mutta jotka jostain syystä sitten unohtuvat kuitenkin. Yksi juttu on nämä soodataikinasta tehdyt koristeet. Nyt Instagramissa tuli vastaan tällaiset koristeet, joita @talotarinoi oli tehnyt. Enää en kirjannut näiden tekemistä listalle vaan päätin tehdä melkein heti. 

Näiden tekemiseen tarvitse kolmea raaka-ainetta ja piparimuotit. Massan pinnalle tein kuvioita muovisilla kuvioimatoilla, joita olen käyttänyt sokerimassapinnan kuviointiin. Muovisilla pitsiliinoilla saat myös painettua kuvioita pintaan. Käytin myös Kastehelmen purkkia kuvioimiseen.


Tarvitset
2 dl soodaa
1 dl maissitärkkelystä
1 1/4 dl vettä

Laita aineet kattilaan, keitä hiljaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen. Seos on valmista kun se on muuttunut paksuksi massaksi. Älä keitä liian kauan, silloin koristeista voi tulla hauraita. Peitä massa kostealla liinalla ja laita jääkaappiin jäähtymään.

Käytä massan kaulimisessa apuna maissitärkkelystä. Tee koristeisiin reikä esim. pillillä, jotta saat pudotettua ripustusnarun.
Voit kuivattaa koristeet huoneenlämmössä tai laita uuniin 75 asteeseen noin kahdeksi tunniksi. Itse kuivatin uunissa ja sen jälkeen nostin ritilän päälle, jolloin kuivuivat kokonaan myös pohjasta.







Kommentit

  1. Nämä on kyllä hienon näköisiä! :)

    VastaaPoista
  2. Toive ja vieno kysymys: Kai teet tänä vuonna joulukalenterin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nyt joudun valitettavasti sanomaan että ei ilmesty joulukalenteri tänä vuonna. :/ :) Jos joku antaisi lisää tunteja päiviin niin sitten voisi ilmestyä mutta nyt ei. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!