Mangomoussekakku mansikka- ja mangosydämillä




Sain osallistua Leivontafoorumin toukokuun extrahaasteeseen, jossa saimme Valiolta lahjakortin, jolla saisimme kokeilla Valion kahta uutta tuorejuustoa, mangoa ja sitruunaa. Tässä kakussa halusin kokeilla mangotuorejuustoa. Tuorejuustossa maistui kivasti mango ja siinä oli mukana myön mangon paloja eli tuorejuusto ei ollut ihan tasaista massaa. Ohje on monivaiheinen mutta ei mitenkään kovin haastava vaikka ensisilmäyksellä voi siltä näyttää.
Mangomoussen pidin yksinkertaisena raaka-aineiden suhteen, koska halusin että mangotuorejuuston maku tulee selkeästi esille.



Pohja

1  kplKananamuna
1/2  dlSokeri
4/5  dlVehnäjauho
1/5  dlKaakaojauhe

Mango-vaniljamelba

1  kplMango, tuore
1/2  dlVesi
1  rklsokeri
1  tlvaniljasokeri
2  kplliivatelehti

Mansikkamelba

200  gMansikka
1  rklsokeri
2  rklvesi
2  kplliivatelehti

Mangomousse

3  dlkerma
1  prkMangotuorejuusto
4/5  dlsokeri
12  gliivatelehti
2  tlsitruunamehu

Koristeluun


tuoreita mansikoita


Pohja

Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Laita irtopohjavuoan (halk.22cm) pohjalle leivinpaperi ja kaada massa vuokaa. Paista 200 asteessa 6-7 min.

Mango-vaniljamelba

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Kuori ja kuutioi mango. Laita kattilaan mangokuutiot, vesi ja sokerit. Keitä n.4 min, jotta mango pehmenee. Soseuta. Laita irtopohjavuoan (halk.18cm) pohjalle leivinpaperi. Sulata liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana mangososeen sekaan. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä n.1-2h. Vuoan voi laittaa myös pakastimeen, jolloin hyytyminen tapahtuu nopeampaa.

Mansikkamelba

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Laita kattilaan pakastemansikat, vesi ja sokeri. Keitä 2-3 min. Soseuta. Sulata liivatelehdet vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana mansikkasoseen sekaan. Laita irtopohjavuoan pohjalle (halk.18 cm) leivinpaperi ja kaada mansikkasose vuokaan. Anna hyytyä 1-2h. Vuoan voi laittaa myös pakastimeen hyytymään.

Mangomousse

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Laita kulhoon mangotuorejuusto, sokeri ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Sulata liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada se ohuena nauhana tuorejuuston sekaan. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.

Kakun kokoaminen

Laita irtopohjavuokaan (halk. 20-22cm) paistettu kakkupohja. Pohjan päälle laitetaan hyydytetty mansikkamelba. Kaada puolet mangomoussesta vuokaan. Tasoita pinta tasaiseksi. Nosta mangomoussen päälle, keskelle vuokaa hyydytetty mango-vaniljamelba. Kaada lopuksi loput mangomoussesta vuokaan ja tasoita pinta. Laita kylmään hyytymään 3-4 tunniksi.

Koristelu

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele tuoreilla mansikoilla.

Kakkua koristelin tuoreilla mansikoilla, sokerimassasta tehdyillä ruusunnupuilla, muutamalla sokerimassaperhosella ja kultaisilla kuulilla.

Kommentit

  1. Löytyihän tämä! Pitää ehdottomasti kokeilla! -tiina

    VastaaPoista
  2. Hei,
    kuinka tuo kuvan kakku on kasattu kun tuossa kuvassa kun reunoilla on tuo vaalea massa välissä, päällä ja koko reunan mitalla? Miten sen saa laitettua noin?

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Tein tätä kakkua kummityttöni ristiäisiin, aivan ihanaa oli. Minkäkokoisia munia käytät, sillä kakkupohja oli melkoista mönttiä levittää kakkuvuokaan, hankala saada tasaisesti. Itsellä sellaisia peruskokoisia. Koostumus varmaan on tarkoituksella tiukkaa... Upeita leipomuksia ja kiitos aivan mielettömästi ohjeista! Onneksi löysin sivusi! T. Satu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!