Kesän marjatuulihatut


Ihana, ihana marjakausi on meneillään. Mansikat ovat parhaimmillaan ja mustikoita päästään kohta poimimaan. Kesällä tuoremarjaleivokset maistuvat varmasti kaikille. 

Tuulihattuja tulee tehtyä kyllä todella harvoin. Niitä ehkä pidetään vaikeatekoisina, mutta onko ne kuitenkaan? Raaka-aineet on voi, vesi, vehnäjauhot ja kananmunat, ei siis erikoisia aineita. Paiston kanssa toki täytyy olla tarkkana ettei mene sitä uuninluukkua liian aikasin avaamaan, muuten tuulihatut lässähtää.

Näitä tehdessä tuli mieleen että nämähän ovat oivallisia "hätävierastarjottavia". Pohjat säilyy hyvin pakastimessa ja sulavat nopeasti kuin vieraita tulee. Täytteeksi sitten vain kermaa/rahkaa tms, koristeeksi marjoja, hedelmiä, suklaata, mitä nyt sattuu kotona olemaan.


Tällä annoksella saat tehtyä 12 isoa tuulihattua. 

Pohjat
75g voita
1,5 dl vettä
1,5 dl vehnäjauhoja 
3 kananmunaa

Täyte
4 dl kermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
sokeria
vaniljasokeria

Koristeeksi
Mansikoita 
Mustikoita

Kiehauta kattilassa vesi ja voi. Lisää jauhot puuhaarukalla voimakkaasti sekoittaen, niin että taikina irtoaa reunoilta ja siitä tulee kiinteä pallo. Jäähdytä taikina ja lisää sitten kananmunat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Vatkaa hyvin jokaisen munan lisäyksen jälkeen. 

Pursota pellille leivinpaperin päälle suoralla tai tähtityllalla tuulihattuja (voit myös nosta nokareita pellille kahden lusikan avulla tai laittaa taikinan pakastepussiin ja tehdä pussin kulmaan reiän pursottamista varten). Tästä annoksesta tulee 12 isoa, joiden halkaisija on n. 7cm raakana. Paista 200 asteessa n. 18-20min. Älä avaa uuninluukkua ensimmäisten 15 minuutin aikana. 


Täytä jäähtyneett pohjat. Vaahdota kerma, lisää jogurtti. Mausta mieleiseksi sokerilla ja vaniljasokerilla. Leikkaa "hattu" pois. Pilko mansikoita ensin pohjalle, pursota päälle täytettä ja koriste leivos marjoilla. 


Kommentit

  1. Nämähän ovat varsin herkullisen näköisiä kahvitarjottavia. Pitääpä testata ohjetta 🤗🙏🏻

    VastaaPoista
  2. Kokeilin, lopputulosta ei voi sanoa onnistuneeksi, levisivät pelille mataliksi lattanoiksi.
    En onnistu koskaan tuulihattujen kanssa, mutta täytetään ne jollakin kesäherkulla, kyllä ne katoavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulihatut voi olla oikukkaita, joku pikkujuttu voi tehdä sen että lässähtävät. Mutta varmasti saat ne täytettyä ja herkkuja ovat! :)

      Poista
  3. Olen joskus vuosia sitten kokeillut, ja mielikuva niistä on että taikinaa ei meinannut millään saada pursotinpuasista ulos, niin tönkköä se oli.. Kokeilu on jäänyt mulla tuohon yhteen kertaan.. 🤭 Tuoreilla marjoilla nämä on varmasti parhaita!

    VastaaPoista
  4. Kokeileppa uudelleen, ainakaan tällä reseptillä ei tullut tönkköä taikinaa, hyvin tuli pussista ulos. Tuoreet marjat sopivat kyllä niin moneen juttuun, ihan herkkuja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!