Gluteenittomat joulutortut kaulitusta voitaikinasta

Olen kuullut aika monen keliaakikon tai vilja-allergisen ihmisen sanovan monta kertaa, miksi he eivät saa "oikeita" joulutorttuja mistään. Ne ovat yleensä littanoita, eivät ilmavia ja rapeita, millaisia tulee vehnäjauhoilla tehdystä voitaikinasta tai torttutaikinasta. Ja tottahan se on, onhan gluteeniton taikina erilaista käsiteltävää ja siitä puuttuu se sitko. 

Nyt ajattelin että kokeilen vielä tehdä äidilleni torttuja, ihan kaulitusta voitaikinasta. En kovin usein ole itse voitaikinaa kaulannut. Opiskeluaikoina sitä kyllä tehtiin mutta kotioloissa sen tekeminen on jäänyt hyvin vähälle. Siinä on aina se vaara että kerrokset menee kaulittaessa rikki ja voi tulee ulos tai paistettaessa voi valuu pellille. Iso työ ja se menee sitten aivan hukkaan.

Nyt ajattelin että teen taikinan ajan kanssa ja hellin käsin. Annan taikinalle hyvät lepoajat kaulauksien välissä ja kaulintakin käytän hellin käsin. En keksinyt täysin itse tätä reseptiä, otin Gluteenitonta leivontaa-blogista vähän vinkkejä ja yhdistin kahta hänen reseptiä. Jauhoina käytin niitä jauhoja mitä minulla sattui olemaan kaapissa eli Lidlin uutta vaaleaa jauhoa ja riisijauhoa. 

Tämä kokeilu kannatti, onnistumisen tunne oli suuri kun otin paistetut tortut uunista.Voi ei tullut missään vaiheessa ulos, ei kaulittaessa eikä paistettaessa. Sain näihi torttuihin myös kerroksia, mitä voitaikinassa kuuluukin olla ja myös rapeutta tuli.

Otin vielä vähän varman päälle tämän ensimmäisen kokeilun että laitoin taikinaan vähän kananmunaa ja rahkaa. Vielä haluan kokeilla joku päivä sellaisen voitaikinan, johon ei tule näitä kahta raaka-ainetta. Itse tortussa rahka ei juurikaan maistunut.

Ei kannata tehdä moninkertaista annosta yhdellä kertaa. Alussa taikina on haurasta, pientä annosta on helpompi käsitellä. Uskon että kaksinkertainen onnistuu vielä hyvin mutta sitä isompaa en tekisi.

 

2 dl Lidl vaaleaa jauhoseosta

3/4 dl riisijauhoa

1 tl psylliumia

½ tl leivinjauhetta

½ tl ksantaania

75g voita

125g rahkaa

½ kananmuna 

Kaulintaan

100g voita

1½ rkl perunajauhoja


Mittaa kulhoon kuivat aineet ja kuutioiksi paloiteltu kylmä voi. Nypi voi jauhojen sekaan murumaiseksi seokseksi. Lisää rahka ja puolikas kananmuna, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin noin tunniksi.

Sekoita kaulintavoin sekaan perunajauho. Sen saa sekoitettua ihan käsin. Sen jälkeen laita voi kelmun tai leivinpaperin päälle ja taputtele siitä tasainen levy, koko n.13x13 cm. Laita levy jääkaappiin.

Sitten alkaa voin kaulitseminen taikinan sisään. Kaulitse taikinasta n.1cm paksuinen, neliön muotoinen levy. Asettele voilevy taikinan päälle, kulmittain. Voilevy ei saa olla liian kylmä/kova, ihanteellinen lämpötila on n.15 astetta. Taita taikina voin päälle kirjekuorimaisesti, niin että voita ei näy yhtään. Taittele hellin käsin ettei taikina repeile. Tässä vaiheessa painele vaikka kaulimella varovasti taikinaa tiiviimmäksi voin päälle ja ala kaulitsemaan suorakaiteen muotoista levyä. Taikinalevy saa olla n.1½ cm paksu.

Taittele taikina 1x4 eli taita taikinan vasen reuna 1/3 taikinan päälle ja oikea reuna 2/3 päälle ja sitten vielä koko keskeltä yhteen. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Alkuperäisessä ohjeessa oli hyvät taittelukuvat, kts sieltä jos siltä tuntuu (kuvat).

Tee sama kaulaus 1x4 uudelleen, pyöräytä taikina tällä kertaa niin että epätasaiset reunat jää suorakaiteen lyhyiksi sivuiksi. Laita kelmussa jääkaappiin taas puoleksi tunniksi. Toista tämä 1x4 kaulaus vielä kaksi kertaa, yhteensä kaulauskertoja tulee neljä. viimeisen kaulauksen jälkeen laita kelmuun käärittynä jääkaappiin ja anna olla sen siellä mieluiten yön yli tai ainakin pari tuntia.

Tarkkaile kaikkilla kaulauskerroilla ettei voi tule mistään kohti ulos. Käytä kaulittaessa jauhoja mutta taittelussa kannattaa pyyhkästä vaikka pullasudilla ylimääräiset jauhot pois.

Sitten on seuraavaksi aukikaulaus. Kaulaa suorakaiteen muotoinen levy, n.1cm paksuinen. Kannattaa vähän mittailla levyn kokoa ettei hukkapaloja tulisi. Mun tortuista tuli ihan hyvän kokoisia, 9x9 cm eli levyn korkeus oli 18cm ja leveys 54 cm, yhteensä torttuja tulee 12 kpl.


Taittele haluamallasi tavalla tortut ja laita pakastimeen. Paista hillotetut, jäiset tortut uunissa 200 asteessa n.15 min.




Jouluisia herkkuhetkiä keliaakikoille tai muuten vehnää vältteleville!



Kommentit