Siemennäkkäri


Tämä onkin ensimmäinen kerta kun tein näkkäriä. Sain maistaa kotona loman alkupäivinä tätä ja tähänhän meinasi ihan jäädä koukkuun. Jos tähän jää koukkuun niin  tämähän on terveellistä purtavaa. Chocochilin blogista nappasin ohjeen, jotan kuitenkin vähän jouduin muokkaamaan kun ei ollut kaikkia raaka-aineita kaapissa valmiina. 

Tämä näkkäri oli myös älyttömän helppo tehdä. Kaikki aineet kulhoon, sekoitus ja sitten pellille taputtelu. Levittämisessä oli hyvänä apuna auki leikattu muovipussi. Sen päältä kun käsin taputteli niin taikina levisi hyvin helposti koko pellille eikä tarttunut käsiin.

Tästä saa tehtyä myös gluteenittoman kun tarkistaa että kaurahiutaleet käyvät.

2 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
3/4 dl pellavansiemeniä
½ tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
½ dl öljyä

sormisuolaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kiehuva vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Levitä massa uunipellille (leveys 50 cm). Ripottele pinnalle sormisuolaa. Paista 175 asteessa n. 35-40 min. Pidä näkkäriä silmällä paistamisen loppuvaiheessa ettei se pääse palamaan.
Anna jäähtyä ja murra levystä paloja.







Kommentit

  1. Taikinaa on myös helppo kaulita, niin että laittaa toisen leivinpaperin päälle

    VastaaPoista
  2. Tehnyt saman tyylistä mutta lisäksi taikinassa ollut ruisjauhoja sekä päällä unikonsiemeniä+sormisuolaa ja nam! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on ollut sellaisellakin ohjeella hyvää. Itse jätän mieluusti unikonsiemenet pois, en tiiä miksi en niistä tykkää. ;)

      Poista
  3. Koukuttavan hyvää naposteltavaa. Minulla Muumimamman näkkäri - niminen ohje. :)

    VastaaPoista
  4. Olen tehnyt samantyylistä näkkäri' ja minulla oli ongelmana saada leivinpaperi pois näkkäristä. Kokeilin kestoleivinpaperille tehdä ja siitä irtoaa kuin itsestään. Vinkkinä muille, joilla on ongelmaa leivinpaperin kanssa. :)
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä tiedä miksi leivinpaperi on jäänyt kiinni. Itsellä ei kyllä ollut mitään ongelmaa, mutta hyvä vinkki tuo kestoleivinpaperi.

      Poista
  5. Tämä on todella hyvä ohje. Olen useamman kerran tehnyt vastaavia ja gluteenittomana. Pitääkin kaivaa ohje esiin ja tehdä herkkusatsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ohje, jota voi myös tarpeen tullen muokata. Ja siinäkin mielessä hyvä että saa hyvin tehtyä myös gluteenittomana.

      Poista
  6. Nami! Hyvältä näyttää. :)

    VastaaPoista
  7. ++++ Minulla myös tämä leipä. Syön vain ja ainoastaan tätä leipää nykyään. NIIN hyvää ja terveellistä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvää. Täytyykin tehdä tätä taas pian, sen verran aikaa on edellisestä kerrasta.

      Poista
  8. uunissa odottelen jännityksellä. Onks kukaan laskenut hiilareita/kaloreita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siemennäkkäri on kyllä herkkua. 👌 En ole koskaan laskenut ravintoarvoja, joten en osaa sanoa yhtään.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!