Kesälomailua


Niin mukava aika vuodesta käsillä, kesäloma! 
Loman aluksi oli mukava käydä reissu lapsuuskotimaisemissa. On mukava jättää etelän hälinä ja kiire ja siirtyä "kellottomaan" loman viettoon. Suurimman osan ajasta vietin mökillä, pientä puuhastelua tehdessä.


Muutamaa päivää ennen loman alkua keitin ylivuotisista hilloista hilloa. Kylläpä onkin mukava laittaa lusikallinen hilloa maustamattoman jogurtin sekaan.



Olen halunnut kokeilla tehdä raparperimehua, se on kuitenkin jäänyt tekemättä kun ei ole ollut niin paljoa raparperejä. Nyt kävin tarkistamassa äidin raparperipuskat ja onnekseni siellä olikin varsia niin paljon että pääsin mehun keittoon. Tykästyin mehuun, teen mielelläni uudelleen. Nyt täytyy vaan odottaa seuraavaan kesään että raparperejä saan, täällä kerrotalon pihalla kun ei puskia kasva. Mehuohjeen otin Dansukkerin sivulta.

Raparperimehu

2 kg raparperia
1½l vettä
1 kg sokeria
1 sitruunan mehu

Huuhtele ja paloittele raparperit kattilaan, lisää vesi. Keitä palat täysin pehmeiksi. Kaada seos harsokankaan / siivilän läpi, anna valua. Kaada valunut mehu puhtaaseen kattilaan, lisää sokeri ja sitruunamehu. Keitä mehua kunnes mehu on täysin kirkasta. Kaada mehu puhtaisiin, kuumennettuihin pulloihin. Säilytä viileässä.

Valutin raparperit siivilän läpi, jolloin mehun sekaan tuli myös jonkin verran "hedelmälihaa". Tällä ohjeella mehusta tulee tiivistettä.


Kummipoikani pääsi myös maistamaan mehua. <3


Joka kesäloman ohjelmaan on kuulunut Kalajoella käynti, meren rannalla. Niin monet lapsuuden kesäajat on siellä mökillä vietetty. nyt siellä on mukava käydä mummun ja papan luona.


Tämän järven rannalla tuli lomalla oltua monet päivät. 

Kamera oli hyvin paljon kameralaukussa, ei tullut otettua sitä esille, suurin osa kuvista onkin sitten puhelimella otettuja kuvia.
Mökillä tuli tehtyä pikaisesti muutama kakku. Uusia ohjeita ei ole vaan otin ohjeet aiemmilta vuosilta, jotka siis löytyy jo blogistani.


Kerta raparperejä vielä löytyi niin täytyihän se tehdä tätä raparperi-marenkikakkua. Tätäkin on tullut usein aiemmin tehtyä, niin hyvää on. Raparperi-marenkiherkun ohje.


Tämä yllä oleva mustikkakakku on sellainen jota tulee tehtyä aina mustikka-aikaan. Kuvasta ei oikein saa käsitystä mikä tämä kakku on. Kakussa on pehmeä, piirakkamainen pohja, täytteenä kerma-ranskankerma-fariinisokeritäyte ja pinnalle tulee paljon tuoreita mustikoita. Mustikkaleivoskakun ohje löytyy blogistani.


Tämä oli sellainen "keräilyeräkakku". Kaapissa on ollut jonkin aikaa kermahyydykejauheita, suklaan ja mansikan makuisia. Niitä ei ole tullut käytettyä kun on halunnut tehdä "oikeista" raaka-aineista koko kakun. Nyt otin pussit mukaan mökille ja käytin niitä tähän kakkuun. Pohjaksi laitoin marenkilevyn. Pinnalle murustelin myös marenkia ja päälle heitin vielä tuoreita mustikoita. 


Viimeisin kakku, ja melkeinpä paras kakku on iki-ihana britakakku. Niin kesältä maistuva kakku kun täytteenä on paljon tuoreita mansikoita ja kermaa. Tästä kakusta riitti just neljälle syöjälle, tosin kahdelle kahvikerralle. ;) Britakakun ohje.


Ei sitä tullut koko aikaa vaan oltua, välillä oli mukava ottaa maalipensseli käteen ja laittaa liiterin seiniin väriä. Äitini kanssa tässä puuhastellaan. :)


Ensi viikolle on luvattu mukavan lämpimiä päiviä, tästä ennusteesta kyllä pidän!

Kommentit

  1. Lakkahillo, nam! :) Se on kyllä hilloista ehdottomasti parasta! Mummini tekemä raparperimehu oli lapsuuden herkkua enkä ole harmikseni onnistunut samanlaista tekemään.. Ihania kakkujakin olet lomallasi ahkeroinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lakkahillo maistuu niin hyvältä. :) Minä en ole oikeastaan koskaan juonut raparperimehua, joten on minulle uusi maku. Tämä mehunkeitto ei jää varmastikkaan viimeiseksi.

      Poista
  2. Ihania lomailukuvia, ihania tunnelmia, ihania herkkuja. Mahtavaa, että olet päässyt aivan toisiin maisemiin lomalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla käynti ihan muissa maisemissa tekee hyvää, saa ajatukset pois "normaalista" elämästä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!