Siemenvuokaleipä


Mikä siinä on että leipää tulee leivottua niin harvoin. Sitä ei ole vaikea leipoa mutta silti tulee mentyä aina kaupan leipähyllylle ostoksille. En ole yhtään perillä leivän leipomisen saloista, en ole leipäasiantuntija mutta raskeilla, eri vaiheen kohotuksilla yms saisi tehtyä mitä maukkaimpia leipiä mutta olen jättänyt sen hiivaleivonnan opettelun muille. ;) 

Nyt kuitenkin kaivoin kaapista leipävuoan esille, joka on liian pitkään pölyttynyt kaapissa. Kaapissa oli useammanlaisia siemeniä, joita olin siihen siemennäkkäriin ostanut. Laitoin kuitenkin liian varovaisesti siemeniä, olisi hyvin voinut laittaa enemmän.

5 dl vettä
25g hiivaa (½ pkt)
3 tl suolaa
1 rkl siirappia
3 rkl öljyä
1½ dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
4 rkl auringonkukansiemeniä
4 rkl pellavansiemeniä
n. 9 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, siirappi, öljy, ruisjauho ja kaurahiutaleet, sekoita sekaisin, Lisää siemenet ja jauhot, alusta pehmeäksi taikinaksi.
Voitele 1,5l vuoka öljyllä, kaada taikina vuokaan. Kohota liinan alla n. 1 tunti. Paista 175 asteessa (kiertoilma) n. 35 min.


Nyt täytyy muistaa itse tehdyn leivän hyvä maku, eli leivän leivonnan olisi hyvä jatkua. Seuraavana onkin mielessä tehdä saaristolaisleipää.


Kommentit

  1. Mulla tulee varsinkin talvisaikaan leivottua leipää ihan viikoittain. Ja juurikin sen maun takia :) Jos sulla tulee hyviä vaaleanleivän ohjeita vastaan tai on jemmassa, niin ilolla ottaisin niitä vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian harvoin itsellä leivottua leipää mutta täytyy nyt yrittää ryhdistäytyä sen tiimoilta. ;) Jemmassa ei ole yhtään leipäreseptiä mutta laitan kyllä tänne jos onnistuneita ohjeita tulee vastaan. Kiitos kommentista Eerika! :)

      Poista
  2. Voi miten herkullisen näköistä leipää. Kesän aikana olen leiponut mahdottoman vähän. Kiitos inspiraation jakamisesta. Minuun osui ja upposi ;) Aion myös ottaa ja tehdä leipää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän aikana tulee yleensäkin vähemmän leivottua, silloin on kiva tehdä kaikkea muuta. Talvella on mukava käpertyä sisätiloihin, jolloin on enemmän myös leivontainnostusta. :)

      Poista
  3. Uudet reseptit ovat tervetulleita! :)
    Leivon gluteenitonta leipää viikoittain, samoin kuin vaaleaa leipääkin. Tosin se vaalea on tummempaa, kuidukkaampaa, jäsäkämpää kuin kaupan höttöset! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti gluteenittomia leipiä leipoo mielellään itse, ainakin äitini, jolla keliakia, on kyllästynyt kaupan leipiin, joten itse tehty leipä maistuu kyllä. Ja kyllä se maistuu meille "ei keliakikoillekin". ;)

      Poista
  4. Herkulliselta näyttää leipäsi! Mun tuli aiemmi leivottua jopa ruisleipää itse, vaan nykyään tuore ja itseleivottu leipä on meillä kyllä harvinaista herkkua.. Yksi leipäohje tulee tästä mieleen joka oli minusta oikein herkkua, pitäisköhän oikeen kaivaa ohje kansiosta ja leipasta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, itse leivottu ruisleipä maistuu niin hyvältä. Lapsena kotona sitä leivottiin usein, nyt sitä tahtoo saada harvoin. Laitappa leipäohjeesi jakoon niin voisin kokeilla sitä. :)

      Poista
  5. Leipää tulee leivottua aika vähän. Saaristolaisleipää teen aika-ajoin, se on hyvää ja onnistuu lähes takuuvarmasti.
    Vuokaleipä ohjetta täytyy kokeilla syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristolaisleipä on kyllä hyvää, sitä kokeilenkin piakkoin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!