sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Savuhärkämoussekakku



Tämä kakku meni myös ristiäisiin. Tein ohjeen kaksinkertaisena ja käytin vuokaa jonka halkaisija oli 28cm. Ohje on lähtöisin Valion sivuilta.

Pohja
200 gr täysjyväruisleipää
75 gr voita
-> hienonna ruisleivät, sekoita voisulaan, laita irtopohjavuoan pohjalle

Täyte
2 liivatelehteä
100 g savuhärkää
1 tl sitruunapippuria
1 tl sokeria
100 g kurkkua
1 iso omena
200g yrttituorejuustoa
2 dl vispikermaa
2 rkl sitruunamehua

Koristeeksi
kirsikkatomaatteja
rucolanlehtiä

Valmistusohje:
1. Liivatelehdet veteen likomaan 5 minuutiksi
2. Hienonna härkä/poro, mausta sitruunapippurilla
3. Kuutioi kurkku ja omena pieniksi kuutioiksi.
4. Yhdistä liha, tuorejuusto, kurkku ja omena
5. Vatkaa kerma vaahdoksi
6. Puristele liivatelehdet, laita kuumaan sitruunamehuun (toinen 1/2)
7. Kaada liivateseos täytteeseen
8. Lisää viimeisenä kermavaahto.
9. Täyte kaadetaan pohjan päälle ja kelmutetaan, sekä annetaan hyytyä jääkaapissa väh 4-5 h tai seuraavaan päivään.
10. Koristele halkaistuilla kirsikkatomaateilla ja rucolanlehdillä



Mukaan tein myös vihreää salaattia, jossa aineina
- jäävuorisalaati, jääsalaatti, tammenlehtisalaatti, rucola
- kirsikkatomaatti, paprika, tuore ananas, vesimeloni, kevätsipuli,
Broiler-juusto-pastasalaatti
- nallen muotoisia tummia makaroneja, broilerin file, tuorekurkku, tumma viinirypäle, juustokuutio

Isompaa satsia tehdessä pilkon raaka-aineet rasioihin, joista on sitten helppo koota salaatti tarjoilukulhoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!