Karpalo-valkosuklaakakku
Sain ystäviä kylään, joten jotain hyvää halutti tehdä. Edellisen päivityksen muffinikuorrutusta jäi yli niin siitä lähti idea kakkuun. Karpalosta tykkään ja sehän sopii hyvin myös tähän ensimmäisen adventinaikaan, joten siitä päällinen. Valkosuklaan laitoin vaihteeksi rouheena, joten massasta ei tullut tasaista.
Pohja:
130g pipari
50g daimrae
50g voi
Täyte:
4 dl kerma
100g tuorejuusto
1 dl maustamaton jogurtti
150g valkosuklaarouhe
½ dl sokeri
1 tl vaniljasokeri
5 liivatelehti
½ rkl sitruunamehu
Pinta:
200-300g pakastekarpalo
1 1 /4 dl hyytelösokeri
2 dl vesi
Murskaa piparit ja sulata voi. Sekoita pohjan aineet sekaisin ja taputtele irtopohjavuoan pohjalle (halk. 24cm).
Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota kerma. Rouhi suklaa. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, sokerit. Kaada sulatetut liivatteet ohuena nauhana jogurtti-juustoseokseen. Lisää lopuksi kermavaahto ja valkosuklaa varovasti sekoittaen. Kaada massa pohjan päälle ja laita kylmään hyytymään 2-3 tunniksi.
Kun kakku on hyytynyt, peitä pinta karpaloilla. Valmista hyytelösokeriseos. Sekoita kiehuvaan veteen hyytelösokeri ja levitä seos lusikkaa apuna käyttäen karpaloiden päälle. Laita kylmään hyytymään ainakin tunniksi. Tarjoile.
Kiitos ystävät lämpimästä illasta! <3
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!