Vaahtokarkki-mansikka brownies


Keväällä voi tulla sellainen innostus jostain että alkaa käymään kaappeja läpi. Se on hyvä välillä tulla sellainenkin tunne, silloin ei kaapin perukoille unohdu pitkäksi aikaa raaka-aineita käyttämättä. :) Nyt siellä oli avattuna kuivattuja mansikoita, pähkinösekoitusta ja minivaahtiksia, jotka olisi hyvä käyttää pois ennen kuin päivät loppuvat. Niistä olisi hyvin saanu rocky roadia, jossa suklaan sekoitetaan edellä mainittuja aineita. Se on kuitenkin niin äkkimakeaa että halusin tehdä jotain muuta. Browniepohja sopikin tähän oikein hyvin. Pähkinät pääsivät pohjaan ja mansikat ja vaahtikset pinnalle.

150g voita
150g tummaa suklaata
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
50g pähkinöitä
2 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
80g minivaahtiksia
5g kuivattua mansikkaa
50g tummaa suklaata

Sulata kattilassa voi ja suklaa. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää suklaa-voiseos ja jauhot varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi pähkinät. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle vuokaan, jonka koko on n. 20x30 cm. Paista 175 asteessa n. 25 min.

Ota brownie uunista ja ripottele kuuman levyn päälle vaahtokarkit. Murustele kuivatut mansikat. Sulata suklaata ja koristele pinta.


Jos millään malttaa niin maistelu kannattaa jättää seuraavaan päivään. Maut ehtivät tekeytyä silloin. :)







Kommentit

  1. Voi vitsi miten hyvän näköinen... voisiko vehnäjauhot vain korvata gluteenittomilla jauhoilla vai pitääkö silloin tehdä muitakin muutoksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskon että voit suorilta muuttaa jauhot gluteenittomiksi. Vähän rakenne voi muuttua mutta uskon sen kuitenkin olevan hyvää. :)

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköisiä, mansikka ja vaahtokarkit antavat ihanaa väriä muuten vähän karun näköisiin brownieihin.

    VastaaPoista
  3. Samaa kuin Satu kyselisin, eli voiko suoraan korvata semperin gluteenittomalla jauhoseoksella. Vehnätön ruokavalio kyseessä. Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  4. Jos tekis pohjan kaksinkertaisena niin tulisko pellillinen? (60cm uuniin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskon että tulee pellilinen kaksinkertaisesta annoksesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!