Syntymäpäiväkakkuja


Syntymäpäiville toivottiin kolmea erilaista kakkua. Erilaiset fantasiakakut ovat hyvin usein esillä syntymäpäivillä mutta tähän tilaukseen toivottiin yksinkertaisia, pelkistettyjä kakkuja. Sain muutaman ideakuvan halutuista kakuista, joten niistä lähdin kakkuja tekemään. 

Yllä olevassa kuvassa on suklaa-kirsikkakakku. Pohjana on kostea suklaakakkupohja ja täytteenä kirsikkamousse. Kirsikka olikin minulle sellainen maku jota en ole aiemmin mousseen käyttänyt. Löysin tukusta kirsikkapyrettä, joten siitä sai hyvin moussen tehtyä. Kakku oli normaalia korkeampi, siinä oli neljä täyteväliä.
Tämän kakun suklaakakkupohjaan on tulossa ohjetta myöhemmin.


Kakun kuorrutus on pastavärillä värjättyä laktoositonta kermaa. Päällisen pursotus on tehty ruusutyllalla.


Pieni vehnätön ja maidoton kakku. Täytteenä kakussa maidoton kirsikkamousse. Jos kakun pitää olla gluteeniton niin kannattaa olla tarkkana raaka-aineiden kanssa. Tähänkin kakkuun olin laittamassa värikkäitä nomparelleja reunoille kunnes huomasin että nehän sisältää vehnää. Tämä kakku sai koristeeksi vielä yhden kynttilän, joka laitettiin päälle vasta juhlapaikalla.


Suolaiseksi kakuksi tein voileipäkakun, jossa makuina katkarapu ja parsa. Ohje tähän kakkuun tulossa myöhemmin.






Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!