Lehtikaali-pekonipiirakka


Lehtikaali on ollut minulle sellainen raaka-aine että usein sitä olen kaupassa katsellut ja miettinyt että mitä siitä voisi tehdä. Käyttö on jäänyt hyvin, hyvin vähälle kun en ole keksinyt mitään. Nyt ystäväni sanoi että hän oli saanut syödä ihanaa lehtikaalipiirakkaa. Siispä sitä aloin tekemään. Keittiössä,kotona ja puutarhassa-blogista löytyi ohje, jota vähän muokkasin.

Teen varmasti tätä piirakkaa uudelleen, tykästyin kovasti tähän. Jos haluat kasvisversion, vaihda pekonin tilalle esim. fetajuusto.


Pohja
150g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte
100g lehtikaalia
1 pkt (170g) pekonia
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 dl juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
mustapippuria
yrttisuolaa

Valmista pohja. Kuutioi kylmä voi. Laita kulhoon voi, jauhot ja suola, nypi sekaisin. Lisää kylmä vesi. Taputtele taikina piirakkavuokaan (halk. 26cm).

Valmista täyte. Kuutioi pekoni, kuori ja kuutioi sipuli. Kuori ja hienonna valkosipuli. Leikkaa lehtikaalin lehdistä lehtiruoti pois ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Paista pekonikuutiot rapeiksi pannulla, lisää sipulit, kuullota muutama minuutti. Lisää lehtikaali, kuullota muutama minuutti. Siirrä kaikki ainekset pannusta piirakkapohjan päälle. 

Sekoita munat, kerma, maito ja juustoraaste sekaisin. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Kaada seos piirakkavuokaan. Paista 200 asteessa 25-30 min.





Kommentit

  1. Samoin olen minäkin ihmetellyt mitä siitä voisi tehdä.. Näyttää hyvältä, tätä voisikin kokeilla..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!