Supersuklainen kakku
Tästä kakusta ei suklaata puutu. Pohjassa on suklaata, täytteessä on suklaata ja vielä kuorrutuksessa on suklaata. Tästä kakusta haluttiin myös normaalia korkeampi, tässä on viisi täyteväliä.
Pohjana on hyväksi koettu kostea suklaakakkupohja. Täytteenä on valko- ja maitosuklaamousset. Vähän pääsi täytevälit valumaan kakkurenkaan sisällä, kakussa kuitenkin kolme valkosuklaaväliä ja kaksi maitosuklaata.
Kuorrutuksessa käytin tummaa suklaata. Kakun pinnasta haluttiin elävän näköinen, ei siloteltu.
Mukaan lähti myös pieni gluteeniton ja maidoton kakku. Olisin halunnut tähänkin tehdä suklaisen täytteen mutta en onnistunut mistään löytämään maidotonta suklaata. Tiedän että ainakin yksi valmistaja on joka tekee täysin maidotonta suklaata mutta en löytänyt sitä kaupoista.
Kakkuun tein sitten yhden paksun täytevälin mangomoussesta. Kuorrutuksesta halusin vähän samanlainen mitä toisestakin kakusta, laitoin maidottoman kasvirasvavalmisteen sekaan kaakaojauhetta.
Nam, varmasti herkullista. Itse olen pääsiäisen aikaan jemmannut mignon-munia, ne on maidottomia. Sillä olen kerran tehnyt maidottoman nougattäytteen suklaakakkuun.
VastaaPoistaKiitos tästä Mignon-muna vinkistä. Eipä olisi tullut mieleen että se on maidotonta. Kävin vielä tarkistamassa tuoteselosteen ja totta, siinä ei mainita mitään maidosta.
PoistaNäyttää kyllä todella herkulliselta. Mahtavan korkea kakku! Mangokakkukin kuulostaa oikein maistuvalta!
VastaaPoistaKiitos! Korkeilla kakuilla saa hyvin näyttävyyttä.
PoistaVau, näyttää ihanilta! Suurin osa tummista suklaista on maidottomia, esim Dammerbergin tummat, Fazerin leivontasuklaat, Pandan tumma suklaa, jopa Pirkan ja Rainbown tummat suklaalevyt muistaakseni :) mangomousse kuulostaa kyllä herkulliselta. pitänee joskus kokeilla.
VastaaPoistaKiitos! :) Suklaalevyjen tuoteselosteita kun lukee niin lähes kaikissa lukee "saattaa sisältää maitoa" eli silloin sitä ei tohdi käyttää jos halutaan tehdä täysin maidoton kakku. Itse tuotteeseen ei ole lisätty maitoa mutta tuote on tehty linjalla jossa on voitu maitoa käyttää. Näiden kanssa kannattaa olla tarkka jos on niin tarkka erityisruokavalio!
PoistaYmmärsinkö oikein, maidottoman kakun välissä on mangomoussea , onko sekin maidoton?
VastaaPoistatukusta löytämäni maidoton , vaahtoutuva kasvisrasvavalmiste ei ollutkaan täysin maidoton. Maahantuojan edustaja kertoi , että muualla euroopassa ei tarvitse merkitä pieniä maitoproteiini määriä. Mistähän merkistä on kysymys , onko mahdollista saada tietoa ?
Kyllä, kakun täyte on maidoton mangomousse. Tukussa myydään sellaista maidotonta kasvirasvavalmistetta kuin SureWhip. En ole varma että myydäänkö kaikissa tukuissa, ainakin Heinon tukussa ja Metrotukussa.
Poista