Keväinen kakku - sitruuna-suklaakakku


Tämä kakku on ollut jo pitkään mielessäni. Tässä on muutamia juttua mitä halusin kokeilla. Nyt olikin sopiva aika tehdä kun pääsiäiseksi halusin jonkun kakun tehdä.



Kakussa on kostea suklaakakkupohja. Täytteenä sitruuna-rahkatäyte keksimuruilla. Tässä kakussa on kreemikuorrutus. Tähän käy hyvin myös kermakuorrutus.

Pohja
85g voita
35g tumma suklaa
2/3 dl öljyä
1 dl vettä
1 dl ranskankermaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
2/3 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
3 dl kermaa
1 prk sitruunarahkaa
½ sitruunan mehu
5 Domino-keksiä tms.
3 liivatelehteä
1 rkl sokeria

Kostutukseen esim. sitruunalimsaa.

Kuorrutus
sitruunalla maustettua kreemiä 
tai
kermavaahtoa
pastaväriä
suklaakarkkeja

Tee kakkupohja. Sulata kattilassa voi ja suklaa. Anna hetki jäähtyä. Kaada seos kulhoon, lisää vesi, öljy ja sokerit. Sekoita sekaisin. Lisää kananamunat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan, sekoita nopeasti tasaiseksi. Leikkaa vuoan (halk.18 cm) pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen pala. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n. 45 min.

Täytä kakku mielellään seuraavana päivänä, jotta kakkupohjaa on helpompi käsitellä.
Vaahdota täytteen kerma. Murskaa keksit. Sekoita rahkan sekaan sitruunamehu, keksimuru, sokeri. Sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet kiehuvaan nestetilkkaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana rahkan sekaan. Lisää lopuksi kermavaahto. Täytä kakku. Kuorruta kakku kreemillä tai kermalla. Värjä pieni määrä kreemiä/kermaa pastavärillä, koistele kakun pinta.



Rauhallista ja herkullista pääsiäisen aikaa teille kaikille!



Kommentit

  1. Näyttää ja kuullostaa ihan tosi hyvältä! Täytyy ehkä joskus koittaa, kun kakkua olen leipomassa! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva tuo kakkupohjan ohje ja täyte näyttää herkulliselta, nam. Tätä täytyy kokeilla

    VastaaPoista
  3. Koristelu on tosi nätti! Tuollaista kakkupohjaa täytyy kyllä joskus kokeilla, kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Oi nam, minkä kuuloinen täyte!
    -vierailija

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!