Naisten vappuviikonloppu


Vappuviikonlopun vietin tärkeiden ihmisten seurassa, sain luokseni siskojani ja äidin. Monta kertaa olemme aikoneet järjestää tällaisen viikonlopun mutta aikataulut eivät ole osuneet yksiin. Yksi siskoista ei päässyt tulemaan mutta ajatuksissamme oli. Viikonloppuna juhlistimme myös yhden siskoni pyöreitä vuosia.


Vappuaattoaamuksi tein brunssin. Paistoin aamulla tuoreita sämpylöitä ja croissantteja. Sämpylät tulevat vähän kuin itsestään kun teet edellisenä iltana sämpylätaikinan jääkaappiin. Ohje niihin on tuttu, usein testattu ohje "älyttömän helpot rapeakuoriset sämpylät".


Perjantaina tein jo toistamiseen munkkeja. Nämä pienet pallerot ovat rahkamunkkeja.


Myös perinteisiä munkkirinkilöitä tein.



Päivällä grillasimme, jälkkäriksi tein pari kakkua.


Tästä tuli nopeasti koristeltuna tällainen lasten vappukakku. ;) Testasin uudelleen passionkakkua. Ne jotka seuraa minua Instagramissa tai Facebookissa ovatkin jo nähneet tämän passionkakun ensimmäisen version. Ohje kakkuun tulee lähipäivinä.



Oli meidän kanssa yksi pieni vieraskin. <3 Reilu yksi vuotias sai kaiken huomion, sylittelöitä riitti. 

Viikonloppuun mahtui yhdessäoloa, kiireetöntä aikaa, hyvää syömistä, vähän hulluttelua (megazone), muutaman kaupan verran shoppailua.

Kiitos systerit ja äiti! <3

Kommentit

  1. Ihana viikonloppu ja ihanat herkut! :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on herkullisen näköiset tarjottavat, namii! Kivaa toukokuun alkua. :)

    VastaaPoista
  3. Ihan huipun kuulloinen viikonloppu teillä ollut! Ja niin herkulliset tarjottavatkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!